Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

HPK–Tappara 21.09.13 (La)

(1/8) > >>

Trafan:
Lauantai Ritarihallissa
Tappara aloitti kautensa ankeasti, jo 40 sekunnin jälkeen Ilves johti 2-0.
Siitäkin noustiin vielä voittotaisteluun, mutta yksi turha jäähy lopulta ratkaisi pelin vastustajalle.
Pelicans puolestaan puolusti todella laadukkaasti ja vei pisteet jatkoajalla.
Näitä vastustajia ei sovi aliarvioida, ovathan ne sarjataulukossa tällä hetkellä sijoilla 1. ja 2.
viimeksi tiistaina Tappara sitten jo avasi voittotilinsä: KalPa jäi Hakametsässä maaleitta.
Tästä siis jatketaan lauantaina Hämeenlinnassa Ville Niemisen palatessa kokoonpanoon.

Kerhon alkukausi on sujunut jokseenkin Tapparan malliin.
Tiukka peli Ilvestä vastaan ratkesi jatkoajalla HPK:lle, jota seurasi sitten niukka tappio Pelicansille.
Tiistaina HPK otti sitten ensimmäisen voittonsa varsinaisella peliajalla Lukon kustannuksella.
Kerho pelaa perjantaina SaiPaa vastaan Lappeenrannassa eli tätä ottelua voi seurata ihan scouttausmielessä.

Väsyttääkö peräkkäisottelu Kerhoa vai onko siitä vain etua tuntuman saamisessa? Luulisin sekä että.
En yllättyisi HPK:n hallinnasta lauantain ottelun alussa ja suorastaan odotan Tapparan dominointia ottelun lopussa.

Tappara saa tiistaina vieraakseen TPS:n.

1. Otteluennakot:
Tappara: Kapteeni Nieminen pääsee taas mukaan
HPK: Idän sputnikit ja lauantaihumppaa
Ja: HPK saa lauantaina paikallisvieraita
MTV3/Kierrosennakko: SM-liigan kärkikamppailu Lahdessa

2. Kokoonpanot
Tappara: Tapparalla lauantaina vastassa HPK
Liiga: Kokoonpanot

3. Tuoreimmat joukkueuutiset:
11.09. HPK: HPK yhteistyöhön SaPKon kanssa. 5 pelaajaa lainalle SaPKoon.
10.09. Tappara: Liiga alkaa - tässä infopaketti Hakametsään
30.08. Liiga: HPK:n tulos päättyneeltä kaudelta positiivinen

4. Viime kauden kohtaamiset:
26.10.12: Tappara-HPK 1-4
23.11.12: HPK-Tappara 1-3
08.12.12: HPK-Tappara 1-2 vl.
26.01.13: Tappara-HPK 3-2
05.03.13: HPK-Tappara 1-4

5. Joukkueiden edelliset ottelut:
17.09.13: Tappara–KalPa 1-0 (0-0,0-0,1-0)
              Tappara: Tapparan voittotili auki
              KalPa: Pekka Tuokkola kaukalon kuningas, Tappara ratkaisi ajassa 58.55
              4Pro: Huippuhetket: Tappara - KalPa 17.9.
20.09.13: SaiPa-HPK 3-1 (2-1, 1-0, 0-0)
              HPK: Ei idästä ihmeempää
              SaiPa: otteluraportti
              4Pro: Huippuhetket: SaiPa - HPK 20.9.2013

6. Kausiennakot HPK:sta:
13.09. Liiga: Joukkue-ennakko 2013-14: HPK tasapeleistä voittokantaan?
10.09. YLE: Raution tulikaste – HPK tarvitsee luottomolarin
10.09. MTV3: Esittelyssä HPK - kuinka pitkälle tehoketju kantaa?
31.08. Ja: Sama keitto, uusi hämmentäjä
31.08. Ja: Viitaluoma ja Vihko tähdittävät Kerhon joukkuetta
17.08. SuomiKiekko: 14/14: HPK – uusi luotsi, vanha resepti?

7. Numeroita:
Liiga: Tappara/otteluohjelma
Liiga: HPK/otteluohjelma
Liiga: Kuntopuntari
Annabet: Statistiikkaa otteluparista HPK-Tappara
Veikkauksen pitkäveto (HPK–Tappara 2,50-3,95-2,25)

8. Tuomaristo:
Ottelun päätuomareina Vesa Keränen #8 ja Mikko Vanninen #18.

Paarma:
Tässä on nyt pari erää seurannut Kerhon peliä SaiPaa vastaan, eikä näytä kummoiselta heiltä. Katselin myös Tapparan viime pelin KalPaa vastaan ja sanoisin, että niin heikkoa Tapparaa en ole nähnyt sitten vuoden 11-12 -kauden. Äkkiseltään spekuloituna saumat 3 pisteeseen; jos Kerho on väsynyt ja Tappara luistelee jalat alta. Connollyn pelikunto kysymysmerkki, keskiviikkona kuulin infoa välikäden kautta valmennusjohdolta, että hän on noin viikon sivussa silmävamman vuoksi. Hämeenlinnan peleissä on vaadittu pisteisiin viime kausina aivan mielettömän luistelevaa ja fyysistä joukkuetta. 'Pitkä' tauko alla, ja sormet ristissä toiveet että hommat on alkanut loksahtaan paikalleen.

Linden #16:
HPK:n otteluita en ole nävnyt yhtään. Tapparalta kaikki tähän saakka mukaanlukien EHT.Muilta liigajoukkueilta jokusen.
Tähän nojaten olen sitä mieltä, että Tapparan ottelut versus muiden ottelut on muissa otteluissa avauksien ja yleensä syöttöjen taso ollut parempaa. Myös tempo on ollut kovempi. Toisaalta taas etenkin KalPa pelissä Tappara puolusti paremmin kun muut joukkueet.
Pelien vertaaminen keskenään tosin on hankalaa, kun jokaiset joukkueet keskenään pelaavat erinäköisen pelin luonnollisesti.
Tänään voiton avain Tapparalle on hyödyntää kerhon eilinen rasitus ja saada omat jalat liikkeelle läpi ottelun. Kunhan alussa pelataan sen verran tarkasti ettei kerho saa kotiyleisön edessä flowta päälle. Eka kymppi olisi tärkeää saada vähintään nolla-nollaa. Ja sitten käyttää omat paikat.
Erikoistilanteissa piilee myös tietenkin ratkaisun paikka. Ylivoimassa pitää kudit viivasta saada maalille. Tässä iso parannuksen kohde Bailenille ja Aallolle.
Omilta lähdettäessä olisi suotavaa saada kiekkoa vauhtiin laitureille sillä siellä meillä on luisteluvoimaa. Pakit välillä pitävät liian pitkään kiekko ja se joko jää keskialueen sumppuun tai sitten joudutaan lyömään kiekkoa päätyyn ja tappelemaan kulmissa tai antamaan huonoja syöttöjä pieneen tilaan.

Näissä merkeissä mun mielestä lähdetään kaatamaan kerho.

Tiivistelmänä pointit "kotivalmentajalta":
-eka kymppi!!
-avaukset tarpeeksi nopeasti
-yv pelaamisessa laukauksia KOHTI MAALIA JA PUOLUSTAJIEN OHI. Ei tartte vetää viittäsataa vaan toimittaa kiekkoo maalille
-Olla kärsivällinen ja pitää tempoa 60min
-muokata kentät niin, että saadaan tasainen peluutus (mahdollistaa sen 60min jauhamisen)


TaPPi:
Tämmösellä tänään


44 Jan-Mikael Järvinen - 71 Kristian Kuusela - 74 Antti Erkinjuntti
17 Ville Nieminen - 28 Jarkko Malinen - 14 Pekka Jormakka
81 Jukka Peltola - 18 Philip McRae - 34 Olli Palola
25 Henrik Haapala  - 39 Tomas Plihal - 9 Toni Kallela

12 Markus Kankaanperä - 38 Teemu Aalto
21 Pasi Puistola - 55 Nick Bailen
6 Pekka Saravo - 80 Jan Tabacek

77 Juha Metsola
(29 Zoltan Hetenyi)


Kalpa pelissä ehkä parhaiten toiminut Kuuselan kenttä saa jatkaa koostumuksessaan. Connolly edelleen pois valitettavasti. Kallela tekee liigadebyytin Tapparan paidassa ,katotaan miten kaveri onnistuu. Huomionkohde on myös tietysti herra Philip McRae ,mikä on kunto ja peliaika ?

grassinen:
On kyllä melkosta ketjulottoo, noh hyvä nää säätää alkukaudesta.. nyt toinen suora 3 pisteen voitto, saa kyllä tehokkutta maalintekoon ja yv:n tulla aika rutkasti, muuten on taas pirun vaikeeta Hämeenlinnassa..

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta