Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Tappara-Kärpät 28.11.13 (To)

<< < (5/10) > >>

Number7:
Kyllä *********, ei voi mitään. Hieno peli kaiken kaikkiaan, mutta ei pystytty naulaamaan peliä lukuisista paikoista ja varsinkaan runsaasta ylivoimasta. Suurin osa pelistä oli meidän hienoista hallintaa ja varsinkin Erkinjuntti, Green, Kuusela sekä Järvisen ketju oivalla pelipäällä. Kolmas erä oli tosin valitettavan passiivista tasoitusmaaliin asti. Sitten lyötiin jälleen isompi vaihde silmään ja oltiin lähempänä voittoa kuin Kärpät. Jatkoaika sekä rankkarit taasen perussettiä, eli turpaan tuli. Miten minusta tuntuu, että varmaan viimeiset viisi vuotta ollaan jatkoilla/rankkareilla oltu surkeita ? No, siihen ei silti tänään hävitty, vaan tosiaan todella heikkoon ylivoimaan sekä viimeistelyyn.

Ensimmäinen erä oli kokonaisuudessaan todella hienoa kiekkoa ja molemmissa päädyissä oli lukuisia hyviä maalipaikkoja. Valitettavasti tällainen pelaaminen on jokaisen valmentajan mustalla listalla ja toiseen erään tultiin kovat piipussa varmistellen. Silti pysytyttiin ahdistamaan Kärppiä ajoittain ja päästiin ylivoimalle. Kärpät pelaa todella hyvää alivoimaa ja on iholla kiinni. Meiltä ei tahdo löytyä keinoja tuoda kiekkoa luotettavasti sisään ja saada pakkopeliä kuntoon. Aalto pelasi hyvän pelin, mutta jotenkin tuo laukaus on pehmeämpi kuin ennen. Mies sai tänään useita hyviä vetopaikkoja, mutta ratkaisut olivat heikohkoja. Tosin vedot kyllä menivät pääosin maalia päin, liekö voiman pois ottaminen siis ihan harkittu ele kun pleksit ovat huutaneet ennen hoosiannaa ? Positiivisinta antia ilman muuta se, että liigan ykköstä vastaan pärjätään ihan tasapäin sekä taisteluasenne oli hyvää ottelun ensimmäistä kahta minuuttia lukuunottamatta. Hyvä esitys joukkueelta, oltaisiin ansaittu tänään enemmänkin. Plussat ja miinukset;

+++++ Erkinjuntti. Pelasi hienon pelin. Käy miestä sääliksi, ettei saa mistään sisään. Useita hienoja oivalluksia sekä kiekonpitoa läpi koko ottelun. Paras Tappara tänään.
++ Josh Green. Raataa molemmissa päissä, ottaa aloituksia ja tekee jo pisteitäkin. Iso bonus omien puolustamisesta ja ilkeydestä. Heti jos meidän pelaajaa kohdellaan huonosti, on Green (tai Kankaanperä) muistuttamassa. Hieno mies. Hävisi tosin tänään epätyypilliseen tapaan aika monta aloitusta.
+ Joukkueen työmoraali. Jaksettiin vääntää koko pelin ajan eikä isoja kömmähdyksiä sattunut.
+ JMJ - Palola - Jormakka. Hienoa peliä jälleen kerran. Pienellä onnella/terävyydellä tämä kolmikko olisi tehnyt pari maalia lisää. Hienoja haastoja ja röyhkeyttä löytyy jokaiselta. Palola olisi myös tänään ansainnut maalin. Ei vaan pomppinut.
+ Kuusela. Oli vilkkaalla pelipäällä ja pelasi hyvän pelin. Mikäli olisi muutamassa paikassa ollut hieman enemmän malttia, niin verkko olisi heilunut.
+ Puistola - Aalto. Vaikka näitä kahta tulee paljon kritisoitua, oli pelaaminen pääosin tänään todella hyvää. Pystyvät parhaimmillaan pitämään kiekkoa ja avaamaan rauhassa paineenkin alla. Myös hyökkäyspäässä pääsevät vetopaikoille, mutta tänäänkään ei osunut. Ylöspäin silti menossa.

+- Kankaanperä. Punnersi hyvin ja haastoi lopussa hienosti Maxwellin. Jotenkin vain liike on hidastunut selkeästi viime kaudesta ja joutuu roikkumaan aika tavalla joka pelissä. Tänään pystyi hyvällä sijoittumisellaan pelastamaan paljon. Toivottavasti saa hieman terävyyttä lisää otteisiin.

- Ottelun alku. Oltiin aivan telineissä alussa. Ekaan pariin minuuttiin Kärpät olisi voinut iskeä parikin maalia. Yksi meni tällä kertaa.
- Kallela - Malinen- akseli. Ei sujunut tänään ollenkaan. Odotin paljon enemmän. EJ pelasi erinomaisesti, mutta sai pyörityksiinsä liian harvoin apuja.
- Jatkoaika. Aika väsynyttä puurtamista, jossa Green pelasi ilmeisesti lähes 3 minuuttia(selostajan mukaan) ? Ymmärrän, että mies on aloituksissa tärkeä, eikä ole missään nimessä huono pelimies, mutta kyllä jalka painoi jatkoajalla todella paljon. Kyllä meidän muidenkin pelaajien pitää pystyä aloittamaan tärkeissä paikoissa. Sitä paitsi 4vs4- tilanteessa meillä on heittää jäälle ehkä parhaat/nopeimmat laiturit mitä liigasta löytyy, niin peluutetaan eniten hidasta sentteriä ? Ei missään nimessä mikään iso asia, mutta jotkin tällaiset Rautakorven näkemykset vain herättävät suurta ihmetystä.

--- Ylivoima. Järviseltä hieno veto 5v3:ssa, mutta muuten todella vaikeata. Toki pari muutakin paikkaa oli, mutta kyllä vähintään yksi maali olisi lisäksi pitänyt tällä ylivoimamäärällä tehdä. Kiekon ylöstuonti erittäin vaikeaa. Pyöritys meillä sen jälkeen on yleensä ihan ok, mutta ainakin vielä se viimeinen syöttö/ratkaisu jää usein puutteelliseksi. Lisäksi viivapelaaminen on todella heikkoa. Kun annetaan poikittaissyöttöjä, niin jokaisessa Tapparan pelissä olen tällä kaudella nähnyt sen 5-10 kertaa toisen puolen pakin/hyökkääjän maila pystyssä, mutta veto ei lähde kun se parin metrin syöttö on aina puoli metriä sivussa. Toki kaikista näistä ei peittämisen takia voi muutenkaan vetää, mutta kyllä nuo viivasyötöt ovat silti jostain syystä heikkoja. Onneksi on aikaa parantaa.

JoKaGO:

--- Lainaus käyttäjältä: Ljpp - Marraskuu 28, 2013, 21:17:11 ---Osittain tuli peli nähtyä. Laadukasta kiekkoa, tai oikein jääshakkia. Hyvä peli, mutta laiha tulos kun rankkarit menivät odotetusti Kärpille. Tästä on kuitenkin ihan hyvä jatkaa ja ei tullut maha täyteen.

Viisikkopelaamisessa ja -taktiikassa Tappara oli parempi. Keskialueen trap ja vastaiskut purivat oululaisiin yllättävän hyvin. Mutta sitten tulee tämä yksilötaito, individual effort. Peltola saa loistavan tekopaikan, mutta kiekko karkaa ja ei laukausta. Vähän myöhemmin Kärpät saa parin kimmokkeen (ensin ylärima ja sitten toinen ja kolmas veto) kautta yllättävän tekopaikan, josta Aaltonen viimeistelee varmasti. Kun yksilötaidoissa ollaan jonkin verran jäljessä, pitää pelin olla oikeastaan täysin virheetöntä voittaakseen.

--- Lainaus päättyy ---

Näin se menee. Aalto - Puistola haahuili tasoitusmaalissa pahemman kerran, en nähnyt kuka purki ensin huonosti, kun Ruutu pätki huolella. Mutta Aaltonen oli yläriman jälkeen vapaana, maalilla ei ollut yhtään Kärppä-pelaajaa, mutta Aalto ja Puistola olivat.
Olihan Tapparallakin paikkansa, mutta Rynnäs oli tänään rautaa. Säälipisteeseen oli tyytyminen, vaikka kaksi virtuoosia saatiinkin vastustajalta jäähylle jatkoajan jo päätyttyä. Donskoi, joka on ollut pomminvarma rankkarin ampuja, epäonnistui, mutta kun Tapparalta ei onnistunut kukaan, niin...
Villen olisi pitänyt mennä ampumaan millistä lämäri verkkoon heti ensimmäisenä.

No sitten vaan rinta kaarella Lappeenrantaan jota leikkisästi myös Suomi-neidon *piip*rei'äksikin kutsutaan  ;)

JoKaGO:

--- Lainaus käyttäjältä: Number7 - Marraskuu 28, 2013, 21:34:42 ---+++++ Erkinjuntti. Pelasi hienon pelin. Käy miestä sääliksi, ettei saa mistään sisään. Useita hienoja oivalluksia sekä kiekonpitoa läpi koko ottelun. Paras Tappara tänään.
--- Lainaus päättyy ---

Erkinjuntti on toivottoman hidas. Pari pykälää reaktionopeutta lisää tai sitten nelosketjuun vääntämään, koska se on miehen vahvuus.


--- Lainaus ---- Jatkoaika. Aika väsynyttä puurtamista, jossa Green pelasi ilmeisesti lähes 3 minuuttia(selostajan mukaan) ? Ymmärrän, että mies on aloituksissa tärkeä, eikä ole missään nimessä huono pelimies, mutta kyllä jalka painoi jatkoajalla todella paljon. Kyllä meidän muidenkin pelaajien pitää pystyä aloittamaan tärkeissä paikoissa. Sitä paitsi 4vs4- tilanteessa meillä on heittää jäälle ehkä parhaat/nopeimmat laiturit mitä liigasta löytyy, niin peluutetaan eniten hidasta sentteriä ? Ei missään nimessä mikään iso asia, mutta jotkin tällaiset Rautakorven näkemykset vain herättävät suurta ihmetystä.

--- Lainaus päättyy ---

Mutta kun ne alotukset on tärkeitä, etenkin 4vs4 -pelissä, ja kun Plihal oli VP:ssä, niin kortit oli vähissä. Green ainoa.

Andy:
Vähän huolestuttavaa, että pahimmille kilpailijoille Kärpille ja Jokereille ollaan hävitty kaikki 4 peliä. No, keväällä sitten. Hyvää hokia tänään.

GoTapparaGo:
Ok peli muuten paitsi, että ylivoima oli täysin surkeaa. Ja nyt ei taida ketään Tapparan kannattaja narista tuomareista?

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta