Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

Hopeaa 2014 - Toisen kerran peräkkäin

<< < (7/8) > >>

HAL9000:
En kirjoittanut finaalien aikana mitään... eikä vieläkään oikein pysty kirjoittamaan. Ei ainakaan mitään järkevää. Niin tyhjä olo. Tyhjä ja epäuskoinen.

Ensin Tapparalla kolme ottelupalloa. Kaikki näytti hyvältä. Siitäkin huolimatta, että Kärpät oli ollut kieltämättä pelillisesti edellä.

Vain yksi voitto kolmesta pelistä olisi riittänyt mestaruuteen.

Lopulta vain yksi maalikin olisi riittänyt mestaruuteen.

Ja tässä sitä ollaan musta pekka kourassa. Ei tahdo uskoa. Eikä käsittää.

Tottakai hieno kausi. Murhaava suoritustaso runkosarjassa ja taso säilyi pleijareissakin - eikä finaalisarjaa yksinkertaisesti voi hävitä tämän tiukemmin. Tähän runkoon kun saadaan muutama täsmävahvistus erityisesti kiekollisen pelin pyöritykseen, niin seuraavalla kaudella ei muusta enää voisi pelatakaan kuin ykkössijasta.

Mutta sittenkin olo on aivan kamala. Ei yksinkertaisesti voi hävitä tuollaisessa tilanteessa. Viimeksi on v*tuttanut näin paljon kai lähinnä kevään 2002 finaalit - tai ei, ei sekään näin paljon. Ei läheskään.

Joukkueelle kuitenkin tsemppiä - te teitte kaikkenne niillä pelimerkeillä, mitä oli jaettu.
Ensi kaudella sitten sitä revanssia ja mestaruutta hakemaan, niin sen jälkeinen riemu tuntuu tämän koettelemuksen jälkeen sitäkin makeammalta!

Myrrä70:
Nythän on se tilanne ensi kautta ajatellen, että se Mestaruus on tultava. Tämä lataa taas järjettömät paineet koneistoon, mutta urheilu on paineen sietoa ja sen hallintaa. Eiköhän nämä kaksi kautta opettaneet jo kantapään kautta sen, mitä se pokaali vaatii. Uskon ja luotan että se jo Jukan kansiossa lukeekin. Toisaalta tätä on tietystä kulmasta katsottuna helppo käsitellä, kun 2000-luvun alku on kirkkaassa muistissa. Kovalta tää silti kourii, mutta ohi menee. Vuoden päästä ei vituta yhtään !

KILO:

--- Lainaus käyttäjältä: Myrrä70 - Huhtikuu 28, 2014, 17:12:14 ---Nythän on se tilanne ensi kautta ajatellen, että se Mestaruus on tultava. Tämä lataa taas järjettömät paineet koneistoon, mutta urheilu on paineen sietoa ja sen hallintaa. Eiköhän nämä kaksi kautta opettaneet jo kantapään kautta sen, mitä se pokaali vaatii. Uskon ja luotan että se jo Jukan kansiossa lukeekin. Toisaalta tätä on tietystä kulmasta katsottuna helppo käsitellä, kun 2000-luvun alku on kirkkaassa muistissa. Kovalta tää silti kourii, mutta ohi menee. Vuoden päästä ei vituta yhtään !

--- Lainaus päättyy ---
No en tiedä. Jo se, että ollaan oltu kahdesti peräkkäin finaalissa, on vaatinut aivan uskomatonta tuuria ja venymistä ja osaamista. Puhumattakaan, että vedettäisiin kolmas kerta putkeen finaaliin ja vielä kirkastettaisiin mitalia. Tämä vuosi osoitti taas, kuinka tasainen sarja tämä on, vaikka lopulta mestaruus on aina kahden kauppa. Sarjan tasaisuutta kuvaa se, että loppuotteluissa mentiin aivan millimarginaaleihin siitä huolimatta, että Kärppien piti kävellä mestaruuteen.

Tässä on nyt lopulta molemmilla finaalikausilla joukkueesta löytynyt nimeään parempia pelaajia. Koskiranta oli aivan huikea ja Barkov yllätti kypsyydellään kaikki. Tällä kaudella JMJ ja Palola olivat paikoittain jopa aivan jäätäviä ja Bailenkin pääsi vauhtiin. Jokainen kausi on oma tarinansa ja taas ensi kaudella tarvitaan uusia menestystarinoita nostamaan joukkueen tasoa ja tuomaan laajuutta. Nimittäin taas näyttää siltä, että jokunen profiilipelaaja pitää korvata uudella nimellä. Meillä oli lopulta tuuria/osaamista/suunnitelmallisuutta hankintojen ja rosterin syvyyden kanssa, sitä samaa tarvitaan taas ensi kaudella.

En nyt aivan heti kuitenkaan lähde ensi kautta tähystelemään sillä sloganilla, että mestaruus on tultava. Helvetin aikasta. Varmaa lienee vain se, että siellä on taas kovia joukkueita askissa syyskuussa ja varsinkin myöhään keväällä. Aivan kuten tälläkin kaudella.

coly:
Vaikea tässä on vieläkään pukea mitään sanoiksi. Se kuuluisa v-alkuinen sana ei ole päässä, vaan ennemminkin on henkisesti ihan rikki. Tämä oli jotenkin niin hemmetin kova kevät, varsinkin jos verrataan viime kauteen. Jotenkin Tapparan seuraaminen runkosarjan lopusta tähän viimeiseen finaalin kulutti ja vaati hemmetin paljon. Oikeastaan olen helpottunut siitä että pääse hengähtämään.

Loppupeleissä Tappara kaatui toisen kerran perättäin samoihin asioihin. Puolustuksessa on liian virheherkkiä pelaajia, joiden taso on liian heittelevä. Kärpissä tälläisiä hasardipommeja a'la Larsson ja Aalto ei ollut, vaikka mm. Mashur ja Niemelä heikompia olivatkin. Kuitenkin siellä oli se tarpeeliinen perustaso. Ja totuuden nimissä Kärpillä oli terävämmät yksilöt, mielestäni Ivan Huml oli ihan timanttinen. Aina pelotti kun sillä oli kiekko. Tapparalla ei KOKO JOUKKUE YHDESSÄ onnistunut oikeastaan missään pelissä. Aina oli "tulosyksikön" kentistä jompi kumpi ihan sekaisin. Ja kun Tapparalle ei alemmissa kentissä ollut tulosuhkaa, niin peli oli liian puolustuvoittoista ja energiaa vievää. Sanotaan nyt näin että liian moni tulosvastuun pelaajista kuitenkin petti.

Jälkeenpäin kun tässä miettii niin aika merkillistä kuitenkin että oltiiin näin lähellä mestaruutta. Tavallaan peli asettui uomiinsa mutta sitten kumminkaan se ei asettunut, sen verran tuskainen kevät oli pelillisesti. Mielestäni Kärpät tyrkyttämällä tarjosi kannua Tapparalle. Miettikää nyt oikeasti millä tavalla Tappara kusi kaksi Oulun peliä. Ensimmäisessä ottelussa Saravo kämmää heikolla passilla syöttämällä Aallon jalkoihin. Ja taas 5.peli kaatui Larssonin heittämään omaan maaliin. Siihen nähden suhteutettuna on omituista, että noin lähellä se oli.

Valmennuksella ei myöskään tainnut olla ihan palikat kasassa. Runkosarja vedettiin stabiileilla kentillä ja play-offeissa aloitettiin ralli. Sawada pelasi koko ajan runkosarjassa vaikka esitykset oli todella heikkoja, sitten heti kovissa peleissä villaan. Ei mennyt valmennuksella ajatukset jengin pelistä niinkuin piti.

Jotain tapahtui koko sarjassa Plihalin ja 1-3 johdon jälkeen. Hullua sanoa, mutta meni ihan maku finaaleihin tuon jälkeen. Se median itkemisen määrä Tapparaa ja tuomareita kohtaan oli ihan järkyttävää, unohtamatta "tuulipukuja". Ei sellaista jaksa, varsinkin kun se alkoi viime vuoden finaaleissa. Mielestäni tuomarit oli ollut hemmetin hyviä tähän asti sarjassa, tietenkin Plihalin maali oli kyseenalainen, mutta mielestäni se oli hieno rottailu Plihalilta, toki iso maali mutta ei ihminen kaikkea voi nähdä. Lisäksi tuomari joutui typerän säännön uhriksi. Noh, alkoi itkut liaaneista, kahvasta ja Tukka-Jukan jääkiekosta. Media oikein rummuttamalla rummutti näitä.

Mielestäni Tappara ei osannut käsitellä tuota kohua oikein. Ihmettelin jo Niemisen anteeksi pyyteleviä kommentteja siitä maalista. Yritti vain pehmittää kohua ja tulevaa tuomarointia? Mielestäni oli väärä lähestyminen Nemolta. Joukkue alkoi varovaiseksi ja Kärpät lisäsi HUOMATTAVAN paljon likaisia elementtejä peliinsä, väitän heidän harrastaneen "liianikiekkoa" huomattavasti enemmän kuin Tappara tuon 1-3 johdon jälkeisissä peleissä. Tapparan maalineduspelihän hajosi ihan käsiin.

Suurimmaksi osaksi sarja ratkesi kuitenkin ihan pelaajamateriaaliin. Tapparalla oli enemmän heikompia lenkkejä. Metsolakin pelasi sarjan "tärkeimmässä" pelissä heikomman pelinsä.

Eipä tässä sepustuksessa mitään järkeä ollut...

Naapuri:
Itse en kyllä näe tämän finaalisarjan mitenkään ratkenneen tuomarityöskentelyyn ja missään tapauksessa se ei ollut syy Kärppien mestaruuteen. Kyllä Tappara mielestäni menetti saumansa liian varovaiseen pelaamiseen siinä vaiheessa, kun heillä oli kaikki avaimet käsissään. Kärpät lisäsivät fyysisyyttä rohkeasti pakkotilanteessa ja sai sillä jotenkin käännettyä pelin itselleen.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta