Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Tapparan peliesitykset kaudella 2013-14

<< < (10/42) > >>

GoTapparaGo:
Jonkun pitäisi sanoa joukkueelle ja valmentajalle, että kausi on alkanut. Ne eivät ole välttämättä sitä huomanneet. Tapparalla ei ole vieläkään ainuttakaan kunnon matsia pelattuna. On kuulemma harjoiteltu kovaa, joopa joo. Kyllä ne muutkin on harjoitellut, nyt pitäisi pelata. Kuvaavaa oli kauden avausottelu, 40 sekuntia kellossa ja ILVES johtaa 2-0! Ässiä ja Kärppiä vastaan myös pikamaalit omiin. Kauden avaus on mennyt jälleen kerran persiilleen. Joukkue pelaa älyttömän hitaasti, vaikka se on täynnä näitä mikki hiiriä, joiden luulisi pääsevän hyvin liikkeelle. Taklauksia ei ole ollenkaan, peli on jotain ihmeellistä odottelua, siitä puuttuu oikeastaan kaikki. Keskialueen "puolustaminen" on aivan järkyttävää: 5 äijää peruuttaa kohti omaa maalia etanan nopeudella. Laidasta mennään heittämällä ohi, jos on hiukankin vauhtia. Ja siitä kohti maalia, pieni nosto ja siellä on.

Puolustajat riplaavat omissa tuttuun tyylinsä ja tilanteita tulee omiin turhan paljon. Vastustajat päästetään maalin eteen huseeraamaan, ei muuta puutu kuin punainen matto. Siellä on olevinansa kovia ja hyviä puolustajia. Vanhoja ne ainakin on. Mitään jäähyjä on ihan turha pelätä, niitä tulee joka tapauksessa. Maalivahti seikkailee milloin missäkin, parempi olis pysyä maalissa, oli kuin pieni hyvänsä. On se hirveää katteltavaa, kun monta kertaa pelissä on koko maali tyhjänä. Ja silloin harvoin, kun päästään jollain ihmeellä johtoon, niin sitten lopetetaan pelaaminen, kuten TPS- ja JYP -otteluissa tapahtui. Peli on sellaista antikiekkoa, joten ei ole kauhean ihmeellistä, ettei ekan pelin jälkeen hallissa ole juuri ketään käynytkään.

Nyt täytyy lopultakin alkaa pelaamaan. Pitäisi antaa faneillekin jotain. Ei kai tommoseen peliin voi ketään olla tyytyväinen? Jos tulee häviö, niin sitten tulee, mutta pitää ainakin yrittää. Pelkällä odottelulla ja kyttäämisellä ei tule yhtään mitään. Täytyy ruveta luistelemaan, hyökkäämään, karvaamaan ja taklaamaan. Enkä tarkoita mitään sellaisia taklauksia, että joku loukkaantuu. Taklauksen ideahan on se, että saadaan vastustajan tasapainoa järkytettyä, jotta saadaan a) kiekko omille heti tai b) vastustaja tekemään hätäisiä syöttöjä. Kevyt kontaktikin riittää, niistä ei edes tule jäähyjä. Pelirohkeutta myös toivoisin, kiekkoa voi pitää tai hakea lyhyttä syöttöä. Parasta puolustamista joukkueen kannalta on, kun itse pitää kiekkoa (mieluummin muualla kuin oman maalin tuntumassa).

Kausi on toki vielä alkutekijöissä, joten ei tässä mitään paniikkia ole. Mutta tulee olemaan hankalaa päästä katsojatavoitteesseen, kun pelissä ei tapahdu yhtään mitään.

iroj:
Ihmeellistä on tuo että vastustajat ovat tehneet 5 maalia erien 2 ensimmäisen minuutin aikana.
Viime kaudella tilanne oli päinvastainen ja Tappara teki usein tällaisia maaleja.
Toisaalta Tappara on päästänyt selvästi eniten maaleja kolmansissa erissä.
Erittäin joukkueen tulokset ovat 4-8, 6-5 ja 8-12.
Melkein puolet maaleista on tehty kolmansissa erissä mutta viime kaudella toiset erät olivat maalirikkaimpia.
Viime kaudella joukkue oli vahvimmillaan ensimmäisissä erissä mutta nyt on oltu selvästi tehottomampia alussa.

Screamager:
Toivon mukaan tasakentällispeli alkaa pikkuhiljaa asettua, mutta se täytyy tässä vaiheessa erikseen nostaa esiin, että alivoimapelaaminen on tällä hetkellä erinomaista luokkaa. Tilastoketjun erikoistilannekäppyröiden kehityksestä huomaa huiman eron viime kauden vastaavaan, tällä kaudella av on prosentuaalisesti noin 20 %-yksikköä parempaa kuin viime kaudella 10 pelin jälkeen. Erikoistilanteiden osalta peli siis toimii, kun ylivoimakaan ei niin heikkoa ole.

Alivoima on ollut 100 % jo seitsemässä pelissä ja suurin prosentin lasku tuleekin Pelicans-pelin kolmesta päästetystä yv-maalista. Ylivoimalla on jääty maalitta vain kahdessa pelissä ja muuten on tehty aina yksi yv-maali, tässä yv:ssä on toki vielä varaa parantaa, mutta kokonaisuudessaan tässä erikoistilannepelaamisessa on erinomainen taso tulevaisuutta ajatellen.

Edit. Muokattu erikoistilannekäppyrät viime kauden osalta "ajan tasalle"

Linden #16:

--- Lainaus käyttäjältä: Screamager - Lokakuu 05, 2013, 21:44:01 ---Toivon mukaan tasakentällispeli alkaa pikkuhiljaa asettua, mutta se täytyy tässä vaiheessa erikseen nostaa esiin, että alivoimapelaaminen on tällä hetkellä erinomaista luokkaa. Tilastoketjun erikoistilannekäppyröiden kehityksestä huomaa huiman eron viime kauden vastaavaan, tällä kaudella av on prosentuaalisesti noin 13 %-yksikköä parempaa kuin viime kaudella 10 pelin jälkeen. Erikoistilanteiden osalta peli siis toimii, kun ylivoimakaan ei heikkoa ole.

Alivoima on ollut 100 % jo seitsemässä pelissä ja suurin prosentin lasku tuleekin Pelicans-pelin kolmesta päästetystä yv-maalista. Ylivoimalla on jääty maalitta vain kahdessa pelissä ja muuten on tehty aina yksi yv-maali, tässä yv:ssä on toki vielä varaa parantaa, mutta kokonaisuudessaan tässä erikoistilannepelaamisessa on erinomainen taso tulevaisuutta ajatellen.

--- Lainaus päättyy ---

Kyllä tuo tukee täysin sitä mitä täälläkin on monella suulla sanottu, että ongelma on eniten 5-5 pelissä, täydessä ehjässä 60minuuttisessa. Ja toisaalta kangertelevassa maalinteossa ja liian isossa virheiden määrässä omilla
Uskon, että kun saadaan se peruspaketti 60min edes auttavan hyvälle tasolle niin alkaa pisteitä tulemaan ihan ok tahtiin.
Uskon, että avainasemassa tähän on ketjukoostumusten vakiintuminen jollain aikataululla. Ja siihen uskon tarvittavan 1-2 pelaajahankintaa
Tämä jatkuva koostumusten eläminen on sekä oire, että syy. Vaikeuttaa todella paljon rutiinitason vakiintumista kun ollaan jatkuvassa murroksessa. Lisäksi meillä on nyt rightin laitureita joille selkeästi on ollut vaikemapaa pakkien saada avauksia lapaan...

Screamager:
Päätin käydä viime kauden erikoistilanneaineiston tarkemmin läpi ja sieltähän löytyi isojakin eroja, kuten Tilastoketjun päivitetyistä käppyröistä huomaa. Nyt viime kauden tilanteeseen verraten on alivoimaprosentti siis jopa 20 %-yksikköä parempi ja ylivoimaprosentissa ollaan viime kautta jäljessä noin 7 %-yksikköä. Nämä yksityiskohdat vain korostavat ongelmakohtia ja kehityksenkohteita tällä hetkellä: alivoima on parhaimmassa kunnossa, ylivoima on kohtalaisessa kunnossa ja tasakentällispeli vaatii eniten kehitystyötä. Termien paikkoja vaihtamalla saadaan yhtymäkohdat viime kauteen: viime kaudella ylivoima oli parhaimmassa kunnossa, tasakentällispeli oli kohtalaisessa kunnossa ja alivoima vaati selvästi eniten kehitystyötä.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta