Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

TPS-Tappara 03.01.14 (Pe)

<< < (7/11) > >>

gatecrasher:
Semmonen peli tänään. Intensiivisyys ja kamppailupelaaminen puuttuivat tänään täysin, oman maalin edessä oltiin ihan lapasia. Lisäksi kun luistin ei muutamaan pelaajaa lukuunottamatta liikkunut mihinkään niin jatkuvasti hävittiin kaikki irtokiekot. Harmi ettei tuolta valmennusjohdosta löydy minkäänlaista toimintakykyä erien aikana, tänäänkin 2-0 jälkeen olisi pitänyt ottaa aikalisää ja saada jengiä hereille, pelaamaan omaa peliä, jo tuossa vaiheessa oli ilmassa että Tepsi iskee vielä lisää Tapparan nukkuessa. No pari kavennuspaikkaa toki oli kolmannessa erässä; JMJ yksinläpi, samoin Nieminen yksin maalinedessä - molemmat tilanteet ajautuvat vain liian lähelle Norrenaa. Se tässä taas harmittaa, että tällaisen fleguilun jälkeen on heti paikallispeli edessä. No luulisi että asennetta riittää hieman toisella tavalla.

Muutama hajahuomio:
- Nieminen ja Sawada vaikuttivat todella hitailta tänään isossa kaukalossa
- Malisen kiekolliset ratkaisut hyökkäyspäässä aivan nollatasoa, pääasiassa ratkaisu oli ihmeellinen neppi ränniin tai päätyyn ja tilanne ohi
- Kaksosen kamppailupelaaminen ei riitä millään liigatasolle, myös Kallela aika lapanen
- Ilomäen näyttöpaikka meni ilman ihmetekoja; pelasi viivalla toisessa ylivoimakentässä? Mitä helvettiä?

grassinen:
MAHTAVA PELI, KIITOS TAPPARA! Oli ilo kattoo  8)

Odottelen kyllä huomisen rosterin ja jos samoilla mennään kun tänään alotettiin taitaa jäädä tosiaan se eka kotimatsi ja vielä paikallispeli väliin, tommosta pellelaumaa viitti mennä katteleen.

Oijennus:
1-0 Kaksonen menettää kiekon oman siniviivan tuntumassa ja hyökkäämään lähtemässä ollut viisikko ei kerinnyt reagoimaan, Puistolan mies teki maalin toki, mutta...
2-0 Niemisen vuoro hukata kiekko oman viivan tuntumassa, Kankaanperän mies teki, mutta...
3-0...taisin olla olutta hakemassa.
4-0 Saravo.

Ekku#73#:
Että tämmönen esitys no on kyl mun mielestä ollu vaan ajan kysymys että tää tulee, sen verran verkkaista on ollu liike mut eihän tätä toivo joten uskotaan että parempaa tulee taas myöhemmin. Ainiin semmosta että Puistolan vois laittaa hakeen minuutteja Lekistä.

Ioni:
Nopee yhteenveto: kaikki muu oli p*skaa paitsi k*si nakkikattilan miesten vessan lattialla.

Pari jotka jäi edes jollain tavalla positiivisesti mieleen:

Bailen omissa, Bailen keskialueella ja Bailen hyökkäyspäädyssä. Opa teki maalin ja Sawada kans. Chiodo otti koppeja.

Miinukset:

Malinen, Saravo, Saravo, Puistola, Malinen, loput...

Erityismaininta Metsolle - ei voinu maaleille mitään, muttei kyllä esittänyt mitään huippumaalivahdilta vaadittavia game savereitakaan.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta