Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

QF3 Tappara-Pelicans 24.03.14 (Ma)

<< < (14/14)

Oijennus:

--- Lainaus käyttäjältä: forrest - Maaliskuu 25, 2014, 09:24:07 ---Oli muuten taktinen kömmähdys laittaa Green ja Plihal ottelun viime sekunneiksi jäälle ihan sen kymppiriskin vuoksi (varsikin kun Green kävi välillä varsin kuumana). Vaikka tulikin summerin jälkeen pientä kähinää, niin ei onneksi tämä johtanut penaltteihin.

--- Lainaus päättyy ---
Periaatteessa näin, mutta myös samalla valmennusjohdolta viestiä, että pelit pelataan loppuun asti. Aloitus oli omassa päässä ja kentälle laitetaan kaksi parasta aloittajaa.
Kyllähän se pitää pelaajista itsestään lähteä, että tuossa vaiheessa ei enää kymppejä hommata. Ensimmäisen pelin lopun kympit oli Plihalin ja Green omaa hölmöyttä. Huoltajat voisivat liimata näiden kavereiden käsiin tumput kiinni kolmannen erän viimeiselle vitoselle. Ihan turhaa tiputtaa hanskoja/hanskaa jossain lopun ryhmäpainissa.

JoKaGO:
Mua kummastuttaa näissä kommenteissa se, että voitetun pelin jälkeen mietitään kokoonpanomuutoksia. Mihin jäi se vanha periaate, että voittanutta joukkuetta ei vaihdeta. Siellä on tietenkin Ville poppariosastolla, mutta luulisi sen vain ruoskivan pelaavaa kokoonpanoa kovempiin suoritukseen.
Ja kakkosketju on jäässä, mutta peukaloidaan sitäkin sitten tappion jälkeen. Ellei sitten ennen peliä kerrota, että kyseessä on ko. ketjun kohtalonpeli. Siinähän olisi sitten Villen paikka, Jormakan tilalle?
Alkukaudesta Rautakorpi tosin puhui useasta eri pelivariaatiosta, ja jos se vaatii eri miehiä kentälle, niin olkoon sitten. Mutta jos nyt mentäisiin Lahteen näillä ja pidettäisiin sama meininki kuin eilen, niin ei se lopputulos ainakaan huonone lauantaista.

Pekka Jalonen iltahöpössä osui mielestäni oikeaan, kun motkotti Tapparan ja Kärppien pelkäävän häviötä enemmän kuin himoitsevan voittoa. Tietenkin, hyökkäävän pelitavan huonous on tietenkin se, että vastustaja tekeekin pari maalia eteen ja siitähän sitten yrität nousta ohi. Mutta nyt pelataan paras seitsemästä, joten pitäisihän sarjan kääntyä väkisinkin lopulta vahvemmalle joukkueelle. No, jos tämä valittu pelitapa säästää energiat finaaliin, jonka jälkeen sitten nostellaan kuppia... kannua, niin hyvä sitten.

Metsolan dissaus... Tärkein pelaaja, jonka jokainen moka näkyy tulostaululla + tolppalaukaukset. Ei uutta auringon alla.

Maikki:

Kokonaisuutena eri mieltä koko kommentista.
[/quote]


Niin kuin anatlyyzi olis tietysti ihan kiva; Jokainen voi uudemman kerran kattoa pelin; tuliko omassa päädyssä tössejä vai ei: merkkausvirheitä, tuplauksia ja niitä väärän reitin valintoja.. Ajoittain jalka näyttää painavan; vai onko Kauppinen lihonnut? Kun ja jos, tästä mennään eteenpäin; niin tulee nopeampi ja vaarallisempi joukkue vastaan; joten pitää siis jalkoja ja tunnetta löytyä..

peterra:
Tässä mitään tulevia mietitä tai sitä, että kuka seuraavaksi tulee vastaan. Seuraavaksi tulee vastaan Pelicans huomenna 18:30. Enempää ei kannata playoffeissa miettiä, ei kannattajien, median eikä kenenkään muunkaan.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta