Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

F6 Tappara-Kärpät 25.04.14 (Pe)

(1/17) > >>

Trafan:
Juhlitaanko Hakametsässä?
Finaalisirkus saapuu vielä kerran Hakametsään tällä kaudella.
Ihan salaa täytyy myöntää, että tätä toivoinkin:
Tapparalle tarjoutuu mahdollisuus voittaa mestaruus kotiyleisönsä edessä.
Tämä on niin hieno joukkue, että se ansaitsee tämän mahdollisuuden.
Sanovat että mestaruuden voittaminen kotikaukalossa olisi vaikeampaa kuin vieraissa,
kotona on enemmän häiritseviä tekijöitä ja joukkueen huomio voi kiinnittyä epäolennaiseen.
En usko tämän haittaavan: Tapparalla oli mahdollisuus sarjan katkaisuun jo keskiviikkona,
mutta joukkueen fokus ei aivan ollut olennaisessa, osa alkoi luulemaan.
Eiköhän joukkue parantunut tästä vaivasta kerralla, tappioistakin pitää pystyä oppimaan.

Taival on ollut pitkä, tuskinpa kummassakaan joukkueessa on yhtään pelaajaa ilman kolhuja tai mustelmia.
Finaalisarjaakin on jo takana viisi ottelua ja kummallakin joukkueella on ollut hetkensä joka ottelussa.
On ollut rankkaa vääntämistä, kiihkeitä kontakteja, uuvuttavaa yrittämistä ja peräänantamatonta taistelua.
Ja vielä vaan pitäisi jaksaa, vielä pitäisi uskoa. Näin tapahtuukin, joka vaihdossa.
Kukaan ei hellitä tässä vaiheessa: jaksaa-jaksaa-jaksaa.

Kärpät pelasi keskiviikkona sarjan parhaan pelinsä, se oli aktiivinen ja uskalsi.
Kärpät voitti tuuripompulla, mutta ansaitsi voittonsa.
Uskon Kärppien lähtevän perjantaihin täsmälleen samoin ja samalla kokoonpanolla.
Rautakorpi ei ollut tyytyväinen kaikkien pelaajien esitykseen,
ja jotain muutoksia varmaankin tehdään perjantaiksi.
Itse toivon Kankaanperän toipuneen huhutusta flunssastaan.
AL:n mukaan Kanki luisteli torstaina vapaaehtisessa jääharjoituksessa. *)

Hienot joukkueet, hienot pelaajat, hienot ottelut.
Tämä on ollut niin hieno loppuottelusarja, että melkein toivoisi sen jatkuvan täydet seitsemän ottelua.
Mutta vain melkein: Nyt voitto, Tappara! Te ansaitsette sen ja Hakametsä ansaitsee sen.

Loppuottelusarja jatkuu tarvittaessa lauantaina Raksilassa.

1. Otteluennakot:
Tappara: Tätä herkkua vain kerran neljännesvuosisadassa
Kärpät: Yksinkertaista – kaikki peliin!
Ja: Juhliiko Tappara tänään mestaruutta Hakametsässä?
Tappara: 6. finaali on nyt loppuun varattu
AL: Tappara on pakkovoiton edessä – Nämä 4 asiaa ratkaisevat perjantain finaalin
AL: "Tylsät hampaat, kauhistunut katse" – Näin alistunut kärppä luikkii kesälaitumille
Kaleva: Otteluennakko: Tapparalla toinen ottelupallo
IS: Tapparan luottopakki palaa kokoonpanoon illan finaalissa
YLE: Ääritasainen finaalisarja vetää asiantuntijan sanattomaksi: "Jompikumpi voittaa"

2. Kokoonpanot
Tappara: Hakametsässä tänään voittojahdissa
Liiga: Kokoonpanot
Liiga: Loukkaantuneet

3. Tuoreimmat joukkueuutiset:
24.04. AL: Video: Mihin perjantain superjännittävä Tappara-ottelu ratkeaa, sentteri Jarkko Malinen?
24.04. Tappara: Marko Kauppinen viidennen finaalin jälkeen
24.04. AL: Tapparan valtionsalaisuus luisteli Hakametsässä – katso kuva! *)
24.04. AL: Tapparan johto paljastaa: Näin paljon mestaruus merkitsee joukkueen taloudelle
24.04. MTV: Hakametsän edellisillä Tappara-juhlilla vuosipäivä
22.04. MTV: Yllättävä tilasto povaa mestaruusratkaisua vasta perjantaille

Kärpät:
25.04. Kaleva: Karhunen johdatti Kärpät viimeiselle ryöstöretkelle
24.04. Kärpät: Niemelä: Pelataan samalla lailla kuin viimeksi, haastetaan Tappara ja voitetaan maalinedustat
24.04. YLE: Kärppien tähtihyökkääjälle rajua kritiikkiä: "Tekee itsestään pellen"
23.04. Ja: Aaltonen uransa ihmeellisimmästä maalista: "Löin vain käsille"
23.04. IS: Kärpät uhmaa jääkiekkoliittoa – jatkaa kielletyn fanipaidan myymistä!

4. Kohtaamiset välierissä:
15.04.14: F1 Kärpät-Tappara 2-1 (0-1,1-0,1-0)
              Tappara: Kärpät vei ensimmäisen niukasti
              Kärpät: Kärpät otti tärkeän avausvoiton!
              Ruutu: Huippuhetket: Kärpät - Tappara 15.4.2014.
              Pedonraapaisu: Lehdistötilaisuus: Kärpät – Tappara 15.4.2014
              ISTV:n Kiekkostudio: Menikö Metsolan piikkiin vai ei?
17.04.14: F2 Tappara-Kärpät 4-3 (2-0,1-0,1-3)
              Tappara: Tappara tasoitti finaalivoitot
              Kärpät: Draamaa Hakametsässä, Tappara tasoitti!
              Ruutu: Huippuhetket: Tappara - Kärpät 17.4.2014
19.04.14: F3 Kärpät-Tappara 2-3 (1-1,0-1,1-1)
              Tappara: Vierasvoitolla finaalijohtoon!
              Kärpät: Kärpät hallitsi, mutta hävisi!
              Ruutu: Huippuhetket: Kärpät - Tappara 19.4.2014
21.04.14: F4 Tappara-Kärpät 3-2 je. (0-1,2-0,0-1,1-0)
              Tappara: Tappara tarvitsee vielä yhden voiton
              Kärpät: Pienten marginaalien kestovoittaja!
              Ruutu: Huippuhetket: Tappara - Kärpät 21.4.2014
23.04.14: F5 Kärpät-Tappara 2-1 (0-0,1-1,1-0)
              Tappara: Kärpät parempi 5. finaalissa
              Kärpät: Kärpät väisti kirveen Raksilassa!
              Ruutu: Huippuhetket: Kärpät - Tappara 23.4.2014
              Pedonraapaisu: Lehdistötilaisuus: Kärpät – Tappara 23.4.2014

5. Numeroita:
Liiga: Tappara/otteluohjelma
Liiga: Kärpät/otteluohjelma
BFC: Kuntopuntari
Annabet: Statistiikkaa otteluparista Tappara-Kärpät
Veikkauksen pitkäveto
(Tappara-Kärpät 2,50-3,60-2,40
Tappara-Kärpät, mestari? 1,40-2,70)

6. Tuomaristo:
Ottelun päätuomareina Jukka Hakkarainen #7 ja Jari Levonen #15.

Eräskirves:
Tätä minäkin toivoin, Hakametsässä #17 nostaa kannun. Huomenna tai ei koskaan.
Toivon myös että Kankaanperä on toipunut pelikuntoon, tärkeä omanpään herra.
Kaksosen sais myös laittaa sinne nelosketjuun tuomaan lisää liikettä.
PS. paikalla ollaan pojan kanssa B1 eturivissä ja huudetaan täysillä !!

Labrys:
Nyt se paras terä täytyy löytyä. Toivottavasti kaikki on terveenä, Kankikin mukana. Nyt täytyy sitten antaa ihan kaikkensa ja maalille painaa väkisin. Karhunen luultavasti maalissa, niin kilvelle ylös vetoja. Liike, taistelu, uhrautuminen, tunne, nyt tai ei koskaan. Urku auki ja päädystä läpi!

Ljpp:
Nyt on turha sen syvemmin analysoida. Kuudes matsi, kaikki on pelissä molemmilla joukkueilla. Tappara tietää, että 7. peli Oulussa on aika lyhyt oljenkorsi - Kärpille tilanne on vieläkin selkeämpi. Nyt pitää pelata kauden paras peli ja nostaa malja.

soosi:
Herra Hakkarainen ja Levonen tuomareina uudestaan.

Ei isompia mokia, mutta linja mei viimeksi pelin aikana tiukennetusta tasaiseen ja lopulta voitolla ollutta Kärppiä suosivaksi. Humlin taklaus Greeniin isoin moka.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta