Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Tapparan peliesitykset kaudella 2013-14

<< < (20/42) > >>

MansenMies:
Tuli tuosta Number7:n tekstistä sellainenkin yksityiskohta mieleen, että usein on tullut mietittyä, miksi tappio harmittaa niin paljon, vaikka ollaan sarjassa toisia. Ennen en osannut tarkasti vastata, mutta uskoisin, että se johtuu siitä että pelityyli tähtää siihen menestykseen viihdyttämisen kustannuksella. Sinne hallille tulee, odottaa menestystä, peli ei ole erityisen viihdyttävää ja sitten se tappio sieltä napsahtaa. Uskoisin, että tappioitakin olisi helpompi sietää, jos pelissä olisi uskallusta, maaleja ja yleisö viihtyy. Ainahan tappio harmittaa, mutta tällä kaudella Tapparan tappiot ovat v harmittaneet tavallista enemmän. Jotenkin se odotusarvo 'tylsän' matsin jälkeen on se voitto.

4_TRA:
Kolme pistettä eli voitto, mikä v porukkaa oikeen vaivaa? Onhan joukkue hyökännytkin ihan huolella, ei voitot ole tullu vain ja ainoastaan puolustamalla. Jos kaivataan entisaikojen punakoneen suvereenia peliä niin siihen voi sanoa että haloo, maa kutsuu. Ei onnistu koko kautta vaihtuvuuden osuessa niinkin tärkeisiin pelipaikkoihin kun tällekin kaudelle kävi.

8onsekova16:
Käsittämätöntä tekstiä. Liigassa on 3 joukkuetta jotka erottuvat runsasmaalisuudellaan, siis maaleja/peli. Joukkueet ovat TPS, Ässät ja Pelicans. Oletteko oikeasti muka sitä mieltä että jos Tappara pelaisi niinkuin nuo joukkueet niin olisitte tyytyväisiä kun peleissä tulee paljon maaleja. Joo, mutta väärään päähän. Eli, ihan sama vaikka tulis 7-4 turpaan joka pelissä, pääasia että tulee maaleja sekä on paljon hurlumheitä. Eiköhän kannattaisi mennä katsomaan joko A-junnujen pelejä, Salibandyä tai Koripalloa, niissä tulee "maaleja" sekä tapahtumia piisaa. Se on totta että hurlumheikiekko olisi varmasti värikästä, mutta menestystä sillä ei kyllä oteta minkään maan pääsarjassa, eikä sitä kyllä kokoajan jaksaisi katsoa. Mestarit tulevat joka maassa yleensä parhaiten puolustavista jengeistä, myös NHL:ssä. Maailman suosituin urheilulaji on jalkapallo ja huippupeleissä tehdään varmasti keskiarvoltaan n.2 maalia/peli. Jääkiekossa on paljon muutakin kuin pelkät maalit. Tappara on pelannut tällä kaudella ainakin kymmenen todella hyvää peliä, mutta ei mikään joukkue kokoajan pelaa hyvin ja viihdyttävästi. Todella negatiivistä porukkaa tuntuu olevan osa porukasta. valitetaan jopa että ei tyydytä tällä puuduttavalla pelillä muutakuin voittoihin ja tappiot harmittavat enemmän kuin jos pelattaisiin "viihdyttävästi". No voin kertoa, Tappara on hävinnyt 4 kotipeliä tällä kaudella varsinaisella peliajalla, kotipelejä ollut 22. se ei ole paljon, mutta siltikin pitää vähän itkeä, syöttihän se pakki kerran suoraan vastustajalle ja kerran jopa kaatui ja menetti kiekon. olisi paljon kivempaa kun kaikki luistelisivat kokoajan täysiä päästä päähän ja taklaisivat joku 5 kertaa/vaihto. Jopa Suomen maajoukkuetta juhlii joka vuosi kun mestaruus tulee satojatuhansia suomalaisia, ihan sama tuleeko se millä pelillä. Ei Suomen maajoukkuekkaan pelaa mitään viihdekiekkoa vaan ja ainoastaan voitoista. Venäjä pelaa nykyään viihdekiekkoa, mutta menestykset ovat siltikin kiven takana. Kyllä NHL:ssä ja varsinkin KHL:ssäkin on todella paljon tylsiä pelejä nykyään, mutta ei sielläkään porukka kokoajan itke.

coly:
Miten niin tylsä?

Jos on ylivoimainen niin ei kai se tarkoita tylsää? Jos jengillä on oikeasti 2-4 maalin johto, niin ei kai nyt helvetti sentään silloin painella päälle kuin yleinen syyttäjä hakien lisämaaleja. Sehän se naurattaisikin kun reilussa johdossa joku kärkipelaaja painaa hampaat irveessä maalille ja loukkaantuu useaksi kuukaudeksi.

Itse ainakin nautin suunnattomasti pelitavallisista asioista ja sen muutoksista tietyissä pelin tilanteissa. Lisäksi ymmärrän ajattelun aina paljon "pidemmälle kevääseen".

MansenMies:
Miksi kaikki pitää vääntää äärimmäisyyksiin? Lähinnä pointti oli se, että kun aina vedotaan siihen, että kyse on liiketoiminnasta niin silloin kannattavampaa olisi käyttää myös se runkosarja hieman kannattavammin eli hieman viihdyttävämpää peliä, josta seuraa enemmän yleisöä. Ei viihdyttävä peli ole mitään hurlumhei-kiekkoa. Tapparalla on kuitenkin ihan kova rosteri, joten se viihdyttävä peli ja menestys ei ole mikään mahdottomuus kuten Kärpät on tällä kaudella todistanut. Eikä viihdyttävä peli vaadi mitään parasta rosteria, jos haluaa menestyä, siitä todisteena on viime kauden Ässät.

Jos joku viihtyi tämän päivän matsissa, niin hyvä hänelle. Omalla kohdalla vaan tuo tuntui lähinnä tuollaiselta välttämättömyydeltä mikä läpsyteltiin läpi, eikä sitä voittoa jaksa edes oikein fiilistellä. Viimeisessä erässä ei tainnut olla yhtään organisoitua hyökkäystä Tapparalla? Toki sitä tunnetta olisi syntynyt, jos tappio olisi tullut, mutta voitto tuolla tyylillä ei jaksa oikein iskeä. Ehkä jos oltaisiin kisaamassa Pelicansin kanssa säälipleijaripaikasta niin tuollainen voitto olisi ollut tuulettamisen arvoinen.

Hitto, että nämä foorumit ovat tylyjä paikkoja. Heti, kun sanoo mielipiteensä niin "tosifanit" (sori nimimerkki Tosifani) ovat käskemässä siirtymään muita lajeja seuraamaan. :/

Edit: Ja tämä avautuminen ei pelkästään ollut tästä matsista vaan ylipäätään tästä kaudesta.

Edit: Ja kyllä taktiset kuviot minuakin viihdyttävät, ja varmasti useita satunnaiskatsojiakin.  Itseäni vain häiritsee se loppuhetkien kilpikonna, jonka Tappara on vetänyt (viimeksi Kärppä-matsin lopussa ylivoimalla), jolloin taktisesti olisi voinut myös hallita kiekkoa ja sitä kautta puolustaa johtoa ja viihdyttää katsojia. Silloin annettiin Kärpille kiekko ja matsi viihdytti, mutta lähinnä Kärppien vuoksi heidän hakiessa tasoitusta.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta