Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Kärpät-Tappara 10.09.14 (Ke)

(1/7) > >>

Trafan:
Liiga kiertää puukkoa Tapparan selässä
Viime kausi päättyi Game Sevenin jatkoerässä kun Juhamatti Aaltonen onnistui tekemään ottelun ainoan maalin.
Kärpät voitti kultaa, Tappara hopeaa. Yleinen palstatotuus onkin että Kärpät oli juuri JMA:n verran parempi.
Sama palstatotuus tietää että Kärpät ansaitsivat mestaruudestaan vain hilkkuja ja nimenomaan kasvatetun pelaajabudjetin takia.
Voisiko vaikka sanoa, että JMA:n verran?

Uusi kausi avataan ensi kertaa edelliskauden finalistien kohtaamisella, jossa mestari pääsee nostamaan viirin kattoon.
Joku voi pitää tätä hienonakin ajatuksena, itse näen Liigan nostavan jalkaa ja kastelevan hopeajoukkueen urakalla.
Halutaan tietysti että jääkiekko herättää tunteita - siinä kyllä onnistutaan.
Kokonaan toinen asia on ovatko herätetyt tunteet toivottuja.

Kärppien pelaajisto on muuttunut viime kaudesta melkoisesti. (Liiga: Liigan siirtoja kaudelle 2014-15)
Väkeä lähti KHL:ään, tietysti paremmasta päästa, mutta uusia miehiä on toki saatu tilalle.
Mikä Tapparan kannattajia tietysti kiinnostaa: JMA ei ole enää Kärppien rosterissa.

Tapparan joukkuessa pelaajamuutokset ovat vähäisempiä, sen sijaan päävalmentajavaihdos on ainakin ensi kuulemalta todella raju:
konkarikoutsi Rautakorpi vaihtui ensikertalaiseen Tapolaan. Tapola on kuitenkin toiminut Rautakorven aisaparina sekä Tapparassa että HPK:ssa, mikä ehkä pehmentää muutoksia pelaajille.

Kesän CHL-pelit ovat menneet Kärpiltä hieman paremmin kun Tapparalta.

Nyt on hieno mahdollisuus hieman pilata oululaisten mestaruusjuhlia ryöstämällä sarjapisteet Tampereelle.
Eihän se paljon ole, mutta paras mitä tähän kohtaan sopii. Saadaanpa uusi kausi käyntiin hieman mukavammissa merkeissä.

Tapparan "vierasturnee" jatkuu perjantaina Ilveksen vieraana Hakametsässä.

1. Otteluennakot:
Tappara: Liiga-kausi käyntiin finaalien uusinnalla
Kärpät: ennakot
Ja: Tappara todistaa Kärppien juhlaa
MTV: SM-liiga käynnistyy huippuottelulla
Faneille: Liiga starttaa viime kevään finaaliuusinnalla
Liiga: Liiga-kausi alkaa finaaliuusinnalla! Kärpät ja Tappara vastakkain Raksilassa

2. Kokoonpanot
Tappara: Liiga vauhtiin tällä kokoonpanolla
Liiga: Kokoonpanot

3. Tuoreimmat joukkueuutiset:
Tappara:
09.09. Tappara: Liigan maalikuningas innolla huomenna alkavaan kauteen
09.09. Tappara: Tappara vahvisti hyökkäystään
20.08. Tappara: Aaro Peltoselle Tappara-sopimus
12.08. Tappara: Tapparan kapteenisto 2014-15 on valittu
25.07. Tappara: David Kolomatis Tapparaan
10.07. Tappara: Tuukka Mäntylä ensi kaudella kirvesrinnoissa
01.07. Tappara: Tappara-nuorille sopimuksia
.06. Tappara: Tappara Golfin kiertopalkinto Miksa Järviselle
03.06. Tappara: Ranskan maajoukkuemies kirvesrintoihin

Kärpät:
10.09. Kärpät: Puljujärvi pelaa, Davis loukkaantui
10.09. Kärpät: Liiga alkaa tänään Raksilassa!
07.09. MTV: Kärpille muodostunut ongelma – "Emme pysty siihen"
15.08. Kärpät: Haataja kolme viikkoa sivussa
23.07. Kärpät: Deschamps Kärppiin
11.07. Kärpät: Maalitykki Haataja palaa Kärppiin
08.07. Kärpät: Rynnäs lähtee ja Tarkki tulee
19.05. Kärpät: Kärpät täydensi palapeliään

4. Viime kauden kohtaamiset:
03.10.13: Kärpät–Tappara 4-1
28.11.13: Tappara-Kärpät 2-3 vl.
21.01.14: Tappara-Kärpät 3-2
11.02.14: Kärpät-Tappara 3-4 vl.
15.04.14: F1 Kärpät-Tappara 2-1
17.04.14: F2 Tappara-Kärpät 4-3
19.04.14: F3 Kärpät-Tappara 2-3
21.04.14: F4 Tappara-Kärpät 3-2 je.
23.04.14: F5 Kärpät-Tappara 2-1
25.04.14: F6 Tappara-Kärpät 3-2 2-3
26.04.14: F7 Kärpät-Tappara 1-0

5. Joukkueiden edelliset ottelut:
06.09.14: Bern-Tappara 4-3 vl. (0-0,2-0,1-3)
              Tappara: Tapparalle toinen tappio vl-kisassa
07.09.14: Köln-Kärpät 3-2 (0-2,1-0,2-0)
              Kärpät: Kärpät taipui Kölnille päätöserässä

7. Kausiennakot joukkueista:
Tappara:
10.09. Liiga: Joukkue-esittelyt 2014-15: Tappara – mitalin kirkastus mielessä (Suurimpia mestarisuosikkeja)
09.09. MTV: Esittelyssä Tappara – Rautakorven seuraaja joutuu tiukkaan testiin (Runkosarja 1.-3.)
08.09. YLE: Rautakorven kisälli tekee oman tarinansa vanhasta käsikirjoituksesta
06.09. Ja: Tapolalla suuret saappaat (4.)
29.08. HuippuKiekko: 14/14: Tappara – Jormakka-Järvinen-Palola vie pitkälle (Mitalipeleihin)

Kärpät:
10.09 Liiga: Joukkue-esittelyt 2014-15: Kärpät – suurin mestarisuosikki
09.09. Ja: Dynastian paluu – Kärpät marssii jälleen mestariksi (1.)
08.09. YLE: Timanttinen Kärpät - "Entistä nälkäisempi joukkue"
04.09. MTV: Esittelyssä Kärpät – mestari ei kaadu (Runkosarja 1.)
24.08. HuippuKiekko: 14/14: Kärpät – robottimaisen vahva ja vakuuttava (Mestarisuosikki numero uno)

8. Numeroita:
Liiga: Tappara/otteluohjelma
Liiga: Kärpät/otteluohjelma
BFC: Kuntopuntari
Annabet: Statistiikkaa otteluparista Kärpät-Tappara
Veikkauksen pitkäveto (Kärpät-Tappara 1,78-4,10-3,50)

9. Tuomaristo:
Ottelun päätuomareina Antti Boman #3 ja Jukka Hakkarainen #7.

Naapuri:
Taitaa olla tuon viime kauden toiseksi viimeisen pelin tulos tuolla väärin, vai voittiko Tappara sittenkin mestaruuden ja seitsemäs peli pelattiin turhaan?  ;D

Kankaantaan profeetta:
Maaginen avaus jälleen kerran. Itsekin huomasin tuon saman minkä Naapuri ja olin jo kommentoimassa siitä kun heikko nettiyhteys varasti viestini, tosin olin kommentoimassa vähemmän ivalliseen sävyyn. Ennakoista kannattaa lukea erityisesti Kärppien otteluennakko. On aivan mahtavaa lukea, että siellä annetaan ihan aidosti täysi tunnustus taistelusta meidän joukkueellemme, Tapparalle. Iso kiitos jäsen Trafanille.

Messi:
Näin sitä historiaa muutetaan meillä :D

Ansakorpi:
Huhhuh, turbulenssia ja parranpärinää on riittänyt täällä  tapparaleirissä sitten kevään. Aivan loistavaa, että päästään taas vihdoinkin täysillä kiinni urheilulliseenkin puoleen! CAMAAN TAPPARA!:)

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta