Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Lukko-Tappara 07.02.14 (Pe)

(1/5) > >>

Trafan:
Kuntopuntarin kärkipää kohtaa Raumalla
Perjantai-illan isäntä, Lukko, on Liigassa kuudentena neljä pistettä ottelun enemmän pelanneen Ilveksen edellä.
Raumalaisten ote suorasta pudotuspelipaikasta olisi tiukempikin
jos tiistaina neljän ottelun voittoputkessa edelliseen otteluunsa lähtenyt Lukko olisi kestänyt 55 sekuntia kauemmin.
Pelicanstappiostaan huolimatta Lukko on viiden ottelun kuntopuntarin kolmantena eli äärimmäisen kovassa vireessä.
Lukolla kyllä riittää intoa kerätä ylimääräiset pisteet kuleksimasta ellei Tapparaa kiinnosta.

Sarjakakkonen Tappara luovutti tiistaina kotonaan pisteen ramparyhmä IFK:lle,
joka oli viikonloppuna menettänyt sairastuvalle sekä parhaan puolustajansa että parhaan pistemiehensä.
Kiinnostuksen puutteesta(?) kärsineen Tapparan pelasti kuitenkin voittomaalikilpailussa tuorein vahvistus Jukka Voutilainen,
jonka ensiesiintyminen kirvesrinnoissa varmaan jäi Hakametsän yleisön mieliin.
Tappara lähtee perjantain otteluun viiden ottelun kuntopuntarin ykkösenä sillä tuo yhden pisteen menetys IFK:lle
olikin sitten ainoa tarkastelujaksolla.

Äijänsuon jäähallissa iskevätkin vastakkain Liigan kovavireisimmät joukkueet.
Vierailija Tappara lähtee otteluun kuitenkin ennakkosuosikkina, se on ollut Lukolle vaikea vastus.
Kauden kolmessa edellisessä kohtaamisessa Lukko on jäänyt kokonaan pisteittä.
Tappara voitti ensimmäisen ottelun Raumalla 3-5 ja kahdessa viimeisimmässä pelissä Hakametsässä
Lukko on jäänyt paitsi pisteittä niin jopa maaleitta: voitot 2-0 ja 3-0 isännille!
Tappara on voittanut sekä viisi edellistä kotiotteluaan että viisi edellistä vierasotteluaan Lukkoa vastaan.
Edellisen kerran Lukko on poistunut kaukalosta voittajana marraskuussa 2012.

Vierailija lähtee perjantain kamppailuun terveemmällä miehistöllä,
Tapparan ainoa toipilaskin, Pekka Jormakka, palannee kokoonpanoon ensi viikolla.
Lukon sairastupa on merkittävästi miehitetympi: Jerry Ahtola, Aki Kangasmäki, Jarkko Kauvosaari, Petteri Nummelin,
Teemu Nurmi, Olli Sipiläinen, Aleksi Saarela ja Jesse Virtanen puuttuivat loukkaantumisten vuoksi edellisestä ottelusta.
Mistäköhän ero loukkaantumistilanteissa johtuu?
Onko kyse pelkästään onnesta vai voisiko erilainen harjoittelu ja sen mukanaan tuoma kuntotilanne
tai kenties hieman leveämmän kokoonpanon mahdollistama miehistön tasaisempi peluutus vaikuttaa?
Kiistämätön tosiasiahan on että väsyneenä pelaaja loukkaantuu herkemmin.
Oli miten oli: kentälle kykenevät pelaajat ratkaisevat sarjapisteiden kohtalon.

Joukkueilla on samanlainen aikataulu, edellinen peli tiistaina ja seuraava heti lauantaina.
Tapparalla se on kotiottelu Hakametsässä JYP:iä vastaan.

1. Otteluennakot:
Tappara: Tuplaviikonlopun aluksi Raumalle
Lukko: Tapparan putkea katkaisemaan
Ja: Lukko opettelemaan kirveen hallintaa
MTV: Lukko ei hätäile yhdestä tappiosta
MTV: Tapparalle ilouutinen - tehohyökkääjä palaa kehiin
YLE: Tapparan tähtihyökkääjä palaa kaukaloon
LS/KiekkoAreena: Sairaslistalta avuksi vain Sipiläinen
SuomiKiekko: Tapparalle hyviä uutisia – Leijonista tuttu maalitykki jälleen pelikunnossa
MTV/Kierrosennakko: Tarttuuko HPK oljenkorteen?
Liiga: Liiga perjantaina: Nollaako Tappara jälleen Lukon?
Lukkomania: Lukko - Tappara, 07.02.2014, Äijämäinen halli

2. Kokoonpanot
Tappara: Pekka Jormakka palaa kaukaloon
Liiga: Kokoonpanot
Liiga: Loukkaantuneet

3. Tuoreimmat joukkueuutiset:
06.02. Tappara: Tuuletukset videolle lauantaina!
05.02. Tappara: Lasten Lauantain 8.2. ohjelma klo 16 alkaen
05.02. Tappara: #93 Jukka Voutilainen: "Kaikki tehdään joukkueen eteen"
03.02. Tappara: Tappara ja KalPa vaihtokaupoilla

Lukko:
06.02. MTV: Lukon runkohyökkääjä tekee paluuta pitkältä tauolta
03.02. Liiga: Ryan Zapolski viikon tulikuumin
03.02. KiekkoAreena: Viikon videovieraana Jesse Virtanen - Lukko-pakilla ei isompaa vammaa
31.01. Lukko: Setänen Mikkeliin ja Viirlas takaisin Raumalle
30.01. Lukko: Muuttuuko Lukon hyökkäyssuunta?
09.01. Lukko: Jarkko Kauvosaaren kausi ohi

4. Kauden aiemmat kohtaamiset:
25.10.13: Lukko-Tappara 3-5 (3-3,0-0,0-2)
              Tappara: Jormakka-Järvinen-Palola nakutti voiton
              Lukko: Tappara vei pisteet melkoisen hulabaloon jälkeen
              Ruutu: Huippuhetket: Lukko-Tappara 25.10.
              Lukko: Pressitilaisuus 25.10. Lukko-Tappara
26.10.13: Tappara-Lukko 2-0 (2-0,0-0,0-0)
              Tappara: Tappara voitti – taas
              Lukko: Tappara ratkaisi ylivoimalla
              Ruutu: Huippuhetket: Tappara - Lukko 26.10.
27.12.13: Tappara-Lukko 3-0 (0-0,0-0,3-0)
              Tappara: Tappara jatkoi siitä mihin jäi
              Lukko: Tappara ratkaisi päätöserässä
              Ruutu: Huippuhetket: Tappara - Lukko 27.12.

5. Joukkueiden edelliset ottelut:
04.02.14: Tappara-HIFK 2-1 vl. (1-0,0-1,0-0)
              Tappara: Voutilainen nousi ratkaisijaksi rankkareissa
              HIFK: IFK joutui tyytymään pisteeseen Tampereella
              Ruutu: Huippuhetket: Tappara - HIFK 04.02.
04.02.14: Pelicans-Lukko 2-1 (1-1,0-0,1-0)
              Lukko: Joel Mustonen katkaisi Lukon voittoputken
              Pelicans: Pelicans jälleen Lukkoa vahvempi
              Ruutu: Huippuhetket: Pelicans - Lukko 04.02.
              Pelicans: Lehdistötilaisuus: Pelicans - Lukko

6. Numeroita:
Liiga: Tappara/otteluohjelma
Liiga: Lukko/otteluohjelma
BFC: Kuntopuntari
Annabet: Statistiikkaa otteluparista Lukko-Tappara
Veikkauksen pitkäveto (2,65-3,70-2,22)

7. Tuomaristo:
Ottelun päätuomareina Antti Boman #3 ja Jukka Hakkarainen #7.

1ohjari:
"Vierailija lähtee perjantain kamppailuun terveemmällä miehistöllä,
Tapparan ainoa toipilaskin, Pekka Jormakka, palannee kokoonpanoon ensi viikolla.
Lukon sairastupa on merkittävästi miehitetympi: Jerry Ahtola, Aki Kangasmäki, Jarkko Kauvosaari, Petteri Nummelin,
Teemu Nurmi, Olli Sipiläinen, Aleksi Saarela ja Jesse Virtanen puuttuivat loukkaantumisten vuoksi edellisestä ottelusta.
Mistäköhän ero loukkaantumistilanteissa johtuu?
Onko kyse pelkästään onnesta vai voisiko erilainen harjoittelu ja sen mukanaan tuoma kuntotilanne
tai kenties hieman leveämmän kokoonpanon mahdollistama miehistön tasaisempi peluutus vaikuttaa?
Kiistämätön tosiasiahan on että väsyneenä pelaaja loukkaantuu herkemmin.
Oli miten oli: kentälle kykenevät pelaajat ratkaisevat sarjapisteiden kohtalon."

Noiden syiden lisäksi loukkaantumattomuuteen auttaa se, että Tappara pelaa naiskiekkoa, jossa ei taklata. Edellisessä pelissä toki vähän taklauksia nähtiin, joka oli piristävää katsottavaa.
Jos kentällä vain luistelee ja syöttelee, niin loukkaantumisia tulee erittäin vähän.
Ei herneitä.




jallu_tane:
Ei herneitä. Mutta sinun analyysin perusteella voisi päätellä, että Lukko olisi jotenkin fyysisesti pelaava, paljon taklaava joukkue. Samaan kategoriaan voisi lisätä myös Tampereen Ilveksen. Jos siis loukkaantumisien määrä on jotenkin suoraanverrannollinen taklauspelin määrään.

KILO:
JORMAKKA KEHISSÄ! Chi maalissa.

74 Antti Erkinjuntti - 93 Jukka Voutilainen - 71 Kristian Kuusela
14 Pekka Jormakka - 44 Jan-Mikael Järvinen - 34 Olli Palola
81 Jukka Peltola - 18 Josh Green - 22 Raymond Sawada
17 Ville Nieminen - 39 Tomas Plihal - 28 Jarkko Malinen

21 Pasi Puistola - 38 Teemu Aalto
6 Pekka Saravo - 19 Johan Larsson
12 Markus Kankaanperä - 55 Nick Bailen

35 Andy Chiodo
(77 Juha Metsola)

soosi:
Näyttää hyviltä ketjuilta. Pysykää pojat terveinä. Ei viimekauden runkosarjan loppuja, kiitos.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta