Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

HIFK-Tappara 08.01.14 (Ke)

<< < (7/8) > >>

coly:

--- Lainaus käyttäjältä: Oijennus - Tammikuu 08, 2014, 21:44:34 ---Hyvää rapoa!

--- Lainaus päättyy ---

Otan kantaa vain näihin palstan ikisuosikkeihin eli pelaajiin, kun niistä mm. otteluseurannassa käy väittely.

Malinen ollut oikeastaan ihan hyvä jo kaikissa kolmessa viimeisessä pelissä. Pystynyt haastoillaan pitämään kiekkoa ja voittamaan kaksinkamppailuja. Bailen on ollut parhaita ellei jopa paras pakkimme myös pitkään, varsinkin silloin kuin jättää sen pelin pakollisen haahuilutilanteensa pois. Palola sai otteluseurannassa liikaa kuraa niskaansa. Kahdessa edellisessä pelissä ylivoimaisesti valovoimaisin hyökkääjämme, tänään oli vaisumpi mutta niitä tulee kaikille. Onneksi myös naapurin kultapotta oli vaisulla tuulella. Myös Johan Larsson parantaa jatkuvasti otteitaan ja esitti jo todella lupaavan ottelun, pitää kiekkoa paineen alla ja pärjää kaksinkamppailussa.

Maalivahtipelistä en jaksa stressata kyllä yhtään. Ja on ihan ymmärrettävää, että Metsola pelaa enemmän.

PS. Pelin huumoripläjäys oli EJ:n kolme? lämäriä saman YV:n aikana, nauratti pelin aikana ja naurattaa vieläkin :)

Calzo:
Taktisesti erittäin onnistunut ilta, ei turhia ylilyöntejä vaan tasainen ja sitkeä esitys. Komeat kolme pistettä mukaan bussiin ja kohti seuraavaa koitosta. Keskitalven kiekkoa.

axe86:
Metsola on kyllä jännä kaveri, pari edellistä peliä epävarmaa ja heikohkoa maalivahtipelaamista ja olisin itse miltei vaatinut tänään Chiodon vuoroa. Kuitenkin Metso pelasi taas vaihteeksi uskomattoman hyvän pelin. Todella varmat otteet eikä missään kohtaa paistanut edellisten pelien epävarmuus. Ja muutama aivan huikea venytys tilanteissa, jotka näyttivät jo selviltä HIFK:n maaleilta.

Peli oli ihan hyvä vieraspeli ja tasaisen varmaa puolustuspelaamista. Siltikin vähän huolettaa tuo hyökkäyspelaaminen - kaukana ollaan ainakin siitä viihdyttävästä hyökkäyspelaamisesta mitä loppusyksystä nähtiin. Eli varsinkin edellä mainitut pitkät ja viihdyttävät kiekkorallit vastustajan päädyssä loistavat poissaolollaan.

Palola on alkanut vaikuttamaan turhautuneelta heti jos pinnoja ei tule. Alkukautta väkinäisemmän oloista puskemista ja jäähyjä. Kestääköhän kuuppa jos nopean tähtiin nousun jälkeen tuleekin jossain välissä pidempi (pisteiden valossa) heikompi jakso? Koko kenttä on kyllä pimentynyt täysin Jormakan loukkaannuttua, ei ole sitä uskomatonta Järvistäkään näkynyt kentällä. Yllättävänkin tärkeä palanen se Jormakka siinä kentässä on kemioiden suhteen. Toisaalta onhan se vastustajalle heti paljon vaikeampi puolustettava, kun on ketjussa yksi nopea ja kova maalintekijä lisää. Peltola kuitenkin on täysin eri tyylinen pelaaja kuin Jormakka. Toivottavasti Jormakan paluuta ei jouduta kuukausia odottamaan.

Kyllä tuo kolmoskenttäkin oli mielestäni tänään heikko. Tai no, 2-0 voitto ja puolustuspelissä ei moitittavaa joten ei siinä mielessä heikko, mutta hyökkäyksellisesti. Tuntui, että meillä oli tänään yksi tulosketju (Erkinjuntti-Green-Kuusela), joka myös oli voimalla sai hyvin aikaan ja sen lisäksi kolme hyvin puolustavaa nelosketjua.

Ainakin itselle on nyt tullut sellainen olo ettei tuo meidän hyökkäysmateriaali sittenkään ole niin laajaa - kaikkien ollessa terveitä homma kyllä toimii laajalla rintamalla, mutta poissaolot heikentävät laajan rintaman iskukykyä merkittävästi.

No, onneksi pleijareihin on vielä reippaasti aikaa ja on aikaa löytää toimivia koostumuksia myös poissaolojen sattuessa.

axe86:

--- Lainaus käyttäjältä: coly - Tammikuu 08, 2014, 21:59:44 ---PS. Pelin huumoripläjäys oli EJ:n kolme? lämäriä saman YV:n aikana, nauratti pelin aikana ja naurattaa vieläkin :)

--- Lainaus päättyy ---

Oli muuten aika hyviä kuteja ja soisi noista välillä jonkun uppoavankin. Toivottavasti jatkossakin uskaltaa välillä itsekin laukoa eikä itseluottamus siihen kariutunut taas loppukauden osalta näihin kolmeen kutiin ;)

polvitaklaaja:

--- Lainaus käyttäjältä: axe86 - Tammikuu 08, 2014, 22:16:15 ---Ainakin itselle on nyt tullut sellainen olo ettei tuo meidän hyökkäysmateriaali sittenkään ole niin laajaa - kaikkien ollessa terveitä homma kyllä toimii laajalla rintamalla, mutta poissaolot heikentävät laajan rintaman iskukykyä merkittävästi.

--- Lainaus päättyy ---

Kyllä siitä leveyttä löytyy mutta tänään ei vain onnistuttu niin hyvin kuin oltaisiin voitu. Aika paljon nakeltiin myös kiekkoa päätyyn kun taas Tapparalle sopii paremmin tuo kiekon tuominen hyökkäysalueelle ja siinä näkyy tuo Jormakan sekä Villen puuttuminen kokoonpanosta. Kyllä noita päätypaineja tänään myös voitettiin, ei siinä mitään.

Hyvä peli vaikka kolmas erä nyt ei kauhean viihdyttävä ollutkaan katsojalle.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta