Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

QF1 Tappara-Pelicans 21.03.14 (Pe)

<< < (6/10) > >>

Number7:
Jaahas, ensimmäinen kiinnitys ja voitto Pleijareissa saatu alle. Tärkeää, että saatiin se heti ja nyt kun jännitys on saatu varmaan äijistä ulos, voidaan lähteä rennommin Lahteen hakemaa toista voittoa. Peli oli ihan viihdyttävää, vaikka eka erä nyt ei ihmeitä tarjonnut. Tappara mielestäni voitti maalipaikat ja voitto oli siten ansaittu. Siitä huolimatta tänään päästiin hieman kuin koira veräjästä kahden todella halvan maalin ansiosta. Ensimmäinen maali oli (???) paitsio, jonka Green toki hienosti viimeisteli. Toisen Pelicansin pakki sitten lahjoitti ilmaiseksi. Varsinaisissa maalipaikoissa oltiin vielä aivan liian pehmeitä ja monesta hyvästäkin tontista vielä syötettiin johonkin takaviistoon. Ei näin. Muutamat pelaajat olivat vielä syväjäässä, Kuusela sekä Jormakka etunenässä. Puolustaminen ei myöskään tänään ollut hirveän hyvällä tasolla, mutta Metsola otti monta erinomaista koppia Pelsujen avopaikoista. Ennen kaikkea viisikkopuolustaminen omassa päässä vaatii vielä paljon huolellisuutta.

Mielestäni tänään Tappara edelleen pelasi vähän sillä runkosarjamaisella otteella, eikä päässyt kunnolla vauhtiin muutamia lyhyitä jaksoja lukuunottamatta. Erityisesti esille haluaisin nostaa kolmosketjun kokonaisuudessaan. Oli selkeästi meidän paras tänään ja Nieminen sekä Peltola nauttivat pelaamisesta täysin rinnoin. Täytyy ihailla tuota Peltolan asennetta joka vaihdossa ja heittäytymisiä kiekon eteen. Todella tärkeä pelaaja meille. Järvisen ketju loi muutaman vaarallisen paikan, mutta vedot eivät tänään onnistuneet. Ykköskenttä sai pari pyöritystä aikaan, mutta suhmuroi maalipaikkansa valitettavan usein. Kuitenkin kaiken kaikkiaan tästä on hyvä lähteä liikkeelle. Meillä on vielä rutkasti parannettavaa, mutta voitto tuli silti. Niin on varmasti myös Pelikaaneilla, mutta uskoisin meidän olevan selvästi edellä, kunhan oma peli saadaan uomiinsa. Plussat ja miinukset;

++ Metsola. Erinomaisia koppeja tärkeillä hetkillä. Hienoa !!
++ Peltola. Tekee töitä molempiin suuntiin. Elintärkeä alivoimalla. Taistelee, repii ja yrittää loppuun asti. Pakko tykätä.
++ Nieminen. Ei toki vieläkään ole täysin siinä kunnossa, kun odotetaan, mutta aivan eri tasolla runkosarjaan nähden. Taklaa, repii, pitää jo kiekkoakin hyökkäyspäässä. Tästä se lähtee !
+ Green. Oli jotenkin hitaalla jalalla tänään, mutta silti paikoitellen lähes dominoivaa peliä kaukalossa. Läpiajosta kylmä viimeistely. Ei mielestäni rankkareissa ole ikinä vakuuttanut, mutta näissä pelitilanne-läpiajoissa on kyllä yksi liigan parhaista viimeistelijöistä. Lähes aina verkko soi kun mies pääsee nokikkain veskarin kanssa.
+ Malinen. Teki hienon maalin ja pelasi hyvin kolmosen keskellä.

- Kuusela. Antoi toki ratkaisevan syötön voittomaaliin, mutta muuten tänään ei vaan onnistunut. Typerä jäähy ja heikot ratkaisut kauttaaltaan. Tarvitaan tasonnostoa jatkossa.
- Saravo. Pieni miinus sen takia, että varsinkin kolmannessa erässä ei saanut purettua kiekkoa useassa vaihdossa, josta saatiin vaarallisia paikkoja omiin.
- Viisikkopuolustus. Ei vielä tarvittavalla tasolla jatkoa ajatellen. Tiivistynee jatkossa.
- Ratkaisut maalipaikoissa. Oli hermostunutta, mikä ihan ymmärrettävää. Noista paikoista täytyy osua paremmin jatkossa.

--------- Tiki kommentaattorina. Käsittämätöntä kuraa, kuten aina ennenkin. Joutuu vakavasti harkitsemaan tv:n laittamista äänettömälle matsin ajaksi. Aivan kujalla koko ajan ja raivostuttavia hörähdyksiä tilanteista, jotka pääosin näkee väärin.

Kolme Seppää:
Muuten samaa mieltä edellisen kanssa, mutta mielestäni Kuuselan arvio menee plussalle kokonaisvaltaisesti ja etenkin voittomaalin rakentamisen johdosta.

Parannettavaa jäi paljon ja runkosarjan lopussa nähtyä tahmeutta oli edelleen. Kuitenkin Metsolan hyvät otteet ja se, että ennakkoon henkisesti hankalasta pudotuspeliavauksesta napattiin voitto, lisäävät luottamusta. Syväjää sulaa seuraavissa peleissä ja paras iskukyky saadaan kaivettua esiin sarjan edetessä.

8onsekova16:
21.03.2014 Tappara-Pelicans osa I

Pelillisesti ehkä tasaisempi kuin uskoin, mutta sehän riittää kun teet yhden enemmän kuin kaveri. Maalintekijöinä juurikin ne ketä pitikin, eli Green ja pari outoa, kuten Playoffeissa aina käy. Alakentistä nousee ratkaisioita. Tapparan kokoonpano on kyllä todella kova, miettii että nelosessa pelaa Plihal, Haapala ja Kaksonen, Kenttä oli aivan loistava tänään, Mielestäni paras Tapparalta. Bailen ja Palola olivat heikkoja. Lisäksi JMJ on kyllä noussut huikeaan vireeseen, on todella taitava jätkä. Itse nostaisin hänet EJ:n tilalle ykkös ylivoimaan. Ykkösylivoiman yksi sivusta on ratkaisukyvytön EJ:n laukaisutaidon, tai sen puutteen takia joten JMJ toisi siihen yhden vaaratekijän lisää. EJ sitten pyörittämään kakkosylivoimaa JMJ:n tilalle. JMJ on tällä hetkellä paljon parempi pelaaja kuin EJ. Plihal on loistava pelaaja. Ainakin Pelicansia vastaan nopeus riitti vielä hyvin. Joku täällä ihmetteli Plihalin kilausta lopussa, oli kyllä syytäkin kilahtaa, Pärssinen vetäisi niin kauhean kirvesiskun takaapäin mailalla että olisi ansainnut siitä leegot tiputtavan iskun naamaansa. Tuollaisista mailan huitaisusta loppuu pelaajien kausia käsiin osuessaan. Itse en näe Pelicansilla olevan mitään aseita kaataa Tapparaa vaikka tänään peli tasaisena pysyikin. Tappara on vain kokoajan tuon verran edellä, ja se riittää jatkossakin.

+++ Plihal
++ Haapala, Kuusela.
+ Kaksonen, Nemo, Green, Metsola.

--------Pärssinen, aivan sairas huitaisu Plihaliin, jopa Pikkarainen ja Tyrväinen olivat tuon rinnalla hienoja pelaajia, pelasivat juuri niin kuin pitääkin näissä peleissä. Toivottavasti Tappara tekee ilmoituksen tuosta.
--Bailen (ihmeellisiä kiekon menetyksiä, osa-syyllinen molempiin Pelicansin maaliin)
-Palola (Tuli mieleen Juha-Matti Aaltonen, liikaa sooloilua, ei kiinnosta puolustaminen yhtään)

GoTapparaGo:
Pelottavan heikko esitys Tapparalta. Pari lahjamaalia saatiin ja sitten annettiin saman verran takaisin. Toivottavasti oli vain tauosta johtuvaa ruostetta. Malisesta täytyy ottaa sanoja takaisin, ei se ihan kädetön ole. Komea maali.

#51:
+ Nieminen taklasi tänää enemmän kuin muut yhteensä. Sydäntä lämmitti. Kiekollisesti ei vieläkään kummoista.
+ Nelonen. Pirteät laiturit saivat hyvin pelin pyörimään.
+ Aalto mielestäni Kangen kanssa Tapparan alakerran kuninkaat.
+Green ja Järvinen. Sentteriosastolla vietiin tänään selvästi Pelicansia.
- Palola ja Bailen eivät yltäneet parhaimpiinsa. Palola loukkaantui tai viltitettiin kolmannessa erässä.
- Näpräily. EJ-Kuusela hyviä esimerkkejä, kun pitää hakea niin nättiä.
- Tunnelma. Alussa hyvä, kolmannessa vaisu.
- Ylivoima. Oli oudot koostumukset, Plihal, Kuusela, Malinen, EJ, Bailen? Ei näin.

Otteluseurannassa kovasti kaivattiin Sawadaa kehiin huomenna? Onko tähän jotain muuta perustetta kuin "pelote"? Pelillisesti ei kuulu ainakaan Haapalan, Kaksosen, Malisen tai Niemisen tilalle. Eikä huilista huolimatta toisi edes jalkoja.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta