Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

F2 Tappara-Kärpät 17.04.14 (To)

<< < (11/13) > >>

Rane:
Käsittämätön peli. Ihan huippu-fiilis oli kaksi erää. Sitten Kärpät pääsi myllyttään omaa peliään, ja kuitenkin vähän tuurillakin pääsi tasoihin. Toki 3. erän peli oli sitä mallia että Kärpät ansaitsi täysin maalinsa. Tappara sai 3.erässä varmaan viimeisten 5min aikana vähän peliä Kärppien päätyyn. Siinä vaiheessa fillis oli turhautunut, masentunut, epätoivoinen. Toivoi vaan että erä loppuu ettei Kärpät saa sitä voittomaalia. Mielessä oli jo että jatkoaikaa en halua jäädä katsomaan. Toisaalta tauko olisi voinut muuttaa peliä ja Tappara saada taas juonesta kiinni.
Mutta pirulauta, mikä sieltä tulikaan. Palolan kuti Järvisen syötöstä minkä Nimo ohjas hanskalla sisään! Sitä tunnetta ei unohda. Sitä ei voi kuvailla. Kitarisat heiluu ja punottaa vieläkin! Kaikki ne negatiiviset tunteet purkautui kerralla ulos katsomossa. Aivan uskomaton tunne! Toivottavasti tällainen voittoon paluu jäätävän 3. erän jälkeen kasvattaa taas joukkuetta lisää ja saa sitä tunnetta mikä vaaditaan kannuun!
Jotenkin tuntuu että viime vuoden finaaleihin Tappara pääsi marssimaan liiankin helposti, ja kuitenkin loppuotteluja "pidettiin liiankin helppoina", mutta Ässät pääsi kiimassa tappiin asti. Toivottavasti nämä tiukat, fyysiset ja vaikeat Pelicans- ja Lukko-sarjat sekä parit ekat finaalit saa tunteen joukkueessa porskuttaan kultaan asti!

Button:
Olipahan peli! Tappara lähes dominoi 2. erää, Opa heräsi oikeaan aikaan ja Järvinen oli maaginen! Olisi voinu enemmänkin pisteitä napsua - semmosia namupaseja kaveri heitteli. Nyt saatiin laadukkaita laukauksia ja äijää oli tarpeeksi maalilla. Edelleen on tosin Tapparan riparista tehty maali näkemättä. Kaikki molarit niitä väkisinkin tiputtelee jonkun verran, pitäisi olla vaan valmiinpana!

Viimeiseen erään tultiin kyllä niin varovaisesti ja passiivisesti, että hiki alkoi nousta. Kärppien maalien jälkiin olikin sitten jo kunnon sauna päällä ja meinaisi usko loppua. 3-4 maalikin roikku jo ilmassa, mutta sitten pikkuhiljaa Tappara sai itsensä kasattua ja peli tasoittua.
Taisi olla 3. erän alkupuolella Jormakalla paikka naulata 4-0, mutta Rynnäksen polkkeisiin jäi. Sitten oli Greenillä tilaisuus nostaa 4-2, mutta ei niin ei. Edelleenkin pitäsi olla ratkaisuissa tylympi.
4-3 maali olikin sitten jo silkkaa taidetta. Täydellinen maali, täydelliseeen paikkaan.

Seuraavaksi Kärppien noususta viisastuneena ryöstöretkelle Ouluun. Rautakoura ottaa ja keksii jotain siihen johtoasemassa pelaamiseen, niin hyvä tulee.

8onsekova16:
Huikea peli ja huikea tunnelma hallissa. Ruuhkaa oli mutta niin pitääkin olla tässä vaiheessa.

Kärpät on lyötävissä, se nyt on nähty jo näissä kahdessa pelissä, mutta onhan se hemmetin sitkeä sakki, kaksi erää lähes purjeessa, sitten Kangelta todella hölmö jäähy, 3-1, heti perään Jormakka hölmöilee ja peli on jo 3-2. Seuraava vartti järkyttävää pyöritystä Kärpiltä, Tappara ihan purjeessa. Tasoitus oli vain ajan kysymys ja niinhän se tuli, Ohtamaan lerppu yllätti Metsolan, ihme, jo pari minuuttia aikaisemmin Masuhrin neppi viivalta kolahti tolppaan, sekin ilman maskia. Onneksi Tapparan ylivoima on ihan sairaan hyvää, Kirjoitin jo Runkosarjan lopussa että se on paljon parempaa kuin mitä silloin oli prosentit, sen näki jos katseli pelejä. Ylivoima pyöri jo silloin todella hyvin mutta maalit jäivät tulematta, mutta kuten Kärppien tasoitus tänään, sekin oli vain ajan kysymys koska se napsahtaa kohdalleen. Jos aikaisemmissa peleissä oli kakkonen ollut yössä niin tänään he olivat kentän kingejä, varsinkin JMJ ja Palola.

+++++ JMJ, 0+4, aivan jäätäviä syöttöjä. Mikäli Kärpät ei ymmärrä ottaa Jan-Mikaelia tarkemmin Tapparan ylivoimalla niin tämä voi olla koko mestaruuden ratkaisu.

++++ Nemo, aivan jäätävä peli myös kapteenilta. Taklauksia, maskeja, ja huom, maskit aivan oikein, menemättä alueelle kuten yleensä ollut tapana, lisäksi 1+1, voiko muuta enää vaatia? . Nieminen jos joku ansaitsisi mestaruuden.

+++  Palola, Kuin uudesti syntynyt, nyt oli paikkoja ja laukauksia, aiemmin ei päässyt edes kunnon vetopaikkoihin. Huikea peli.

++ Kauppinen, Maali ja kaksi 3.syöttöä, muutenkin paras pakki tänään Tapparalta. On se kumma jos vielä tippuu kokoonpanosta ilman loukkaantumista.

+ Rautakorpi, Kunnonajoitus on ollut täydellinen. Tappara pelannut kauden kaksi parasta peliä tähän mennessä kahteen ekaan finaaliin. Päättyy finaalit voittoon tai ei niin Tappara on yllättänyt sekä suuren yleisön että Marjamäen Kärpät pelityylillään ja hyvyydellään, se on varma.

+- Metsola, Tärkein tilasto eli voittotilasto karttui, mutta kahteen ekaan Kärppien maaliin "ykkös-syöttö" ja kolmanteen käsittämätön liikehdintä maalillaan, lisäksi noi lerput pitää vain ottaa, vaikka etsimällä näkötilaa mikäli sitä ei ole. Lisäksi Masuhr veti ilman maskia viivalta tolppaan, mutta onneksi hyökkäys ja munkki  pelasti.


- Rautakorpi, Kärppien 3-2 maalin ja muutaman minuutin myllytyksen jälkeen Rautakorven olisi pitänyt ottaa aikalisä, jossain 50 minuutin kohdalla. Kärppien pyöritys oli liian kovaa ja se olisi pitänyt edes kokeilla poikkasta aikalisällä.

- Aalto, Kankaanperä, Larsson, kaikilta vuoristoratamainen peli, välillä hyvää ja välillä ihan pihalla.

-- EJ, minä en ymmärrä miksi tämä kaveri on ykkösessä, Pelaa hyökkääjistä viidenneksi eniten, pelaa ylivoimaa ja tehot nyt 15. peliin 1+2. Se on aivan liian vähän, vaikka kuinka pörräisi. Nemo ykköseen tilalle? ja EJ kolmoseen? No, luotan Rautakorpeen, kellään ei pitäisi olla siihen ainakaan mitään sanomista, sen nämä finaalit ovat ainakin näyttäneet.

Tappara pelaa tällä hetkellä huikeaa peliä, maalit ovat aivan sairaan hienoja, jalat käyvät, ainakin suurimman osan pelistä, mutta mikään joukkue ei pysty hallitsemaan 60 minuuttia illassa. Kärpät on vain niin hyvä että jos antaa siimaa niin tukkaan tulee. Mikäli pelin hallinta on jatkossakin Tapparan hyväksi 2/3 niin mahdollisuus on vaikka mihin, mutta mikäli päästetään hallinta 50/50 tasolle niin takkiin tulee. Eiköhän Jukka tiedä mitä tekee.

soosi:

--- Lainaus käyttäjältä: Paarma - Huhtikuu 17, 2014, 22:25:21 ---Mun mielestä ei Tappara varmistellut mitään viimesessä erässä kunnes... siinä vain tapahtui puolessa minuutissa niin paljon asioita, ettei joukkue pysty toipumaan tommosista asioista erän keskellä. Siinä oltiin kaipaamassa erätaukoa tai aikalisää, mutta onneksi tuli ylivoima ja ratkaisu. Huhheijaa mikä peli, vieläkin!

--- Lainaus päättyy ---
Samaa mieltä eli eihän me tuossa neljässä minuutissa mitään varmisteltu. Tuli kummallinen jäähy. Sitten selkeä kuvio eli viivaveto, mies reboundilla lasketussa kohdassa ja maali. Seuraava aloitus, normipeliä. Huono purku reunapompulla ja jäähy. Aloitus, sama kuvio ja sama mies. 3-0 on 14sekuntissa 3-2. Sitten jännitystä ilmassa ja sekoillaan. Tilanteita on mutta huono sijoittuminen metsolalta ohtamaan hyvä kuvio ja veto. 3-3.

Sitten aletaan taas saamaan omaa peliä kasaan ja paikkoja. Hyvä paikka kähkösellä mut puolustetaan ja ansaittu jäähy. Hieno kuvio ja voitto.

Tuo unelias ketjumme heräsi ja koko joukkue teki hommia, paitsi paniikkihetki.
Metsola hyvä ja pimensi kärppämolket. Nollapeliä haaveilin mutta ei. Kavennusmaalit ei hänen vikojaan, reboundit pakkien hoidettava. Tasoitus, pelasi kummasti. Sen yhden slkeen maalipaikan pelasti kun kärppä kiersi alueelle sisään ja maalille kiekon kanssa
Hieno kannustus pientä koomaa lukuunottamatta
Parasta tapparaa 5-42 min välillä
Miksi laituri ei kiekon kanssa yritä maalia vaan hakee syöttöä??? Veto maalille tai puolustajan haasto
Tuomarointi menetteli. Jormakka/ohtamaa ratkaisu kummastutti
Levonen antoi kankaanperäjäähynsä
Yv murhaavaa mutta tasaviisikoin pitää maaleja saada jos mestaruus halutaan.
Alivoima perushyvää, parannettavaa on
KISS  toimii hallissa, kiitos

Naapuri:
Mahtava peli tosiaankin. Rehellisesti tunnustan, ettei minulle ole kovin merkityksellistä kumpi voittaa näitä pelejä, mutta se draama oli mahtavaa, millä Tappara otti tämän voiton. Peli alkoi Kärppävoittoisesti, mutta Tapparan avausmaalin jälkeen tuntui, että jäällä oli vain yksi joukkue.

Toivoin 3-0 tilanteessa Kärpille maalia, jotta peliin saataisiin uudelleen sykettä. Kärpät oli siinä vaiheessa täysin alistunut ja Tapparan keskikentän peli vei heiltä täysin mahdollisuudet todellisiin maalintekoyrityksiin. Sitten Kankaanperä otti täysin tyhmän jäähyn ja sen ylivoiman aikana tuo kavennus syntyi ja peli alkoi ihan alusta.

Tasatilanteessa sitten olinkin melko varma, että Kärpät tämän pelin vie ja aika suurella todennäköisyydellä koko sarjan. Mutta ei siinä tietenkään niin käynyt, kuin olisi voinut olettaa, vaan Tapparan kakkosketju teki jo illan neljännen maalinsa. Näin Ilveksen miehenä pitää sanoa, että on tuo Järvinen kyllä mahtavasti oppinut nuo raipemaiset lättysyötöt. Ne lähtevät salakavalasti ja juuri oikea-aikaisesti.

Minun silmiini eilen Tapparasta erottui koko kakkoskenttä ja Niemisen Ville. Ykkönen oli täysin pimennossa, eikä Greenkään erottunut oikeastaan kuin aloituksissa. Kärpistä täytyy nostaa esiin tuo Pyörälä. Tavallaan hyvin aliarvostettu pelaaja "värittömyydestään" johtuen, mutta pelaa illasta toiseen virheetöntä peliä ja ikään kuin tekee ketjukavereistaan parempia. Puolustajista tuo Pokka on selvästi tukevaisuuden tähtipelaaja. Vaikka Karhunen ei huonosti pelannutkaan, niin kyllä Rynnäs isona maalivahtina teki sellaisen sisääntulon joukkueeseen, että ihme on, ellei hän pelaa tätä sarjaa loppuun asti.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta