Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

QF4 Pelicans-Tappara 26.03.14 (Ke)

(1/6) > >>

Trafan:
Tappara ryöstöretkelle
Puolivälieräsarjassa kotietu on ollut toistaiseksi valttia.
Tappara lähtee hakemaan vierasvoittoa Isku Areenalta melko luottavaisin mielin.
Maanantain kamppailussa kirvesrinnat alkoivat jo saada peliään kuosiin:
jäällä nähtiin nopea, oikeassa paikassa agressiivinen Tappara.
Joukkue, joka painosti Pelicansin ratkaiseviin virheisiin.

Pelicans voitti edellisen kotiottelunsa aktiivisella esityksellä.
Se lienee keino, jota Ara yrittää uudelleen - mitäpä muutakaan voi.
Tappara tuskin antaa enää samalla tavalla ottelun avaimia vastustajalle.
Tapparan puolustus voi edelleenkin olla rautaa,
mutta teräviä hyökkäyksiä tullee lauantaita useammin.
Tässä vaiheessa kautta ei voi tehdä suuria muutoksia pelitapaan.
Eikä Tapparan tapauksessa suuria muutoksia tarvitakaan, vain pientä hienosäätöä.
Keskiviikkona myös nähdään muuttaako Jukka voittavaa kokoonpanoa
ja palaako Ville takaisin riveihin ja jos niin kenen paikalle.
Lisämielenkiintoa tuo arvelu josko joukkueet nyt saisivat pelata samoilla säännöillä.

Edellistä Lahden vierailua ei enää tarvitse muistella eikä murehtia.
Siihen voi suhtautua lähes positiivisesti: ainakin talous kiittää.
Puolivälierävaiheessahan joukkue pitää kotiotteluiden tuotot
ja lauantai toi Tapparalle ylimääräisen kotiottelun, eipä siitä enempää.

Mikäli keskiviikko sujuu kaavailemallani tavalla
Tappara voi katkaista sarjan perjantaina Hakametsässä.

1. Otteluennakot:
Tappara: Paineet taas Pelicansilla
Pelicans: Jatkuuko Pelicansin kotivire 4.puolivälierässä?
Pelicans: Otteluennakko: Pelicans - Tappara (Game 4) (Video)
Ja: Pelicans tavoittelee jälleen kotivoittoa takaa-ajoasemasta
ESS: Syttyykö Pelicans taistelemaan? Voitolla kotipeli lauantaiksi
ESS: Vaisusti esiintynyt ulkomaalaiskaksikko Pelicansin ykköskentässä
IS: Tapparan kapteenin vilttikomennus jatkuu
IS: Tappara sätkii pakkopaidassaan – aukeaako Rautakorven robottiarmeijan peli?
MTV/Kierrosennakko: HPK ja JYP kesäloman kynnyksellä

2. Kokoonpanot
Tappara: Sarjan ensimmäinen vierasvoitto haussa
Pelicans: Kokoonpano illan otteluun
Liiga: Kokoonpanot
Liiga: Loukkaantuneet

3. Tuoreimmat joukkueuutiset:
26.03. IL: Tapparan Nieminen pysyy katsomossa - onko taustalla salattu vamma?
26.03. MTV: Tappara jäähyillyt eniten – valmentajalta sapiskaa omille
24.03. Tappara: Jukka Peltola kolmannen puolivälierän jälkeen
24.03. IL: Rautakorvelta yllättävä selitys Niemisen hyllytykseen
24.03. Ja: Plihal: "En ota taka-askelia"
24.03. Ja: Voittomaalin tehnyt Haapala: ”Tavoitteena on lopettaa tämä kausi MM-kultajuhlien kaltaisiin kekkereihin”

Pelicans:
26.03. ESS: Pelicans-sentteri paljastaa: Joukkueen pitää himoita voittoa enemmän
26.03. MTV: Tätä Pelicansilta vaaditaan
26.03. ESS: Välierät eivät toisi Pelicansille automaattisesti suuria rahoja (Koskee kai Tapparaakin?)
25.03. Sportti: Hannu Aravirta manasi emämunauksia

4. Kohtaamiset puolivälierissä:
21.03.14: QF1 Tappara-Pelicans 3-2 (0-0,2-1,1-1)
              Tappara: Jarkko Malinen nosti voittomaalin avausottelussa
              Pelicans/ESS: Pelicansin taistelu ei riittänyt
              Ruutu: Huippuhetket: Tappara - Pelicans 21.3.2014
22.03.14: QF2 Pelicans-Tappara 2-1 (0-0,0-0,1-1,1-0)
              Tappara: Pelicans tasoitti voitot
              Pelicans/ESS: Ritamäki ratkaisi jälleen jatkoerässä
              Ruutu: Huippuhetket: Pelicans - Tappara 21.3.2014
              Pelicans: Lehdistötilaisuus: Pelicans - Tappara Game 2
24.03.14: QF3 Tappara-Pelicans 3-1 (1-0,2-0,0-1)
              Tappara: Tappara nousi taas kuskin paikalle
              Pelicans/ESS: Tappara piti kiinni kotiedustaan
              Ruutu: Huippuhetket: Tappara - Pelicans 24.3.2014
              Pelicans: Juha Leimu kolmannen puolivälierän jälkeen

5. Kohtaamiset runkosarjassa:
14.09.13: Pelicans–Tappara 3-2 ja.
10.10.13: Tappara–Pelicans 3-2
15.10.13: Pelicans-Tappara 1-2 ja.
12.12.13: Pelicans-Tappara 1-4
25.01.14: Tappara-Pelicans 4-1

6. Numeroita:
Liiga: Tappara/otteluohjelma
Liiga: Pelicans/otteluohjelma
BFC: Kuntopuntari
Annabet: Statistiikkaa otteluparista Pelicans-Tappara
Veikkauksen pitkäveto
(Pelicans-Tappara 2,80-3,65-2,15
Pelicans-Tappara kumpi jatkoon? 4,90-1,14)

7. Tuomaristo:
Ottelun päätuomareina Antti Boman #3 ja Aleksi Rantala #25.

Screamager:
Keskiviikkona mennään taas ja kyllä tuo maanantain peli antoi jo Tapparan joukkueellekin hyvää uskoa ja näkemystä siihen, että mitä keinoja Pelicansin voittamiseksi kannattaa hyödyntää. Toivon todellakin, että se oikein äärinihilistinen Tappara, mitä Lahdessa lauantaina nähtiin, olisi ollut vain joku yksittäinen hairahdus. Olkoon se Lahden kaukalo sitten lyhyempi kuin Hakametsässä, mutta aktiivisemmalla paineella Tappara saa luotua Pelicansin puolustukseen kiirettä, mikä taas edesauttaa kaikin tavoin Tapparan tekemistä. Pelicans ei saa tällöin luotua tilanteita haluamallaan nopeudella eikä heidän pelinopeutensa pysty riittävästi iskemään Tapparan vastassa olevaa puolustusta rikki. Parhaimpana osoituksena tästä saadaan sitten niitä riistonpaikkoja, kun Pelsun pakkien avauksissa tulee hätä ja syöttöjä tulee hasardina karvaaville Tappara-pelaajille.

Ylipäätään tuo riistopelaaminen ja nopeat käännöt ovat Tapparalla niin timmiä tavaraa, että niitä pitäisi oikeasti pyrkiä hyödyntämään aktiivisemman paineen kautta pelistä toiseen. Niihin vastustajan on vain niin vaikea varautua, kun niitä vaan tuppaa tulemaan eikä vastustaja niitä osaa ennustaa, että menetetäänpä nyt tässä hyökkäykseenlähdössä kiekko. Tällä osa-alueella olisi Järvisen kentälläkin se erityinen iskunpaikkansa, koska noissa käännöissä särkänniemeläiset ovat aivan priimaa ja esimerkkejä tästä nähtiin maanantaina ensimmäisen erän riistoissa, joista saivat aikaan tosi vaarallisia paikkoja.

Jos Tappara sitten alkaa saman kyttäilyn kuin lauantaina, laskee trappinsa keskialueelle ja antaa näin Pelicansille tilaa ja syöttösuuntia puolustusalueelta lähdettäessä, ei Tappara omaa iltaansa ainakaan helpota. Pelicans saa tällöin liikaa vaihtoehtoja ja kyllä se äärimmilleen vedetty puolustaminen hyökkäyksen kustannuksella Tapparaltakin vie sitä omaa flowta, peliotetta ja tunnetta pois. Siinä tulee silloin juuri semmoisia perseilyjä niissä harvoissa paikoissa, että vedellään minne sattuu, jos vetoa ylipäätään saadaan edes aikaiseksi. Ajattelu saa silloin liikaa valtaa, ja peli menee väkinäiseksi eivätkä ratkaisut tule automaationa, kun ei ole sitä flowta pelissä tarpeeksi. Tapparan on mielestäni pakko olla lauantaita aloitteellisempi ja pelinopeus pitäisi pystyä säilyttämään vähintään maanantain tasolla. Ihan perusjutut, syötöt liikkeeseen ja jos se päätykiekko on heitettävä, niin kamppailuvalmius pitää olla terävää. Siinä toki auttaa maanantaiksi parantunut liikenopeuskin.

Mielenkiintoinen on tietysti tuo kokoonpanokin, onko Niemisen "kahden päivän krapula" peräkkäisistä peleistä jo riittävästi hellittänyt ja raivataanko jopa Sawadalle tilaa? Haapala pelasi maanantaina kyllä niin timanttisen pelin, että vaikea olisi häntä tiputtaa. Pelikuntoista Voutilaista ei minkään muun kuin vastustajan edun nimissä pudoteta kokoonpanosta, joten Kaksonen siinä sitten ensimmäisenä on jonossa katsomoon, jos vaihdoksia ilman loukkaantuneita on tiedossa.

Oijennus:
Samalla kokoonpanolla jatketaan kuin maanantaina:

74 Antti Erkinjuntti - 18 Josh Green - 71 Kristian Kuusela
14 Pekka Jormakka - 44 Jan-Mikael Järvinen - 34 Olli Palola
81 Jukka Peltola - 28 Jarkko Malinen - 93 Jukka Voutilainen
27 Elmeri Kaksonen - 39 Tomas Plihal - 25 Henrik Haapala

21 Pasi Puistola - 55 Nick Bailen
6 Pekka Saravo - 38 Teemu Aalto
12 Markus Kankaanperä - 26 Marko Kauppinen

77 Juha Metsola
(35 Andy Chiodo)

Mr.Peter:
Voittavaa joukkuetta ei vaihdeta!!!

grassinen:
Jep ei vaihdeta ei, ei mitään syytä ollutkaan mielestäni, lauantaina oli jo pilkahduksia siitä mitä Tappara voi parhaimmillaan olla, tosin vain pilkahduksia. Näinköhän on ettei Nemo helpolla kokoonpanoon enään mahdu vai onkohan tässä flunssassa mikä itellä kestänyt jo 2vko, tiedä häntä, spekulaatiota tää ainakin tuottaa.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta