Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

QF5 Tappara-Pelicans 28.03.14 (Pe)

(1/15) > >>

Trafan:
Tappara katkoo puolivälieräsarjaa kotonaan
Keskiviikon ottelun jälkeen Tappara johtaa sarjaa voitoin 3-1,
mikä tarkoittaa sitä että Tapparalla on kolme ottelupalloa sarjan katkaisuun.
Toivottavasti se ensimmäinen käytetään jo perjantaina.

Lähtökohta perjantain otteluun onkin toivottaa Pelicans kesälomille ja Ara eläkkeelle.
Lahtelaisilla on ollut upea kausi: he olivat syksyn sensaatio ja johtivat sarjaa pitkän tovin.
Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Pelicans lopetti yhden kestosuosikin kauden komeasti
ja Tapparallekin he ovat tarjonneet kelpo vastuksen.
Mielestäni Pelicans ansaitsee jo päästä tekemään valmisteluja tulevaa kautta varten.
Kuulopuheiden mukaan Hannu Aravirta lopettaa valmentamisuransa tähän kauteen.
Nyt onkin ehkä viimeinen mahdollisuus nähdä yksi viime vuosituhannen suurimmista suomalaisvalmentajista työssään.
Olen varma että Ara arvostaisi omaa rantapalloa eläkkeelle siirtymisensä kunniaksi.
Pelicans ei välttämättä arvosta upeaa mahdollisuutta lopettaa kautensa Hakametsässä
ja saattaa yrittää saada vielä yhtä kotiottelua korjaamaan ankeaa talouttaan.
Tämä epäilemättä lisää jännitystä otteluun.

Tappara pääsee otteluun parhaalla kokoonpanollaan
sillä Jukka Rautakorpea lainaten, "tässä vaiheessa kautta ei ole vammoja. Kaikki ovat helvetin terveitä."
Tappara on lisäksi pääsemässä loppupelivireeseen, keskiviikkona nähtiin toistaiseksi paras Tappara.
Epäilemättä vieläkin parempaa on luvassa.
Tapparalle olisi melko tärkeää saada välieräsarja poikki mahdollisimman pian
jotta päästään aloittamaan välierät kevyellä jalalla.

Liiga on varannut puolivälieriin pelipäivän lauantaiksi Pelicansin kotiotteluna.
Tätä ei toivottavasti kuitenkaan tarvita.

1. Otteluennakot:
Tappara: Perjantaina on mahdollisuus katkaista
Pelicans: Pelicans selkä seinää vasten
Ja: Tulikuuma ottelupallo kirveen käsittelyssä
AL: Tappara naulaa Pelicansin arkkua ilman Niemistä, lue kolme pointtia illan peliin
YLE: Pelicansin liigakausi katkolla Hakametsässä
YLE: Aravirta: "Nurkkaan ajettu Pelicans löytää tien ulos"
MTV: Valmentaja vertaa Pelicansin virheitä auton alle jäämiseen
SuomiKiekko: Tapparan kapteeni yhä sivussa – kirvesrinnoilla katkaisun paikka
UL: Tappara etsii itseään - "Ongelma loppukevättä ajatellen"
IS: Totuus Tapparasta - ja Ville Niemisen kohtelusta
Liiga: Liiga perjantaina: Jatkoon tai lomille
MTV/Kierrosennakko: Tappara tyrkyllä välieriin

2. Kokoonpanot
Tappara: Tällä kokoonpanolla tähtäimessä sarjan katkaisu
Liiga: Kokoonpanot
Liiga: Loukkaantuneet

3. Tuoreimmat joukkueuutiset:
26.03. Tappara: Tappara voitti - sarja katkolla perjantaina
26.03. AL: Rautakorpi: Niemisen pelaaminen oli jo lähellä tänään

Pelicans:
28.03. MTV: ESS: Raflaava mainos Pelicansin markkinointipomon idea
28.03. ESS: Tämän verran Liiga-seura nettoaa pudotuspeliottelusta
28.03. ESS: Umpisurkeat toiset erät Pelicansin harmina
27.03. ESS: Miksi pudotuspelikiekko ei kiinnosta yleisöä?

4. Kohtaamiset puolivälierissä:
21.03.14: QF1 Tappara-Pelicans 3-2 (0-0,2-1,1-1)
              Tappara: Jarkko Malinen nosti voittomaalin avausottelussa
              Pelicans/ESS: Pelicansin taistelu ei riittänyt
              Ruutu: Huippuhetket: Tappara - Pelicans 21.3.2014
22.03.14: QF2 Pelicans-Tappara 2-1 (0-0,0-0,1-1,1-0)
              Tappara: Pelicans tasoitti voitot
              Pelicans/ESS: Ritamäki ratkaisi jälleen jatkoerässä
              Ruutu: Huippuhetket: Pelicans - Tappara 21.3.2014
              Pelicans: Lehdistötilaisuus: Pelicans - Tappara Game 2
24.03.14: QF3 Tappara-Pelicans 3-1 (1-0,2-0,0-1)
              Tappara: Tappara nousi taas kuskin paikalle
              Pelicans/ESS: Tappara piti kiinni kotiedustaan
              Ruutu: Huippuhetket: Tappara - Pelicans 24.3.2014
              Pelicans: Juha Leimu kolmannen puolivälierän jälkeen (video)
26.03.14: QF4 Pelicans-Tappara 2-3 (1-0,0-2,1-1)
              Tappara: Tappara haki kaivatun vierasvoiton!
              Pelicans/ESS: Pelicansille katkera tappio
              Ruutu: Huippuhetket: Pelicans - Tappara 26.3.2014
              Pelicans: Lehdistötilaisuus: Pelicans - Tappara (Game 4)
              Pelicans: Henri Laurila ottelun jälkeen (video)

5. Kohtaamiset runkosarjassa:
14.09.13: Pelicans–Tappara 3-2 ja.
10.10.13: Tappara–Pelicans 3-2
15.10.13: Pelicans-Tappara 1-2 ja.
12.12.13: Pelicans-Tappara 1-4
25.01.14: Tappara-Pelicans 4-1

6. Numeroita:
Liiga: Tappara/otteluohjelma
Liiga: Pelicans/otteluohjelma
BFC: Kuntopuntari
Annabet: Statistiikkaa otteluparista Tappara-Pelicans
Veikkauksen pitkäveto
(Tappara-Pelicans 1,55-4,15-4,70
Tappara-Pelicans, kumpi jatkoon? 1,01-11,00)

7. Tuomaristo:
Ottelun päätuomareina Jari Levonen #15 ja Petri Lindqvist #14.

8. Ihan jotain muuta
Otteluun voi valmistautua henkisesti vaikka katselemalla vanhaa Kummelit-sketsiä. Lienee ainoa jossa esiintyy pelikaani?
YouTube: Aatami ja Beetami: Näin soitat vaimolle - Lentäjä pulassa

cace6969:
Odotan tänään Tapparalta parasta 60 minuuttista tässä sarjassa. Lahdessa oli jo aika hyvä 41 min, mutta sen alivoimamaalin jälkeen peli sekosi vähän ja Tappara antoi ihan turhaan otteen Pelicansille. Aika luottavainen olen sen suhteen että Tappara tänään katkaisee sarjan. Tappara kuitenkin koko ajan parantanut sarjan edetessä mikä on hyvä merkki.

Kristian Kuusela muuten tekee tänään ainakin yhden maalin :)

k0nra:
Huhupuheiden mukaan Mäntylän Turre olis löylylavalla ennen peliä...

Itse pelistä sen verran, että se on poikki tänään!

KILO:
Samoilla mennään:

74 Antti Erkinjuntti - 18 Josh Green - 71 Kristian Kuusela
14 Pekka Jormakka - 44 Jan-Mikael Järvinen - 34 Olli Palola
81 Jukka Peltola - 28 Jarkko Malinen - 93 Jukka Voutilainen
27 Elmeri Kaksonen - 39 Tomas Plihal - 25 Henrik Haapala

21 Pasi Puistola - 55 Nick Bailen
6 Pekka Saravo - 38 Teemu Aalto
12 Markus Kankaanperä - 26 Marko Kauppinen

77 Juha Metsola
(35 Andy Chiodo)

soosi:
"näillä mennään". Vanha kokoonpano ja Levonen pillissä.

Kaikki halliin! Kun taitaa Tiki kommentoida.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta