Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Tappara-Pelicans 25.01.14 (La)

(1/5) > >>

Trafan:
Tappara isännöi Pelicansia klo 18:30
Lauantain vierailija on tällä kaudella tehnyt jotain sellaista mihin Tappara ei vielä ole kyennyt:
Pelicans oli sarjataulukon kärkijoukkue vielä lokakuun puolivälissä.
Lahtelaisten loistava alkukausi ei ole jatkunut aivan samaan malliin,
Pelicansin nykysijoitus on playoff-viivan tuntumassa.
Marras-joulukuun karmaiseva yhdentoista suoran tappion putki on enää kaukaista painajaista,
mutta nykyistäkin noin joka toisen ottelun voittotahtia sietäisi parantaa.
Pelicansilla on siis kovat panokset pelissä: pudotuspelipaikka ei ole lainkaan varma.

Lauantaina joukkueet kohtaavat runkosarjassa viidennen ja viimeisen kerran.
Syyskuussa Pelicans voitti, mutta kolme seuraavaa kohtaamista on mennyt Tapparalle.
Sarjakakkosena Tappara lähtee kotiotteluunsa luonnollisesti ennakkosuosikkina,
mutta lahtelaisten aliarviointiin ei silti ole varaa.

Sarjakärki Kärppiä voi pitää mielenkiintoisena mittarina:
lauantain ottelupari kohtaa nimittäin oululaiset edellisissä otteluissaan,
Tappara voitti oululaiset tiistaina 3-2 ja Pelicans kohtaa Kärpät torstaina.
Eihän ottelutulosta välttämättä aivan näin suoraviivaisesti voi päätellä,
mutta tiettyä lisämielenkiintoa torstain Pelicans-Kärpät ottelussa tapparalaisille on.
Edit: Niinhän siinä kävi, että Kärpät voitti 1-5. Pelicans kuitenkin loi enemmän maalipaikkoja,
Rynnäs Kärppämaalilla torjui 24 kertaa, Myllyniemi Pelicansmaalilla 13 kertaa.
Samoin kävi tiistaina Pelicansin hävitessä Ilvekselle 1-2
torjunnat Myllyniemi 14 ja Ilveksen Kolppanen 25.

Lauantain jääkiekko-ottelu alkaa poikkeuksellisesti vasta klo 18:30,
joten lauantailöylyihin ehtii hieman normaalia useampi katsoja ;)

Tappara saa HPK:n vieraakseen ensi viikon perjantaina.

1. Otteluennakot:
Tappara: Puoli seitsemältä Pelicansin kimppuun
Pelicans: Pelicans haastaa sarjakakkosen
Ja: Fyysisyys pitää pelikaanien pään pölkyllä
ESS: Pelicans päättää viikkonsa Tampereella
YLE: Tuore hankinta johtaa Pelicansin ykkösketjua
MTV/Kierrosennakko: Legendaarisen parin viimeinen vääntö Turussa
Liiga: Liiga lauantaina: Turussa palataan ysäritunnelmiin

2. Kokoonpanot
Tappara: Kokoonpano: Vain kultakypärän kantaja vaihtuu
Pelicans: Kokoonpano illan Tappara-otteluun
Liiga: Kokoonpanot
Liiga: Loukkaantuneet

3. Tuoreimmat joukkueuutiset:
24.01. Tappara: Mestareita ja Leijonia - kirvesrinnat menestyivät maajoukkueissa
22.01. Tappara: Elmeri Kaksonen: "Ylpeä tavasta, millä voitto tuli."
22.01. MTV: Tapparan tehohyökkääjä toipuu aikataulussa
13.01. Liiga: Nollapeleillä viikon kuumimmaksi
10.01. AL: Tapparalta ikävä uutinen: Pekka Jormakan sairausloman pituus selvisi
10.01. Tappara: Piinapenkissä Jukka Peltola
05.01. Tappara: Suomelle MM-kultaa - Haapala ja Rauhala juhlissa mukana!

Pelicans:
24.01. Pelicans/ESS: Kuinka paljon pisteitä pudotuspelipaikkaan vaaditaan?
24.01. Pelicans/ESS: Pelicans-maalivahti lainalle Mestikseen
21.01. Pelicans/ESS: Juhani Tyrväinen palaa Pelicansiin
20.01. Pelicans/ESS: Molemmat ulkomaalaisvahvistukset sairastuvalla
14.01. Pelicans/ESS: Pelicansin ja Ässien piristymisen syyt - Kaarna ja Ketola
13.01. Pelicans/ESS: Pelicans ei tähyile aktiivisesti siirtomarkkinoille
10.01. Pelicans/ESS: Ruotsalaislehti löysi syyn alle 20-vuotiaiden MM-kultaan Pelicansin videoista
31.12. Pelicans/ESS: Pelicans-pelaajat puntarissa – Petrausta vaaditaan kaikilta
18.12. Ja: Pelicansin välitodistukset 2013-14
18.12. Ja: Ääripäiden syyskausi

4. Kauden aiemmat kohtaamiset:
14.09.13: Pelicans–Tappara 3-2 ja. (1-0,0-1,1-1)
              Tappara: Pistetili nihkeästi auki
              Pelicans/ESS: Pelicans jatkoaikavoittoon Tapparasta maalein 3-2
              Ruutu: Huippuhetket: Pelicans - Tappara 14.9.2013
              Pelicans: Lehdistötilaisuus: Pelicans - Tappara
10.10.13: Tappara–Pelicans 3-2 (1-1,0-1,2-0)
              Tappara: Pelicansin lento tyssäsi Tapparaan
              Pelicans/ESS: Tappara kaatoi Pelicansin
              Ruutu: Huippuhetket: Tappara - Pelicans 10.10.
15.10.13: Pelicas-Tappara 1-2 ja. (0-0,0-1,1-0)
              Tappara: Tapparan voittoputkelle jatkoa
              Pelicans/ESS: Tappara niukasti Pelicansia parempi
              Ruutu: Huippuhetket: Pelicans - Tappara 15.10.
              Pelicans: Lehdistötilaisuus: Pelicans - Tappara
12.12.13: Pelicans-Tappara 1-4 (1-1,0-1,0-2)
              Tappara: Tapparalle selkeä voitto Pelicansista
              Pelicans: Tappara liian kova pala Pelicansille – viides kotitappio putkeen
              Ruutu: Huippuhetket: Pelicans - Tappara 12.12.
              Pelicans: Lehdistötilaisuus: Pelicans - Tappara

5. Joukkueiden edelliset ottelut:
21.01.14: Tappara-Kärpät 3-2 (1-0,1-2,1-0)
              Tappara: Tapparalle kova taisteluvoitto
              Kärpät: Kärpät pelasi hyvin, mutta hävisi
              Ruutu: Huippuhetket: Tappara - Kärpät 21.01.
23.01.14: Pelicans-Kärpät 1-5 (0-1,1-3,0-1)
              Pelicans: Sarjakärki liian kova pala Pelicansille
              Kärpät: Maxwell-show pyöri Lahdessa!
              Ruutu: Huippuhetket: Pelicans - Kärpät 23.01.
              Pelicans: Lehdistötilaisuus: Pelicans-Kärpät

6. Numeroita:
Liiga: Tappara/otteluohjelma
Liiga: Pelicans/otteluohjelma
BFC: Kuntopuntari
Annabet: Statistiikkaa otteluparista Tappara-Pelicans
Veikkauksen pitkäveto (1,65-4,20-3,95)

7. Tuomaristo:
Ottelun päätuomareina Petri Lindqvist #14 ja Anssi Salonen #2.

8. Oheistapahtumat:
- Viikonloppulöylyt: Sparkling Stars juontaa löylyt 25.1 alkaen klo. 17.30! Löylylavalla vauhdikasta menoo, kisailua, visailua ja huikeita palkintoja!!
              Tappara: Tapparan löylyt kaudella 2013-14
- Jälkipelit Wanhassa Postissa. Pelaajahaastattelussa Jan Tabacek + Tomas Plihal.
              TFC: Jälkipelit
              TFC: Jälkipelit kaudella 2013-2014

tonizzz:

--- Lainaus käyttäjältä: Trafan - Tammikuu 23, 2014, 12:24:54 ---Ottelun päätuomareina Petri Lindqvist #14 ja Anssi Salonen #2.

--- Lainaus päättyy ---
Ei huhhuh... Tuon kaksikon linja ollut päin peetä joka pelissä mitä oon nähny. Noh, täytyy toivoo että ei pilaa peliä.

Screamager:
Tapparan ja Pelicansin kauden aiemmat kohtaamiset painottuvat alkukaudelle, kun lokakuun puoleenväliin mennessä joukkueet olivat kohdanneet kolmasti. Viimeisen eli neljäs kohtaaminen on juuri ennen joulutaukoa. Näissä neljässä kohtaamisessa erikoistilannepelaaminen on ollut suuressa osassa ja pelejä on ratkottu ylivoimalla. Tappara on tehnyt jokaisessa pelissä yhden yv-maalin ja Pelicans on jäänyt yhdessä pelissä yv-maalitta, mutta vastaavasti tehnyt yhdessä pelissä kolme yv-maalia. Pelicansia vastaan Tapparan yv-% on mainio 28,57 %, kun taas av-% on heikko 66,67 %. Tämän kauden keskinäisissä kohtaamisissa Tappara on tehnyt ylivoimalla 36,36 % maaleistaan, kun Pelicans on tehnyt yv:llä peräti 71,43 % näiden kohtaamisten maaleistaan. Tapparan alivoiman pitäisi rutiinillaan onnistua heikentämään näitä Pelicansin mairittelevia yv-teholukemia.

Pelikaani on ollut matkalla turbiiniin tässä viime aikoina, kun Tapparan peli on ollut tasapainoilua hallitun ja hallitsemattoman puskemisen välillä tuoden kuitenkin riittävästi voittoja. Pelicansilla on Tapparaa tasaisempaan rytmiin pelejä, Tapparan osalta on pitempi tauko alla, kun tiistailta on viimeisin peli, joten mielenkiintoista nähdä, millä jalalla peliin tullaan. Seuraava peli Tapparalla taasen on vasta ensi perjantaina, joten onkohan harjoitusruuvia kiristetty ja jos on, niin millä osa-alueilla - fyysisellä vai taktisella?

Oijennus:
74 Antti Erkinjuntti - 18 Josh Green - 71 Kristian Kuusela
81 Jukka Peltola - 44 Jan-Mikael Järvinen - 34 Olli Palola
27 Elmeri Kaksonen - 39 Tomas Plihal - 22 Raymond Sawada
17 Ville Nieminen - 28 Jarkko Malinen - 57 Arttu Ilomäki

21 Pasi Puistola - 38 Teemu Aalto
6 Pekka Saravo - 19 Johan Larsson
12 Markus Kankaanperä - 55 Nick Bailen

77 Juha Metsola
(35 Andy Chiodo)

Myrrä70:
2 nimeä edelleen ihmetyttää, Ilomäki ja Larsson. Ilomäki otettu langalle kesken pelin muutamaan otteeseen ja Larsson on mitä on. Onko esim Kallela klesana kun ei saa koittaa. Ja Taba olis mun valinta.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta