Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

PLAYOFFS 2014

<< < (20/96) > >>

Screamager:
Palstalla on ollut ilmassa pienempää ja hieman suurempaakin huolta runkosarjan viimeisimpien pelien "heikoista esityksistä" ja niiden jatkumisesta playoffeissa. Itse en näistä tuloksellisesti heikoimmista peleistä olisi huolissani, koska ensinnäkin tässä on pelillisesti nyt jopa viikon verran tyhjäkäyntiä ja nähtiinhän näissä viimeisimmissäkin peleissä, että ei se Tapparan peli mitenkään jengoiltaan ole isossa kuvassa lähtenyt. Esimerkiksi SaiPa-peli oli erinomainen suoritus ottaen huomioon ajankohdan, vaarallisia tilanteita onnistuttiin luomaan, mutta SaiPan puolustus vain onnistui ainutkertaisessa suorituksessa eli Tapparan nollauksessa. Peli on aina suhteessa vastustajaan, Tapparalla ei ole ollut viime peleissä kunnon panosta kun esimerkiksi HPK pelasi kevään jatkumisesta, SaiPa taisteli kotiedusta ja KalPa pelasi Kapaselle.

Tapparalla on ollut jo pitkään varaa keskittyä tarkemmin viikon päästä alkavin tosipeleihin ja asia on niin kuin Rautakorpi puhui Twitterin mukaan Liigan playoff-avauksessa: "Lähtökohtana on se, että kaikki yrittää niin helkkaristi. Pelikirjoilla siellä ei pärjää." Eli työ on nyt tehty, kohta nähdään mihin se riittää. Tappara on osoittanut tällä kaudella pystyvänsä erinomaiseen pelaamiseen ja tappioiden nollaamiseen, ylipäätänsä vaikeankin tilanteen sietoon.

Tappara on henkisesti kova ryhmä, mikä on tällä kaudella nähty moneen otteeseen, eivätkä viimeiset runkosarjapelit näyttele playoff-kevään sujumista pohdittaessa mielestäni kovinkaan suurta roolia. Syksystä asti Tapparassa on puhuttu kevään peleistä ja matkasta sinne, ammattilaisurheilijat varmasti sisäistävät tämän tavoitteen vaatiman asenteen, kun sitä tiukimmin vaaditaan. Viikon aikana henkinen lataus pystytään varmasti nostamaan sille tasolle, jota playoff-tilanteessa vaaditaan. Puheiden mukaan tässä oli nyt vielä lisäksi alla kovempi treenijakso, joten viime pelit olivat tavallaan rasituksen alla pelaamisen harjoitteluakin Tapparan osalta, kun taas vastustajilla oli varmasti eri lähestymistapa kun peleissä oli heidän osalta oikeasti vielä tuloksellisestikin panosta.

Rouhija:
Pakko kysyä, että missä ja koska ne moneen kertaan nähdyt henkisesti kovat tilanteet ovat olleet? Jokaisella joukkueella niitä tilanteita on, jotka vaativat pelaajilta paljon. Kärpät päätti runkosarjan tyylillä, eikä sielläkään varmasti ole laakereilla levätty. Henkistä latausta ei kenenkään tarvi edes erikseen hakea playoffeihin. Toivottavasti ei mene yli ja saada kunnon kipsiä. Edelliset tappiot ei ainakaan auta yhtään. Helpompi pudotuspeleihin olisi mennä hyvien pelien kautta, saati sitten viimeaikaisella pelillä.

Pelikirjalla ei pärjää? Kausi vedetty pelikirjakiekkoa ilman suurempaa tunnetta ja se ei yhtäkkiä olisikaan se perusta pelille? Kaudella on siedetty playoff -tyylistä fyysistä pelaamista todella huonosti. Ei tässä nyt mitkään kovin luottavaisen fiilikset ole tällä hetkellä. Ei epätoivoisetkaan, vaan lähinnä kysymysmerkkejä pään päällä. Peli näyttää sitten millainen joukkue sieltä kentälle saadaan viikon päästä. Kentällisetkin ovat hieman hakuvaiheessa Voutilaisen loukkaantumisen takia. Harmittava loukkaantuminen oli se.

Jos Jokerit tulee vastaan, niin siitä tulee vaikea sarja. Jos sen voittaa, eikä tule loukkaantumisia, on finaalipaikka lähellä.

Screamager:

--- Lainaus käyttäjältä: Rouhija - Maaliskuu 14, 2014, 20:40:22 ---Pakko kysyä, että missä ja koska ne moneen kertaan nähdyt henkisesti kovat tilanteet ovat olleet? Jokaisella joukkueella niitä tilanteita on, jotka vaativat pelaajilta paljon. Kärpät päätti runkosarjan tyylillä, eikä sielläkään varmasti ole laakereilla levätty. Henkistä latausta ei kenenkään tarvi edes erikseen hakea playoffeihin. Toivottavasti ei mene yli ja saada kunnon kipsiä. Edelliset tappiot ei ainakaan auta yhtään. Helpompi pudotuspeleihin olisi mennä hyvien pelien kautta, saati sitten viimeaikaisella pelillä.

--- Lainaus päättyy ---

Osaltaan vastasit jo itse omaan kysymykseesi. Juuri niin kuin kirjoitat, jokaisella joukkueella on kauden mittaan vaativia tilanteita, mutta se henkinen kovuus tuleekin esiin siinä, miten niitä siedetään. Sarjataulukko on tässä kohtaa aika hyvä mittari sille, että mitkä joukkueet niitä sietävät ja mitkä eivät. Tapparan kauden pisin tappioputki tuli lopun panoksettomissa peleissä (kolmen pelin putki, mukana yksi rankkaritappio), Tapparan pisin pisteetön "putki" kauden mittaan oli kolmeen kertaan kaksi ottelua, ja näistä pisteettömistä "putkista" ensimmäinen tuli vasta tämän vuoden puolella. Nämä tappioiden nollaamiset ovat kova osoitus henkisestä kovuudesta. Lisäksi Tapparan pelitapa vaatii ääretöntä kurinalaisuutta jatkuvan puolustusvalmiuden johdosta, peliä pitää pystyä aina ajattelemaan hieman ennalta hyökätessäkin. Kurinalaisuuden luonnistuminen taas vaatii kovaa henkistä kapasiteettia, ja se kapasiteetti täytyy olla hyödynnettävissä koko ajan. Silloin kun sitä kapasiteettia ei pystytä käyttämään, tulee pahempia ongelmia, eikä niitä ongelmia ole Tapparalla tällä kaudella liiemmälti ollut.

Muihin joukkueisiin vertaaminen ilman tarkempien taustojen selvittämistä ja analysointia on mielestäni enemmänkin pelkkää keskusteluviihdykettä. Kärppien taustoista/harjoittelurytmistä en osaa sanoa mitään, mieluummin keskityn Tapparan analysointiin. Itse olen seurannut läpi kauden Tapparaa enkä ole runkosarjan lopetuksen perusteella mitenkään huolestunut Tapparan pelin suhteen. Parissa viimeisessä lainauksen virkkeessä on mielestäni taustalla turhaa huolta, kuten kirjoitin niin tässä on nyt viikon verran tyhjäkäyntiä pelien suhteen. Sinä aikana nämä panoksettomat pelit on jo unohdettu ja keskitytään kauden päätavoitteeseen, viikon välillä oleville peleille ei oikein pysty edes luomaan mitään jatkumoa, kun siinä on niin pitkä väli.


--- Lainaus käyttäjältä: Rouhija - Maaliskuu 14, 2014, 20:40:22 ---Pelikirjalla ei pärjää? Kausi vedetty pelikirjakiekkoa ilman suurempaa tunnetta ja se ei yhtäkkiä olisikaan se perusta pelille? Kaudella on siedetty playoff -tyylistä fyysistä pelaamista todella huonosti. Ei tässä nyt mitkään kovin luottavaisen fiilikset ole tällä hetkellä. Ei epätoivoisetkaan, vaan lähinnä kysymysmerkkejä pään päällä. Peli näyttää sitten millainen joukkue sieltä kentälle saadaan viikon päästä. Kentällisetkin ovat hieman hakuvaiheessa Voutilaisen loukkaantumisen takia. Harmittava loukkaantuminen oli se.

--- Lainaus päättyy ---

Tottakai se pelikirja on edelleen perusta pelille, se on aina. Mielestäni Rautakorpi tarkoitti enemmänkin sitä, että työ on nyt tehty ja pelin pitäisi olla kaikilla selkäytimessä, myös vastustajalla asian pitäisi olla näin. Ei playoffeissa enää aleta miettimään suurempia muutoksia, vaan pelin pitää olla automaatiota eikä peleissä saa antaa liikaa valtaa "pelikirjapornolle". Kyseeseen tuleekin rohkeus pelata sitä selkärankaan iskostettua omaa peliä tiukoissakin paikoissa ja se oma peli riittää, jos riittää. Esimerkiksi viime kaudelta tästä riittämättömyydestä on oiva esimerkki, kun Tapparan kiekkokontrollipeli ei riittänyt loppuun asti, pelikirjasta ikään kuin loppuivat sivut eivätkä hätäiset muutokset enää auttaneet. Enkä ole ihan samaa mieltää tuosta fyysisen pelaamisen huonosta siedosta, se oli ehkä alkuunsa sitä, mutta niin se menee, että kun molemmat joukkueet pelaavat pelissä hyvin ja tunteella, oman joukkueen peli voi näyttää "vaikeammalta", mutta yhtä lailla se on vaikeaa vastustajallekin.

grassinen:
Siis miten toi Jokerit voi edes tulla vastaan Tapparalle siis puolivälierissä?

Eikö Jokerit-HPK sarjan voittaja mee Kärppiä vastaan ja Tappara saa taas Pelicans-HIFK sarjan voittajan vastaan? Tai sitten en käsitä.  :-\  ;D

gatecrasher:

--- Lainaus käyttäjältä: grassinen - Maaliskuu 15, 2014, 16:35:30 ---Siis miten toi Jokerit voi edes tulla vastaan Tapparalle siis puolivälierissä?

Eikö Jokerit-HPK sarjan voittaja mee Kärppiä vastaan ja Tappara saa taas Pelicans-HIFK sarjan voittajan vastaan? Tai sitten en käsitä.  :-\  ;D

--- Lainaus päättyy ---

Tappara kohtaa siis paremmin runkosarjassa sijoittuneen ja Kärpät huonommin sijoittuneen jatkoon päässeen. Eli Jokerit jatkoon päästessään kohtaa Tapparan.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta