Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

Liiga kaudella 2014-15

<< < (5/36) > >>

Harald Hokiman:
Iso peukku Vaasan suuntaan, vaikka tulikin kabinettipäätöksellä liigaan. Onnittelut!

coly:
Itse vähän luulen että Liigalla oli pelko sen suhteen ettei Sport voittaisikaan mestaruutta Mestiksessä. Haluttiin se joukkue todenteolla Liigaan ensi kaudeksi ja onhan se ihan ymmärrettävää. Kaikki mahdolliset seikat tuki sitä että Sportille se paikka pitäisi mennä. Ja onhan Sportilla on ollut useana vuonna sellaista aitoa yrittämistä ja halua. Joskus se on mennyt jopa yli resurssien suhteen.

Tietenkin harmi ettei lopullinen nousu tullut pelaamalla, mutta hiukan käy jopa sääliksi kun miettii kuinka lähellä Sport on Liigan ovia aikaisemmin ollut. Kalpaa vastaan silloin nousupeleissä oli NHL:ssä lakko ja Kalpa sai hirmuisen edun sieltä Hallin, Timosen ja Kapasen muodossa. Lisäksi Ässiä vastaan olivat lähellä.

Paarma:
Mikä järki siinä olisi ollut, että nopalla oltaisiin lähdetty toivomaan, että Sport, tai vähintään yhtävahva olisi voittanut Mestiksen ja sitä kautta ansainnut Liigapaikan? Ei mikään. Itse en ainakaan osakkeen omistajana ottaisi moista 'urheilullista' riskiä. Kaikki muut vaihtoehdot on aivan turhaa parranpärinää, vaikka jotkut urheilullisuuden sanansaattajat ovat erimieltä. Ne puheet on sitten ensikauden puheita!

c-paaty:
Toinen mielenkiintoinen juttu ensi kaudelle on huhuttu KHL Jokerien farmijoukkue. Oli joukkue mikä tahansa niin sielunsa se samalla myy ja samalla siitä tulee kaikkien inhokki. Piste.

Paljonhan on puhuttu juurikin Sportista etenkin kun Tomek Valtosen siirtyy Sportin penkin taakse mutta toisaalta HPK talousvaikeuksineen olisi toinen vahva ehdokas ja loogisempi maantieteellisesti. Blues ehti jo huhun omalta osaltaan kiistämään. Kalpa ja Saipa voisivat lisäksi olla mahdollisia mutta jotenkin epätodennäköisiä. Todellakin toivon että mikään liigajoukkue ei lähde orjaksi.

Edit: Sopivasti mediassa oli juttu Liigan muistion vuotamisesti vahingossa Hjallikselle. Kolumnissaan Hjallis toteaa näin:
"Jokereiden toimistoon lähetettiin pari viikkoa sitten vahingossa SM-liigajoukkueiden johtoryhmän pöytäkirja, joka oli varsin harmaata luettavaa. Pöytäkirjassa ehdotettiin täysin suoraan, ettei kukaan liigajoukkue olisi enää missään tekemisissä Jokereiden kanssa."

Todellakin toivon että "missään tekemisissä" tarkoittaisi farmiyhteistyötä. Liiga on Suomen pääsarja josta ei saa tulla "Orja-Liigaa".

Linkki Hjalliksen kolumniin: http://blogit.iltalehti.fi/hjallis-harkimo/2014/03/01/yhteistyolla-kaikki-sujuu-paremmin/

mrcrowley:

--- Lainaus käyttäjältä: Globe - Helmikuu 28, 2014, 15:56:41 ---Vuosi vuodelta, päivä päivältä on SM-Liigan toiminta alkanut etoa enemmän ja enemmän. Tänään tuo oksetusreaktio saavutti kliimaksinsa. On tämä naurettavaa kabinettipeliä ja ylhäältä ohjailemista. Urheilu on unohdettu täysin, vain aluepolitiikka ja raha ratkaisee, tämä on niin helvetin väärin.
Ainoa oikea vaihtoehto on karsintojen järjestäminen joka vuosi ja urheilullinen ratkaisu, kaikki talousalueet ja paskapuheet hallien koosta pitäisi unohtaa. Taas lyötiin iso naula jääkiekon seuraajien arkkuun, (1-Divisiooonan ja Ent. 2-divisioonan katsojille).  On tämä sairasta, mutta ei täällä Suomessa enää mikään tosin yllätä, myöskään jääkiekon parissa.  "LillaJokers" siis pelaa Liigassa ensi kaudella Vaasan jäähallissa, yök.  Ja ne fanit, ovathan ne äänekkäitä, mutta jotain käytöstapojakin jäähalleissa vaaditaan = ei lapsille.

--- Lainaus päättyy ---

Tähän vahva sama, kun puhtaasti tunteella ajatellaan. Tässä rupeaa oikeasti ajattelemaan, että minkä vuoksi meillä on sarjaportaita ja minkä vuoksi ylipäätään paremmuudesta taistellaan, jos päätökset tehdään puku päällä kokouspöydässä. Jossain se raja urheilun ja bisneksen välillä pitää olla ja tämä sarjaportaiden välinen kuilu sekä Mestiksen mestaruuden oikea merkitys on juuri sitä ollut. Nyt se on tuhottu.

Nousijaehdokkaista Sport on ehkä "soveltuvin" liigaan, mutta soveltuvuuskin on kovin suhteellinen käsite. Kyllä ne olosuhteet muokkautuu ihmisten ja ympäristön mukana, jos paikkakunnalla on oikeasti urheilullisesti menestyvä seura.

Puhtaasti maantieteellisesti Vaasa on tyhjiössä ja täten hyvä lisä liigakartalle, mutta edustaa siltikin nk. länsirannikon porukkaa, josta löytyy jo TPS, Lukko, Ässät ja jopa Kärpät. Pohjanmaan jengille mielestäni otollisempi keskus olisi ollut Seinäjoki. Maantieteellisesti tyhjiössä ovat myöskin Joensuun ja Kajaanin seudut. Myös aito pohjoisen joukkue olisi kiva liigaan, kuten vaikka jengi Rovaniemeltä. :)

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta