Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Tappara-HPK 19.11.13 (Ti)

(1/7) > >>

Trafan:
Uusi yritys Kerhon kaatamiseksi
Hieman ihmetyttää nämä Liigan otteluohjelman laatijan aivoitukset:
Tappara kohtaa HPK:n viiden päivän sisään toistamiseen Hakametsässä.
Kovin paljoa ei sitten edellisen kohtaamisen ole tapahtunut kummassakaan joukkueessa,
no, Tappara hankki sentään uuden maalivahdin Metsolan kirittäjäksi.

HPK:n maaottelutauon jälkeinen mainio vire tuntuu jatkuvan: viimeksi kaatui Jokerit
ja Kerho saapuukin Tapparan vieraaksi kolmen ottelun voittoputkessa.

Tappara puolestaan kävi edellisen kohtaamisen jälkeen kaatamassa Ilveksen.
Elmeri Kaksonen, Nick Bailen ja Chris Connolly eivät olleet perjantaina Tapparan kokoonpanossa,
mutta ainakaan ulkomaalaisvahvistusten esiintymistä jäällä tiistaina ei tarvisisi ihmetellä.

HPK on voittanut kauden aiemmat kohtaamiset tehden niissä molemmissa kuusi maalia.
Tässä onkin kaksi putkea, jotka olisi syytä katkaista heti alkuunsa.
Veikkaanpa tälle ajatukselle löytyvän kannatusta Tapparan pukukopistakin.

Perjantaina Tappara käy mittaamassa KalPan nykyvireen.
Lauantain kotiottelussa vastassa on JYP.

1. Otteluennakot:
Tappara: Loppuun saakka
HPK: Voittoputkessa Manseen
Ja: Romahtaako Tappara jälleen Juuse Saroksen jalkoihin?
AL: Tapparalla on nyt revanssin paikka
Liiga: Liiga tiistaina: Ennätysputkelle jatkoa?

2. Kokoonpanot
Tappara: Tapparalla uusi yritys HPK:n kanssa
Liiga: Kokoonpanot

3. Tuoreimmat joukkueuutiset:
19.11. UL: Onko tämä Liigan ajankohtaisin shokki? - "Tuottaa tuskaa"
18.11. Ja: Jatkoajan maanantaijää, viikko 47: Jäljellä vielä yksi kriisijoukkue
17.11. Tappara: Tapparan ensimmäinen mestarivahti on poissa
16.11. Tappara: Maalivahti Andy Chiodo liittyy joukkueeseen
15.11. Tappara: Piinapenkissä Keuruun Kovaltshuk
13.11. Tappara: Jukka Peltolalle uusi sopimus
06.11. Tappara: Tappara alensi lipunhintoja

4. Kauden aiemmat kohtaamiset:
21.09.13: HPK–Tappara 6-1 (0-1,2-0,4-0)
              Tappara: Tappara konttasi Hämeenlinnassa
              HPK: Upea peli, upeita maaleja, upea voitto
              4Pro: Huippuhetket: HPK - Tappara 21.9.
14.11.13: Tappara-HPK 5-6 ja. (4-1,0-2,1-2)
              Tappara: Tapparalta karsea romahdus
              HPK: Kerho kiri voittoon Tampereella - Kerälä ratkaisijana
              Ruutu: Huippuhetket: Tappara - HPK 14.11.

5. Joukkueiden edelliset ottelut:
15.11.13: Ilves-Tappara 1-2 (0-0,0-1,1-1)
              Tappara: Tappara muuttui taas voittajaksi
              Ilves: Paikallistaisto päättyi maalin tappioon
              Ruutu: Huippuhetket: Ilves - Tappara 15.11.
16.11.13: HPK-Jokerit 3-0 (1-0,0-0,2-0)
              HPK: Rendulic taiteili Kerhon upeaan voittoon
              Jokerit: Viimeistely pehmeää Hämeenlinnassa
              Ruutu: Huippuhetket: HPK - Jokerit 16.11.

6. Numeroita:
Liiga: Tappara/otteluohjelma
Liiga: HPK/otteluohjelma
BFC: Kuntopuntari
Annabet: Statistiikkaa otteluparista Tappara-HPK
Veikkauksen pitkäveto (1,65-4,10-4,05)

7. Tuomaristo:
Ottelun päätuomareina Antti Hämäläinen #28 ja Vesa Keränen #8.

KILO:
Jos muistini palvelee minua oikein, molemmissa HPK-peleissä Tapparan peli-ilmeen "evoluutiossa" on ollut samaa vibaa. Eli peli on alkanut hyvin ja lähtenyt kehittymään erä erältä huonommaksi ja lopussa kaikki on ollut paskaa paitsi kusi. Toki se voi olla HPK:n pelillinenkin seikka. Muistelisin jopa McRaen esittäneen eräitä parhaita otteitaan Tappara-paidassa juuri tuossa ensimmäisessä Kerho-pelissä.

Moni asia tukee sitä, että Tapparan pitäisi olla huomenna hyvä (seuraava peli vasta perjantaina, edellisen HPK-pelin jälkimaku, kotipeli, voitto Ilveksestä, asiakasomistajapäivät Prismassa ohi, mutta Sokoksella alkamassa), mutta eihän noista tiedä. Peli voi olla vaikka minkä ja laista tököttiä eli sinänsä vaikeasti ennustettava peli.

HPK-pelit on tosiaan olleet melkoisia piikkejä Tapparan keskivertotilastoissa: paljon päästettyjä maaleja ja häviöitä. Jatketaanko siis samalla linjalla vai mahtuuko peli tällä kertaa todennäköisyyksien piiriin?

onnenkirves:
Veikkauskortilla kaksi yhden hinnalla D- ja E-katsomoihin.

Veivaaja:
Ei tainnut olla hirveästi väkeä tulossa, tämä tuli juuri sähköpostiin:

Fan Club tarjoaa sinullekin lipun illan peliin!

Tänään tiistaina 19.11. klo 18:30 Hakametsässä pelataan Tappara-HPK. Vaikka tiistai ei pelipäivistä se kaikkein innostavin tavallisesti olekaan, niin kai sitä nyt sentään vapaalipulla halliin menisi, eikö? No nyt se onnistuu! Tappara Fan Club haluaa kaikki tänään halliin, myös sinut! Tule ja nouda omasi Fan Clubin toimistolta Kissanmaankatu 9:stä klo 10-16 (2 lippua/henkilö).

grassinen:

--- Lainaus käyttäjältä: Veivaaja - Marraskuu 19, 2013, 10:01:13 ---Ei tainnut olla hirveästi väkeä tulossa, tämä tuli juuri sähköpostiin:

Fan Club tarjoaa sinullekin lipun illan peliin!

Tänään tiistaina 19.11. klo 18:30 Hakametsässä pelataan Tappara-HPK. Vaikka tiistai ei pelipäivistä se kaikkein innostavin tavallisesti olekaan, niin kai sitä nyt sentään vapaalipulla halliin menisi, eikö? No nyt se onnistuu! Tappara Fan Club haluaa kaikki tänään halliin, myös sinut! Tule ja nouda omasi Fan Clubin toimistolta Kissanmaankatu 9:stä klo 10-16 (2 lippua/henkilö).

--- Lainaus päättyy ---

Jaa kappas, tulee kaikille TFC jäsenille? Ei tosiaan taida sit olla lippuja mennyt, itekkin mietin viittinkö edes illalla lähtee hallille, viime torstain paskapeli on turhan hyvin vielä muistissa, nyt ois sit periaatteessa 3 lippua jaettava taas johkin, tai antaa olla vaan. Kai se on raahauduttava, mutta torstain kaltasta paskaa ei parane olla pelaaminen.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta