Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

Harrastekiekko

(1/1)

Messi:
Avasinpa tällaisen ketjun. Täällä on varmaan paljon jannuja, jotka pelaavat harraste-veteraanilätkää, allekirjoittanut mukaanlukien.

Oppiiko vanha koira uusia temppuja?

Oppii, ja hyvin oppiikin. Pidin viikonloppuna harraste- ja veteraanimaalivahdeille klinikkapäivän tuolla noin.
Olen niitä vuosittain pitänyt jo useiden vuosien ajan syystä, että maassa on vain kaksi tahoa, jotka niitä järjestävät. Kysyntää olisi enemmänkin. Toinen syy on intohimoni maalivahtipeliin ja sen tuomat muut asiaan liittyvät syyt. Aivan mieletön kokemus jälleen kerran, ehkä paras ikinä, mitä olen ko asiassa kokenut. Aivan älytön kehittyminen yhden päivän aikana. Sitä on vaikea kuvailla, jos ei ole itse nähnyt. Vanhat äijät kuuntelevat tarkempaan kuin pikkujunnut ja millä intensiteetillä tekevät, niin pedanttia että. Ja lopputulemana hienoja onnistumisen riemukokemuksia ja oivalluksia. Toki junnuleireillänikin tuota saa kokea, mutta tämä ajaa senkin yli.

Viestini on se, että ikä ei ole este, ainoastaan pikku hidaste kehittymiselle. Koskee asia sitten urheilua tai vaikkapa työtä. En sen kummemmiin markkinoi, mutta jos olet vaikka harrastemokke, niin ensi  syksynä olet tervetullut klinikalleni. Et varmaan tule katumaan. Hienoja pelikavereita, hienot puitteet, hauskanpitoa ja ennenkaikkea onnistumisen riemua, joka voittaa aina kotiolot :D

miolta:

--- Lainaus käyttäjältä: Messi - Syyskuu 07, 2014, 11:18:43 ---Ja lopputulemana hienoja onnistumisen riemukokemuksia ja oivalluksia.

--- Lainaus päättyy ---

Äähhh..älä opeta liian hyvin! Tälläinen harrasteleva satunnaiskiekkoilija kun saa talvessa tehtyä keskimäärin sen kaksi maalia, niin jää pian niistäkin se toinen tekemättä jos molket kehittyy liikaa  >:(

Messi:

--- Lainaus käyttäjältä: Messi - Syyskuu 07, 2014, 11:18:43 ---Avasinpa tällaisen ketjun. Täällä on varmaan paljon jannuja, jotka pelaavat harraste-veteraanilätkää, allekirjoittanut mukaanlukien.

Oppiiko vanha koira uusia temppuja?

Oppii, ja hyvin oppiikin. Pidin viikonloppuna harraste- ja veteraanimaalivahdeille klinikkapäivän tuolla noin.
Olen niitä vuosittain pitänyt jo useiden vuosien ajan syystä, että maassa on vain kaksi tahoa, jotka niitä järjestävät. Kysyntää olisi enemmänkin. Toinen syy on intohimoni maalivahtipeliin ja sen tuomat muut asiaan liittyvät syyt. Aivan mieletön kokemus jälleen kerran, ehkä paras ikinä, mitä olen ko asiassa kokenut. Aivan älytön kehittyminen yhden päivän aikana. Sitä on vaikea kuvailla, jos ei ole itse nähnyt. Vanhat äijät kuuntelevat tarkempaan kuin pikkujunnut ja millä intensiteetillä tekevät, niin pedanttia että. Ja lopputulemana hienoja onnistumisen riemukokemuksia ja oivalluksia. Toki junnuleireillänikin tuota saa kokea, mutta tämä ajaa senkin yli.

Viestini on se, että ikä ei ole este, ainoastaan pikku hidaste kehittymiselle. Koskee asia sitten urheilua tai vaikkapa työtä. En sen kummemmiin markkinoi, mutta jos olet vaikka harrastemokke, niin ensi  syksynä olet tervetullut klinikalleni. Et varmaan tule katumaan. Hienoja pelikavereita, hienot puitteet, hauskanpitoa ja ennenkaikkea onnistumisen riemua, joka voittaa aina kotiolot :D

--- Lainaus päättyy ---

Taas alkoi kihelmöimään syksyn jäät. Pidämme jälleen syyskuussa harrastemaalivahdeille klinikkapäivän Virroilla ja en voi kuin ihmetellä, kuinka paljon tuollaiselle opastukselle on tarvetta. Meillä on tällä kertaa kapasiteetissa ottaa 24 harrasteveskaa mukaan. Nyt on ilmoittautuneita yli 30 eli kaikki eivät tällä kertaa mahdu mukaan. Tilaisuus alkaa olla jo huomiotaherättävä. Ei ihme, että suomalaiset moket pärjäävät maailmalla, jos vanhoilla ukoilla ja akoillakin on tuollainen intohimo torjuntatyöskentelyyn. Hatun nosto näille näkymättömille lajin helmille.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

Siirry pois tekstitilasta