Kirjoittaja Aihe: SF5 Tappara-Lukko 09.04.14 (Ke)  (Luettu 19785 kertaa)

Poissa Trafan

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 4066
    • Profiili
SF5 Tappara-Lukko 09.04.14 (Ke)
« : Huhtikuu 08, 2014, 16:13:10 »
Välieräsarja voittoa vaille valmis Tapparalle
Risto Dufvan mukaan Lukon näkkäri putosi maanantaina voipuoli alaspäin.
No, Tappara johtaa nyt välieräsarjaa kuitenkin otteluvoitoin 3-1.
Sarja ei kuitenkaan ole vielä taputeltu, esimerkiksi keväällä 2008 Blues oli 1-3 tappiolla välieräsarjaansa
ja niin vaan nousi kolmella peräkkäisellä voitolla sarjan voittoon Jokereista.
Sitä paitsi Yle Puheen asiantuntija Esa Keskinen näkee monta seikkaa jotka puoltavat Lukon mahdollisuuksia. *)
Sarjan kolme edellistä kohtaamistakin on mennyt jatkoeriin, joissa vierailija on onnistunut ratkaisemaan pelin.

Keskiviikkona Tapparalla on mahdollisuus katkaista välieräsarja ja varmistaa paikkansa finaalisarjassa.
Tapparan kokoonpanosta Nick Bailen on edelleen pelikiellossa, joka kestää vielä tämän ja seuraavankin ottelun.
Edellisessä kotiottelussa Hakametsä oli loppuunmyyty.
Tappara pitää lipunhinnat samoina eli epäilemättä väkeä riittää hallille myös keskiviikkona.

Tarvittaessa välieräsarjaa jatketaan Raumalla Perjantaina.
On toki mahdollista, että Tapparan seuraava ottelu onkin vasta 15.4. jolloin loppuottelut alkavat.

1. Otteluennakot:
Tappara: Pystyykö Tappara katkaisemaan?
Lukko: etusivu (Valmisteilla)
Ja: Katkoaika alkaa Tampereella - viisikkopeli Lukon tärkein ase
AL/Kirvesmies: Tapparan on tartuttava hetkeen!
MTV/kierrosennakko: Tappara ja Kärpät tyrkyllä finaaleihin
Liiga: Liiga keskiviikkona: Finaalipaikkoja tarjolla

2. Kokoonpanot
Tappara: Viidennen välieräpelin kokoonpano
Liiga: Kokoonpanot
Liiga: Loukkaantuneet

3. Tuoreimmat joukkueuutiset:
08.04. AL: Tappara piti lippujen hinnat ennallaan
08.04. Tappara: Tampereen Filharmonian jousikvartetti mukana pelissä
08.04. Tappara: Markkinoinnin katse tulevassa

Lukko:
08.04. YLE: Lukolla on vielä sauma nousta – "Pakeille enemmän puhetta" *)

4. Kohtaamiset välierissä:
02.04.14: SF1 Tappara-Lukko 5-2 (2-0,1-0,2-2)
              Tappara: Tapparalle välierien ensimmäinen voitto
              Lukko: Tappara ratkaisi ylivoimalla
              Ruutu: Huippuhetket: Tappara - Lukko 2.4.2014
04.04.14: SF2 Lukko-Tappara 2-3 je. (0-1,1-1,1-0,0-1)
              Tappara: Ville Nieminen ratkaisi taas jatkoerässä!
              Lukko: Ville Nieminen ratkaisi jatkoajalla
              Ruutu: Huippuhetket: Lukko - Tappara 4.4.2014
              Lukko: Pressitilaisuus 04.04.2014, 2. semifinaali Lukko - Tappara
05.04.14: SF3 Tappara-Lukko 0-1 je. (0-0,0-0,0-0,0-1)
              Tappara: Lukko teki pelin ainoan maalin
              Lukko: Gagnon iski voitto-osuman
              Ja: Ottelun ratkaisu aiheutti parranpärinää Tampereella
              Ruutu: Huippuhetket: Tappara - Lukko 5.4.2014
              YouTube: Pekka Saravo: "Onneksi sarja jatkuu maanantaina."
07.04.14: SF4 Lukko-Tappara 2-3 je. (1-0,1-2,0-0,0-1)
              Tappara: Tappara voiton päässä finaaleista
              Lukko: Kotivoitto jäi vieläkin näkemättä
              Ruutu: Huippuhetket: Lukko - Tappara 7.4.2014
              Lukko: Pressitilaisuus 07.04.2014, 4. semifinaali Lukko - Tappara

5. Numeroita:
Liiga: Tappara/otteluohjelma
Liiga: Lukko/otteluohjelma
BFC: Kuntopuntari
Annabet: Statistiikkaa otteluparista Tappara-Lukko
Veikkauksen pitkäveto
(Tappara-Lukko 1,82-3,80-3,50
Tappara - Lukko kumpi jatkoon? 1,02-10,00)

6. Tuomaristo:
Ottelun päätuomareina Jari Levonen #15 ja Petri Lindqvist #14.
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 09, 2014, 15:47:49 kirjoittanut Trafan »

Poissa KILO

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1903
    • Profiili
Vs: SF5 Tappara-Lukko 09.04.14 (Ke)
« Vastaus #1 : Huhtikuu 08, 2014, 16:37:15 »
Sitä paitsi Yle Puheen asiantuntija Esa Keskinen näkee monta seikkaa jotka puoltavat Lukon mahdollisuuksia. *)
Näemmä yksi puoltava tekijä vaikuttaisi olevan se, että sarjan katkaiseminen on vaikeaa. Varmasti on joo, mutta tässä on mielestäni suljettu kokonaan pois se, että ei Lukonkaan tilanne ihan niin ihana ole, vaikka paineettomasti pääsevätkin pelaamaan. Ei tuo mentaalipuolen etu ihan 100–0 Lukolle mene. Kuitenkin pakkovoitto on otettava, ja yhtälailla he voivat sortua turhaan haihatteluun esimerkiksi johtoasemassa.

Tunnusta ainakin itse, että ensimmäisessä pelissä halli kun kumisi tyhjyyttään ja peli oli Tapparalle johdon myötä pedattu, aloin jo miettiä tulevaa. Fiilis on todella tärkeä ylläpitämään fokus oikeassa asiassa. Fiilis voi tulla tekemisen kautta tai yleisön kannustuksesta. Mieluiten molemmista.

Ottelun alku sanellee jonkin verran. Ja varsinkin Lukon kohdalla täytyy tulla onnistumisia (ei välttämättä maaleja), mitkä ruokkivat itseluottamusta ja uskoa tai ylläpitävät näitä. En usko, että Lukko tulee peliin "me on hävitty tää peli", mutta jos Tappara onnistuu kokonaisuudessa paremmin kuin eilen, voi Lukolla tulla tuskaisaa. Toisaalta sama pätee ehdottomasti myös toisin päin. Siksi Tapparan olisikin ensisijaista onnistua kokonaisuudessa paremmin kuin eilen. Tarvitaan se sarjan paras peli.
Numerot ei valehtele, mutta tilastot ei kerro koko totuutta.

Poissa MansenMies

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 130
    • Profiili
Vs: SF5 Tappara-Lukko 09.04.14 (Ke)
« Vastaus #2 : Huhtikuu 08, 2014, 23:43:19 »
Kaksi asiaa, jotka omalla kohdalla tavallaan haluavat sarjan jatkuvan: 1) Ollut hyvää, viihdyttävää kiekkoa ja 2) Nick Bailen pääsisi pelaamaan heti finaaleissa. Kolme asiaa, joiden vuoksi haluan sarjan katkeavan: 1) Edellisen jatkoajan aikana oli jo nitrot tarpeen, 2) Joukkue pääsee lepäämään finaaleita varten eikä anneta yhtään tasoitusta Kärpille levossa ja 3) Alkaa kyrsimään tietyt Lukko-fanit (vaikka yleisesti tuntuvat oikein kunnollisilta ihmisiltä) etenkin Metsolan "filmeistä", jotka etenkin axea tuntuvat piinaavan Jatkoajan puolella.

Alkaakohan Lukon kärkiketjut jo väsymään viimeisissä erissä? Ovat meinaan pelanneet aika paljon nyt pleijareissa, joten en ihmettelisi vaikka toisessa taikka kolmannessa erässä tulisi kärkiketjun ison virheen seurauksena Tapparalle yllättävä (Rautakorven sanoin 'ohhoh') maali.  Itsellä alkavat olemaan ajatukset jo finaaleissa Kärppiä vastaan, mutta toivotaan että joukkueella on fokus tiukasti sarjan katkaisemisessa. Jos ei ole, niin pelkäänpä että käy samoin kuin Pelicansia vastaan viidennessä ottelussa.


Poissa Screamager

  • Global Moderator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1636
    • Profiili
Vs: SF5 Tappara-Lukko 09.04.14 (Ke)
« Vastaus #3 : Huhtikuu 08, 2014, 23:46:23 »
Molemmilla joukkueilla on ollut tässä sarjassa mahdollisuutensa ja toistaiseksi Tappara on ne selkeämmin käyttänyt hyväkseen. Pelit ovat olleet suurimmilta osin tasaisia ja molemmilla on ollut ne omat vaikeat hetkensä, niin kuin kahden hyvän joukkueen välillä kuuluukin olla tässä vaiheessa kautta. Täytyy kuitenkin sanoa, että en näe Lukon pelissä olevan sellaista riittävää vähintään 60 minuutin uhkaa, johon Tappara ei pystyisi vastaamaan. Ok, yksi 0-1-tappio on joukossa ollut, mutta ei siinäkään semmoista uhkaa ollut, johon pitkän sarjan sisällä voitaisiin kaatua.

Tappara pystyy toteuttamaan monipuolisempaa pelin rakennetta kuin Lukko. Lukolla hyökkäyspelin onnistuminen nojaa selkeästi enemmän pystysuuntaan, kun Tappara on alkanut tuomaan sitä loppurunkosarjassa puuttunutta kiekkokontrollia peliinsä tässä sarjassa entistä enemmän ja nimenomaan suhteessa Lukkoon sen toteuttaminen on paremmalla tolalla. Tapparan hyökkäyksien rakenne on monipuolisempaa ja ylipäätänsä paremmalla pohjalla suhteessa vastassa olevaan puolustukseen. Sen on huomannut muun muassa siinä, että Tappara pystyy useammin painostamaan Lukon hyökkäykset haluamiinsa ratkaisuihin eli kiekosta luopumisiin, joista sitten saadaan niitä ihannetilanteita eli nopeita kääntöjä vastahyökkäyksien muodossa.

Tappara taasen pääsee paljon Lukkoa monipuolisemmin hyökkäysalueelle, voittaa alueita enemmän ja mahdollistaa tämän kaavamaisuuden kautta pelirohkeuden helpomman esilletulon hyökkäyspäässä. Tapparan puolustuspelinopeus siis peittoaa Lukon hyökkäyspelinopeuden, kun taas Tapparan vikkelät hyökkääjät yhdessä kulloisenkin kiekkovarman puolustajaparin kanssa pystyvät luomaan korkean pelinopeuden suhteessa Lukon kankeampaan puolustamiseen.

Kyse on sitten viime kädessä siinä hyökkäysalueen pelissä enemmän pelisuunnitelmasta, että kuinka paljon sitä pelirohkeutta ja itsensä toteuttamista hyökkäysalueella sallitaan. Esimerkkinä, veteleekö Puistola pari kertaa viivalta ränniin tyhjään tilaan niin kuin kolmannen pelin kolmannessa erässä vai löytyisikö siihen tilanteeseen pelirohkeampi ratkaisu? Nolla maalia tuli niillä ohjeilla, ehkä siitä voisi jotain päätellä.

Neljännen pelin alkuun Lukko yritti selkeästi pelata Tapparalta jalkoja alta korostuneen aktiivisella prässillä ja iholla olemisella, tässä toki alkuunsa onnistuikin, mutta se fyysisyyden ja tunteella pelaamisen riski realisoitui ensimmäisen kympin jälkeen jäähyinä ja tätä myöten hiljalleen pelin tasoittumisena. Lukko pääsi toki 2-0-johtoonkin, mutta sitten Tappara pelasi Lukolta jalat alta koko erän ajan tasoittaen pelin. Lukko yritti siinä alkuunsa peitota Tapparan pelinopeudessa, mutta ei ne Lukon yksilövoima ja -taidot kuitenkaan ole sillä tasolla suhteessa Tapparaan, että sillä nähdyllä kohkaamisella ja ärhentelyllä voitaisiin pelata fiksusti koko peliä lävitse saati useampia pelejä sarjassa.

Tuo neljännen pelin ensimmäisen erän myrskyn selvittäminen ja huima pelillinen käänne toiseen erään osoitti tämän kauden Tapparasta sitä suurta juttua, jonka takia tässä on voinut olla pohjimmiltaan luottavainen peliin jo pitkältä runkosarjasta. Kaudella on ollut "omaan pelisilmään" hyviä pelejä kautta linjan, on ollut "omaan pelisilmään" myös heikompia ja vieläkin heikompia pelillisiä esityksiä, joista on kuitenkin pisteitä napattu. Nyt Lukko-sarjassa Tappara on löytänyt peliinsä tarpeellista irtonaisuuta ja lennokkuutta, jota runkosarjan lopulla ja Pelicans-sarjassa odoteltiin. Ei peli täydellistä toki ole, mutta kehityskäyrä on sellainen kuin sen pitää olla.

Näkisin Lukon mahdollisuuksien olevan enää lähinnä Tapparan ajamisessa virheisiin ja paremmassa pelinopeudessa. Kummastakaan ei valitettavasti ole tässä sarjassa saatu selkeitä merkkejä, että niin tapahtuisi, siis sillä tavalla, että Tappara ei onnistuisi siihen vastaamaan. Lukko pyrkii karvauksessaan saamaan Tapparan peliin kiirettä, mutta Tappara on oppinut kiertämään karvauksen riittävän hyvin parantuneella kiekkovarmuudella ja hyvillä syöttösuunnilla puolustusalueelta lähdettäessä. Sitä on joka pelissä tähän asti näkynyt ja mielestäni Lukko pelaa siinä joka kerta tyhmästi, vaikka tarkoitus on tietysti jalo. Tapparan pelille oikein tarjotaan paikat kiihdyttää pelinopeuttaan hyökkäysaluetta kohti ja sen tietää miten siinä pitkässä juoksussa käy. Pelinopeuksien suhteesta kirjoitin jo aiemmin enkä näe, että siinä nyt yhtäkkiä tapahtuisi käännettä. Totta kai mitä vain voi sattua, Lukko voi löytää avaimet Tapparan pelin sekoittamiseen eri puolustussapluunalla, ja voihan Vladimir Putinkin erota Venäjän presidentin pallilta.

Erikoistilanteista on puhuttu sarjan alusta lähtien eikä Lukko pystynyt silläkään saralla tekemään vielä riittävää eroa. Ok, ylivoimalla on raumalaisille viimein ruvennut tulemaan onnistumisia, mutta vastaavasti alivoima petti maanantaina tosi kriittisellä hetkellä, kun Tappara pääsi tasoihin. Siitä pelin painopiste vain painottui Lukon päätyyn tasakentällisinkin, mutta kunnia toki Lukolle, kun sen painostuksen kesti. Mutta, ei kestänyt loppuun asti, kun vanhat herrat Nieminen-Green nousivat hetkistä tärkeimmällä esiin ja osoittivat sitä Tapparan selkärankaa, joka ei heikon alun jälkeenkään katkea. Taittua se voi hetkeksi, mutta palautuu entistä kovempana takaiskujen jälkeen. Ei ollut meinaan ensimmäinen kerta, kun heikon jakson (nyt ensimmäisen erän) jälkeen Metsola kokoaa itsensä, peliote kääntyy tyystin ja tappioasema käännetään ympäri.

Poissa axe

  • Global Moderator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1625
    • Profiili
Vs: SF5 Tappara-Lukko 09.04.14 (Ke)
« Vastaus #4 : Huhtikuu 08, 2014, 23:53:01 »
3) Alkaa kyrsimään tietyt Lukko-fanit (vaikka yleisesti tuntuvat oikein kunnollisilta ihmisiltä) etenkin Metsolan "filmeistä", jotka etenkin axea tuntuvat piinaavan Jatkoajan puolella.

Kunhan huvittelen. Kai sitä trollaamiseksikin voisi sanoa, mutta sitten taas seison kuitenkin sataprosenttisesti asian takana ja tiedän myös että oon oikeassa. Väärä totuus hiiteen!

Poissa 67

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1197
    • Profiili
Vs: SF5 Tappara-Lukko 09.04.14 (Ke)
« Vastaus #5 : Huhtikuu 09, 2014, 05:49:21 »
Kaksi asiaa, jotka omalla kohdalla tavallaan haluavat sarjan jatkuvan: 1) Ollut hyvää, viihdyttävää kiekkoa ja 2) Nick Bailen pääsisi pelaamaan heti finaaleissa.
1. Luulen, että hyvästä kiekosta saisimme nauttia finaalissakin 2. Ekaan otteluun Tappara ei tarvitsisi Bailenia. Joten ei noita toiveita, saattaa sattua nilkkaan ja huomataan kohta, että pelaavatkin Saipaa  vastaan ronssista. Nyt on katkon paikka, joten käyttäkää se, kiitos.

Poissa Betonileuka

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1160
    • Profiili
Vs: SF5 Tappara-Lukko 09.04.14 (Ke)
« Vastaus #6 : Huhtikuu 09, 2014, 08:23:14 »
Onko tietoa illan tuomareista?

Poissa _natte_

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 335
    • Profiili
Vs: SF5 Tappara-Lukko 09.04.14 (Ke)
« Vastaus #7 : Huhtikuu 09, 2014, 09:58:26 »
Onko tietoa illan tuomareista?

Itselleni ihan sama ketä siä, kunhan yks henkilö pysyy mahdollisimman kaukana tästä ottelusta.
" Silloin kun lähden dokaamaan, en tiedä missä on itä ja missä on länsi " - Jere Karalahti

Poissa Z-16

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2683
    • Profiili
Vs: SF5 Tappara-Lukko 09.04.14 (Ke)
« Vastaus #8 : Huhtikuu 09, 2014, 10:14:42 »
Mielenkiitoista nähdä mikä Tapparan lähtö on peliin. Annetaanko heti painetta ja ylläpidetä liikettä, vai pelataanko passiivista kyttäystä ja annetaan Lukolle avaimet käteen ja pari maalia. Toivotaan ettei liikaa aleta miettiin pelkkää otteluvoittojen puolustamista. Yks pitää itekin vielä voittaa.
Oikeastaan vois jopa lähtee taklaamallakin peliin.
#8 Ojanen on kingi!

Poissa Pipa

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 203
    • Profiili
Vs: SF5 Tappara-Lukko 09.04.14 (Ke)
« Vastaus #9 : Huhtikuu 09, 2014, 10:26:03 »
3) Alkaa kyrsimään tietyt Lukko-fanit (vaikka yleisesti tuntuvat oikein kunnollisilta ihmisiltä) etenkin Metsolan "filmeistä", jotka etenkin axea tuntuvat piinaavan Jatkoajan puolella.

Kunhan huvittelen. Kai sitä trollaamiseksikin voisi sanoa, mutta sitten taas seison kuitenkin sataprosenttisesti asian takana ja tiedän myös että oon oikeassa. Väärä totuus hiiteen!

Offtopic joten voi poistaa. Halusin vain kiittää axe siitä että tuot faktoilla todistettuna Metsolan kaatumiset tuolla Jatkoajan puolella. Todella pedanttia ja tarkkaa infoa josta kyllä käy kaikki ilmi. Toinen asia on tietenkin se että jos joku on jotain päättänyt niin sitä ei välttämättä totuudellakaan muuteta. Mutta ainakin ulkopuolisille tuo avaa silmiä varmasti.

Tänää hallille ja odotan liikettä, aktiivista peliä kun on sen paikka ja tarkkaa puolustusta taas kun on sen paikka. Taklauksia silloin jos se hyödyttää, ei pelkästään sen takia että niitä "pitäisi" olla.

Poissa TJ

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1491
    • Profiili
Vs: SF5 Tappara-Lukko 09.04.14 (Ke)
« Vastaus #10 : Huhtikuu 09, 2014, 10:33:32 »
3) Alkaa kyrsimään tietyt Lukko-fanit (vaikka yleisesti tuntuvat oikein kunnollisilta ihmisiltä) etenkin Metsolan "filmeistä", jotka etenkin axea tuntuvat piinaavan Jatkoajan puolella.

Kunhan huvittelen. Kai sitä trollaamiseksikin voisi sanoa, mutta sitten taas seison kuitenkin sataprosenttisesti asian takana ja tiedän myös että oon oikeassa. Väärä totuus hiiteen!

Offtopic joten voi poistaa. Halusin vain kiittää axe siitä että tuot faktoilla todistettuna Metsolan kaatumiset tuolla Jatkoajan puolella. Todella pedanttia ja tarkkaa infoa josta kyllä käy kaikki ilmi. Toinen asia on tietenkin se että jos joku on jotain päättänyt niin sitä ei välttämättä totuudellakaan muuteta. Mutta ainakin ulkopuolisille tuo avaa silmiä varmasti.
Saisko tähän linkkiä? Jos ei muuten niin vaikka yv:llä, niin ei mene enempää off-topiciksi. :P
Tätä ei saa ottaa talteen.

Poissa Axe Boobs

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 488
    • Profiili
Vs: SF5 Tappara-Lukko 09.04.14 (Ke)
« Vastaus #11 : Huhtikuu 09, 2014, 11:21:33 »
Saisko tähän linkkiä? Jos ei muuten niin vaikka yv:llä, niin ei mene enempää off-topiciksi. :P
Off-topiccia on, mutta kun muitakin kiinnostanee mistä on puhuttu, laitan kuitenkin tähän: axen viesti Jatkoajassa.

Tämän päivän pelistä sen verran, että mikäli Veikkauksen tietoja on uskominen, Tappara pelaa täsmälleen samalla kokoonpanolla kuin maanantaina. Jormakkakin on siis pelikunnossa. Lukko tekee pienen uudelleenjärjestelyn pakistossa, mutta muutoin heilläkin maanantailta tuttua kokoonpanoa ilmoitettuna.


Poissa TJ

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1491
    • Profiili
Vs: SF5 Tappara-Lukko 09.04.14 (Ke)
« Vastaus #12 : Huhtikuu 09, 2014, 11:31:36 »
Saisko tähän linkkiä? Jos ei muuten niin vaikka yv:llä, niin ei mene enempää off-topiciksi. :P
Off-topiccia on, mutta kun muitakin kiinnostanee mistä on puhuttu, laitan kuitenkin tähän: axen viesti Jatkoajassa.

Tämän päivän pelistä sen verran, että mikäli Veikkauksen tietoja on uskominen, Tappara pelaa täsmälleen samalla kokoonpanolla kuin maanantaina. Jormakkakin on siis pelikunnossa. Lukko tekee pienen uudelleenjärjestelyn pakistossa, mutta muutoin heilläkin maanantailta tuttua kokoonpanoa ilmoitettuna.
Kiitti!

Samaa sanoo kokoonpanoista Tapparan sivut:

Kokoonpano 5. välierään:

74 Antti Erkinjuntti - 93 Jukka Voutilainen - 71 Kristian Kuusela
14 Pekka Jormakka - 44 Jan-Mikael Järvinen - 34 Olli Palola
17 Ville Nieminen - 18 Josh Green - 81 Jukka Peltola
27 Elmeri Kaksonen - 28 Jarkko Malinen - 25 Henrik Haapala

6 Pekka Saravo - 38 Teemu Aalto
21 Pasi Puistola - 19 Johan Larsson
12 Markus Kankaanperä - 26 Marko Kauppinen

77 Juha Metsola
(35 Andy Chiodo)
Tätä ei saa ottaa talteen.

Poissa soosi

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2849
    • Profiili
Vs: SF5 Tappara-Lukko 09.04.14 (Ke)
« Vastaus #13 : Huhtikuu 09, 2014, 15:29:40 »
Nummelin harsittu kasaan ja pelaa.

TUOMARIT, #Tappara – #Lukko: Jari Levonen – Petri Lindqvist, Jani Pesonen – Masi Puolakka #LiigaLive #Liiga #LiigaPlayoffs

jee jee. Auts!!

Ekku#73#

  • Vieras
Vs: SF5 Tappara-Lukko 09.04.14 (Ke)
« Vastaus #14 : Huhtikuu 09, 2014, 15:30:50 »
Mulle tuli vahvasti sellanen tunne että tänään me jyrätään Lukko. Saa käyttää mut ei oo pakko. ;)