Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Ässät-Tappara 01.02.14 (La)

<< < (3/4) > >>

gatecrasher:
Oli kyllä viihdyttävä peli. Ässien paineistus sai aikaan vähän paniikkia, mutta kyllä Tappara itse 2-1 ja 3-1 maalit lahjoitti vähän hengettömällä ja typerälläkin puolustuspelaamisella. Mutta vaikka kaksi maalia oltiin perässä niin toisessa erässä alkoi näyttämään että peli on käännettävissä, kun oma peli alkoi toimia kokonaisuudessan paremmin. Ja niinhän siinä sitten kävikin. Todella hieno nousu joukkueelta vaikka vastustaja olikin ns. levännyt verrattuna meihin. Tämäkin antaa uskoa loppukauteen että fysiikkaan ei ainakaan kaaduta.

8onsekova16:
Täysin odotettu tapa millä Tappara Ässät voitti. Ainoa mikä jäi harmittamaan niin Tapparalle pelattu -1 suli lopussa. Tällä hetkellä Tappara tähtää vain ja ainoastaan viimeisen finaalin voittoon, joten näitä Tapparan oman pelin tason heittelyjä tulee vielä ainakin Helmikuun loppuun asti, varmasti. Tänään ei kukaan ainakaan pelin nähnyt voi väittää peliä tylsäksi, mutta huolimattomasti Tapparan puolustus pelasi kyllä oikeastaan 2 erää. Kolmannessa sitten Tappara heräsi tarpeeksi että pisteet lähtivät jälleen mukaan. Onhan tuo Tapparan perustaso tällä hetkellä huikea verrattuna muihin jengeihin liigassa. Välillä pelataan todella huolimattomasti mutta välillä tehdään kyllä huikeita maaleja, ja niitä Tappara on tehnyt tällä kaudella jo todella monta. Ihmettelen kyllä paljon ihmisiä jotka eivät ymmärrä kuinka hyvää Tapparan peli kokonaisuudessaan on tällä hetkellä. Välillä voitetaan 2-0, välillä 5-4. Välillä hävitään 6-1 ja välillä 2-1, Mutta kokonaisuudessaan Tappara on kyllä hirvittävässä kunnossa.

Ässät pelin plussat ja miinukset.

+++++ Erkinjuntti, Huikea peli tänään, muutenkin jättänyt kiekonmenetykset vähemmälle viimeisissä peleissä. Jos osaisi tehdä maaleja, ei pelaisi Liigassa.

++++ Green, Huikea jannu, Alivoima, ylivoima, Tasakentällisin, Tapparan tämän hetken tärkein pelaaja, todella hyvä aloituksissa ja vastustajan maalin edessä.

+++ Kuusela, Sopii kuin nenä päähän tuohon ykköseen. Tärkeä palanen ketjuaan, jälleen hyvä peli.

++ Palola, 2 huikeaa maalia, välillä pihalla kuin lumiukko, mutta näkyy tarpeeksi usein taululla. Jormakka kun palaa takaisin kakkoseen niin Tapparalla on 2 todella hyvää kenttää (ei tarkoita että muut olisivat huonoja, mutta "vain" hyviä)

+ Aalto, on kyllä mainettaan paljon parempi myös omassa päässä, todella tärkeä pelaaja Tapparalle.

+ Ilomäki, parantaa, parantaa. tänään jo todella vaarallinen.

- Metsola, 4 maalia vaikkakin Tapparan pakkien avustuksella, ei pettänyt pahasti, muutamia hyviä koppeja, mutta edelleen välillä todella pelottavan näköistä toimintaa, sekä makailuillaan että seikkailuillaan. Edellen ylänurkat pelottaa kun parempia joukkueitatulee playoffeissa vastaan.

-- Larsson, pari pahaa mokaa jälleen, mutta oikeastaan koko pakisto poislukien Aalto, Puistola voitaisiin pistää tähän kohtaan.

--- Saravo, en tiedä onko Tapparalla juuri raskaita treenejä takana, mutta näkyy ainakin Saravon otteissa juuri nyt, joten luultavasti on. tänään pari pahaa virhettä ja eilenkin yksi. Kuitenkin uskon että viimeistään maaliskuussa vanha kunnon Peksi on takaisin.

---- Tabacek, makaa, makaa, ajaa itseään ulos kokoajan. Tänään Tapparan huonoin pelaaja, mutta vähäinen pelimäärä viimeaikoina Liigassa luultavasti näkyy jossainmäärin otteissa. Ei näillä otteilla tule nousemaan millään pelaavaan kuusikkoon, ei todellakaan ole ainakaan juuri nyt yhtään parempi kuin Larsson.

-----  Voitto kun tuli niin ei ketään viidenmiikan pelaajaa löydy.


Tätä samaa on luultavasti odotettavissa seuraaviinkin peleihin, tehdään juuri se mitä tarvitsee että pisteitä tulee tarpeeksi, Kärpät on kumminkin jo liian kaukana ja Saipa liian kaukana takana, Tappara valmistautuu playoffeihin muutaman runkosarja pelin kustannuksella, ja tämä on minusta täysin oikea taktiikka tässä tilanteessa. Se tulee varmasti näkymään myöhemmin positiivisesti.

Ljpp:
Tuttu kaava jatkui, eli lauantaina oltiin parempia kuin perjantaina, mutta ei vielä parhaalla tasolla. Pelihän oli loppua kohden ihan viihdyttäväkin, mutta laadultaan Tapparalle epätyypillisen heikko: Neljä päästettyä maalia alleviivaa hyvin tätä. Tästä jäi kuitenkin oikein hyvä fiilis koska:

+ Kahden pelin viikonlopusta 6. ja viimeinen erä oli liikkeeltään paras.
+ Toisen erän loppua kohden joukkueesta alkoi näkymään oikeanlaista ärtymystä tilanteeseen ja pelaajat päätttivät, että perkele tätä peliä ei hävitä. Hyvä esimerkki Palolan vaihto, jossa hän avojäätaklaa omassa päässä ja hetkeä myöhemmin kääntää vanhanaikaisen maalin. Nyt mentiin tunteella ja vaistoilla, eikä pelitaktiikalla.
+ Pahojen oman pään virheiden vastapainoksi tehdyt maalit olivat näyttäviä.
+ Ässät oli täysi vastaantulija kun saatiin edes vähän isompaa vaihdetta silmään.

Andy:
Nyt oli viihdyttävä peli, kun Tapparakin joutui pelaamaan jouduttuaan tappiolle. Toki tappiolle jouduttiin, koska Tappara ei ollut taaskaan valmiina pelaamaan ja teki aivan järkyttäviä virheitä, Larsson ja Saravo etunenässä.

Erittäin hieno loppu ja hyvä, että nyt joutui vähän nostamaan tasoa, että päästiin ohi. Toivottavasti tämä herättää joukkuetta pois virkamieskiekosta. Oli kyllä kolme viimeistä maalia todella komeita Tapparalta.

Maikki:
Tämän voisi kirjoittaa tuonne pelaajat osioon; Larsson - Tabacek.. mutta laitetaan tänne, koska koskettaa tännekin puolelle :)

Eka vitonen ok, mutta sitten tuli ongelmia puolustuksessa armottoman kovan prässin johdosta, välit kasvoi turhan suuriksi, sentteri ei tukenut keskustaa ja laiturit jäi makaamaan: oltiin ainakin kaikki telineis sen karmaisevan (kuka syötti) virheen ja maalin jälkeen..

Katselin Larssonin peliä.. Tuolla aiemmin joku sanoi, että on Bailenin kanssa ainoita jotka jalalla voi nostaa kiekkoa ja peliä ylöspäin..  Onhan se tietysti hyvä asia, mutta siinä pitää olla koko kentällisen järkeä.. Se jos pakki alkaa nostaa jalallaan kiekkoa ja kaikki muut makaa tms, niin ei ole ylhäällä ketään ja sitten kiekko vain dumpataan päätyyn - menetetään vallan väline.. Ja toisaalta jos pakki päättääkin sitten kurvata takas; kaikki ovat jo ehtineet ylöspäin sen metrin, jolloin ollaan ikävä kyllä hädässä.. laitetaan ränniin ja taistellaan ja toivotaan ettei tule pomppua maalin eteen..

Larsson teki tässä ainakin kolme-neljä kertaa tätä - jalalla, paikoista kuin paikoista.. ei oikein mene tapparan pelikirjaan; toki tämä koko peli oli epätyypillistä tapparaa.. Toki mietin sitä mitä Jukkakin tuossa aikaissemin sanoi, että joka kenttä pyrkii pelaamaan hiukan eri pelikirjaa; samaten tietysti pakit..

Tabacek on hyvänä päivänä perusvarma; mutta haetaanko Larssonista jotain superia kiekollista liideriä? siksi saa pelata ja häneen uskotaan; ja voi olla että sotshin kisojen tauon jälkeen tulee kovaa..

Mutta jotenkin edelleen huolestuttaa meidän pelin rakentelu: eikö ketään muuta?? Pelit kovenee, ja paikat tulee olemaan niukassa.. toki tällä ryminällä mennään kanssa pitkälle, mutta silti.. viime vuonna oltaisiin kaivattu pelinrakentajaa (barkov), ja nytkin kaivattaisiin.. vähän semisti khyl huolestuttaa..

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta