Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

SF2 Lukko-Tappara 04.04.14 (Pe)

<< < (8/8)

Number7:

--- Lainaus käyttäjältä: Messi - Huhtikuu 04, 2014, 21:34:44 ---Merkille pantavaa on se, että Plihal, Saravo ja Kankaanperä -2

--- Lainaus päättyy ---

Jep, coly tuossa jo kerkesikin listata nuo syyt, mutta silti täytyy olla hieman huolissaan. Mielestäni näiltä kaikilta kolmelta on myös löytynyt heikkoja hetkiä koko pleijareiden ajan, enemmän kuin runkosarjassa. Saravo puolustaa pääasiassa hyvin ja tuo jopa kiekkoa ylös, mutta välillä hukkuu oma mies täysin ja kun yrittää riskillä tuoda kiekkoa jalalla, niin menettää myös todella usein luoden vaaratilanteita omiin. Kankaanperä ollut lievä pettymys myös pudotuspeleissä. Liike on vielä heikompaa kuin viime kaudella ja paikoitellen myös tuota samaa miehen hukkaamista hänelläkin. Plihal taistelee koko ajan täysillä, mutta jotenkin tuntuu että mies on jäällä jokaisen vastustajan maalin aikana.

Muuten peleistä. Tappara on kyllä pääosin hallinnut kamppailuja. Ensimmäisessä pelissä Lukko sai useampia pitkiä hyökkäyksiä, mutta tässä toisessa pelissä niitä oli todella vähän. Ainoastaan Vahalahden ketju saa paineen meidän päähän joka kerta. Muut sitten eivät saa mitään aikaan. Aalto on edelleen ollut meidän heikoin pelaaja, ja on kyllä ihme että miestä ei viltitetä. Jos edetään Kärppiä vastaan finaaliin, ei tuollaiseen peliin ole missään tapauksessa varaa. Joka pelissä pari jäähyä ja aihetta vielä useampaan. Katastrofaalista pelaamista. Mitä tapahtui runkosarjan jälkeen ?Siellähän Aalto oli meidän parhaita pakkeja. Parasta näissä peleissä on oikeastaan ollut se, että tuntuu että ollaan pelattu vieläkin osittain puolivaloilla. Varaa ruuvin kiristämiseen on paljon, mikä on erittäin hyvä asia. Huonompi asia tuossa on se, että Kärppiä vastaan koneesta on pakko saada kaikki irti, että pystytään haastamaan kunnolla. Nykyinen taso ei riitä mihinkään.

Sitten pieni pätkä meidän puolustamisesta ja träpistä. Mielestäni JMJ:n ketjulle tulisi antaa erivapaus tästä nykyisestä pelaamisesta. Sitähän Rautakorpi ei varmasti tee, mutta ketju on edelleen ainoa, joka on aina täysin purjeessa omassa päässä. Tänään kolmannessa erässä ketju antoi muutaman kerran kunnolla painetta Lukon pakeille ja sai nopeudellaan aikaan vaarallisia kiekonriistoja. Tähän pitäisi panostaa enemmän. Muut ketjut saavat pelin helpommin puuroutettua keskialueelle, mutta Teletappien ollessa jäällä paine monesti tulee meidän päähän. Jos paine annettaisiin jo aikaisemmin, päästäisiin parempiin tuloksiin kuin tällä hetkellä. Lisäksi se toisi meidän hyökkäyspeliimme rutkasti lisää variaatiota sekä vaarallisuutta. JMJ:n ketjun vahvuus on nopeudessa ja ennen kaikkea hyökkäyspelissä. Nyt tämä ketju menee 80% peliajasta hukkaan, kun pitää muodostaa muuria keskialueelle. Loppuun plussat ja miinukset:

++++++ Kuusela. Tuli miestä parjattua paljonkin Pelicans- sarjan ensimmäisissä peleissä, mutta nyt mies on noussut kantavaksi voimaksi. Liike on erinomaista ja ratkaisut paljon terävämpiä kuin aikaisemmin. Kuten Kortelainen totesi; Ehkä kuumin pelaaja tällä hetkellä koko liigassa.
++++ Järvinen. Erinomaista työtä tänään. Saanut myös buustin aikaisempaan tekemiseen verrattuna. Syötöt teräviä ja löytää jälleen muita paremmin. Johtuu myös Lukon passiivisemmasta pelitavasta.
++++ Ylivoima. Toimii Lukon todella surkeaa alivoimaa vastaan erinomaisesti. Toivotaan että jatkuu samanlaisena. Todella hienoa katseltavaa.
++ Vahalahti. Pakko kehaista vastustajaakin. Sai jokainen kerta pelin meidän päätyyn. Vei henkikökohtaisilla suoritteillaan ottelun jatkoajalle. Ilman tätä miestä Lukko olisi täysin aseeton.
++ Nieminen. Jo toinen ratkaisumaali kun sitä tarvittiin. Mahtava homma ! Varsinaisella peliajalla kuitenkin aika näkymätön. Varaa parantaa vielä rutkasti.
+ Keskialueen puolustaminen erittäin tiivistä.
+ Pystytään kaivamaan voittoja peruspelillä. Hieno homma jatkoa ajatellen.....


- .......mutta nyt pelataan pudotuspelejä. Tämä peli muistutti varsinkin toisessa ja myös suurelti osin kolmannessa erässä lokakuista Jyp-höntsää. Ei olisi voinut ulkopuolisena ikinä arvata että pelataan finaalipaikasta. Tunnetta kehiin !
- Hyökkäyspeli. Ei ole ollut meidän varsinainen vahvuus tällä kaudella, mutta edelleen hieman huolettaa meidän pelaaminen tasaviisikoin.
- Saravo. Pelaa turhan isolla riskillä paikoitellen. Hukkaa miehiä ja menettää kiekkoja avatessaan peliä. Lisää tarkkuutta kiitos.
- JMJ:n ketju omassa päässä. Toivoisin että saisivat erilaisen sapluunan pelaamiseen 5v5- pelissä. Hyökkääjillä on rutkasti nopeutta ja taitoa. Voimakkaampi karvaaminen tehoaisi ehkä paremmin kuin keskialueella seisoskelu. Omassa päässä paikoitellen pahoissa vaikeuksissa.

-------- Aalto. Meidän heikoin lenkki, jälleen kerran. Ottaa typeriä jäähyjä, on jatkuvasti perässä tilanteista, eikä saa omia miehiään kuriin. Tasonnousua odotellessa.

baldie:

--- Lainaus käyttäjältä: Number7 - Huhtikuu 04, 2014, 22:00:05 ---
-------- Aalto. Meidän heikoin lenkki, jälleen kerran. Ottaa typeriä jäähyjä, on jatkuvasti perässä tilanteista, eikä saa omia miehiään kuriin. Tasonnousua odotellessa.

--- Lainaus päättyy ---
Meillä on ratkaisu tähän. Jukka jos luet ketjua niin vaihdappa Aalto ja Kauppinen päikseen, niin tämäkin pulma on enemmän kuin ratkaistu.

Z-16:
Miettikääpäs sitä.

Jos katsoo peliä oikein SILLÄ silmällä. Tapparan laiturit on nostanut selvästi tasoa vertaa vaikka runkosarjaan jossa sentterit olivat paljon valoissa. Nyt on melkeen käynyt niin että suhteessa odotuksiin Malinen pelaa parhaiten, eikä se siis johdu edes omista mieheen kohdistuvista odotuksista. Green kyntää nyt pelillisesti jossain harmaalla alueella, ja samoin myös JMJ, vaikka antoikin pari syöttöä, niin silti pelissä näkyy, ettei uskalla/kykene/pysty tällä hetkellä tekemääm hyökkäyksessä tiukoissa paikoissa oivaltavia ratkaisuita. Voutilainenkin menee siellä jossain seassa, EJ pitää kiekkoa päädyssä, ja ennen sitä Kuusela on ollut se seinä joka sen sinne vippaa...

kun kaikki nää senttereiden pienet ajatukset alkaa menee edes hieman paremmin yksiin laitureiden kanssa, voi jälki olla KAUNISTA. Tässä vaiheessa kautta pitää hermoitus ja hoksottimet alkaan tuottaa hedelmää. Tappara pelaa hyvin, muttei lähellekään niin hyvin mitä voidaan odottaa.

Niinkuin jo kirjoitin, kolmosketju (Pelti,Nemo,Green) voi olla se musta hevonen. Finaaleissa.

Hermoituksella tarkoitan lihastyötä, en niitä Plihalin ja Greenin kymppejä :) ja huomenna (tänään) sais Haapalan mikkihiiri ottaa takas nelosen laiturin paikan. Tarvitaan taas energyä.

iceman:

--- Lainaus ---Mitä tapahtui runkosarjan jälkeen ?Siellähän Aalto oli meidän parhaita pakkeja.

--- Lainaus päättyy ---

Sanoisin niinpäin, että Aalto ei ole päässyt vielä saikkua edeltävälle tasolleen. Aaltohan oli pitkään sairaslistalla runkosarjan loppupuolella. Onkohan sillä vielä vaikutusta?

Itse pelistä vielä sen verran, että vihdoinkin ylivoimakuviot ovat alkaneet tuottamaan tulosta. Olipahan huikea se Kuuselankin maali!

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta