Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Tapparan peliesitykset kaudella 2013-14

<< < (42/42)

Screamager:
En tiedä, että onko se sitten nykyaikana trendikästä nostaa esiin uhkakuvia ja spekuloida pahimmalla, mutta koittakaa näissä viimeisissä peleissä nyt edes käsittää se, että jääkiekko-ottelussa on kaksi joukkuetta, oma joukkue ja vastustaja. Omalla joukkueella ja vastustajalla on poikkeuksetta eri tavoitteet pelin lopputulosta kohtaan ja tätä myöten myös omanlaisensa tunnetila pelin sisällä. Joukkueiden peli on yksittäisessä ottelussa aina suhteessa toisiinsa. Tappara on valmistautunut playoffeihin jo hyvän aikaa varman sarjasijoituksen kera, kun taas keskikasti on Liigassa äärimmäisen tasainen eikä siellä ole varaa sopeuttaa toimintaa (treenit, pelin hiominen tiettyihin yksityiskohtiin keskittyen ym.) kevään huipennusta ajatellen, siellä joudutaan pelaamaan vielä sijoituksista ja ylipäätään playoffeihin pääsemisestäkin ihan täysillä.

Sitten kannattaa huomioida vielä sekin, että vastustajalla saattaa osua joskus Tapparaakin vastaan loistava peli, niin kuin nyt esimerkiksi Markkasella SaisPan maalilla. Oli häneltä ainutkertainen suoritus tällä kaudella, kun nollasi Tapparan. Ja ettei tarvitse sanoa sitä, ettei Markkanen tai SaisPan puolustus joutunut testiin, niin kyllä perkele joutui.

Tässä on vielä ennen playoffien alkua Tapparan osalta latautumisaikaa ja jotkut viimeiset runkosarjapelit näyttelevät latautumisessa loppuviimeksi aika pientä osaa, kun aikaa viimeisen runkosarjapelin ja ensimmäisen playoff-pelin välillä on viikon verran.

Joskus vastustajakin voi pelata hyvin suhteessa Tapparaan, eikä pelin lopputuloksen tarvitse olla vain Tapparan huonouden syytä.

67:

--- Lainaus käyttäjältä: Screamager - Maaliskuu 11, 2014, 21:03:30 ---Joskus vastustajakin voi pelata hyvin, eikä pelin lopputuloksen tarvitse olla vain Tapparan huonoutta.

--- Lainaus päättyy ---
Haluan uskoa edellä mainitun kirjoittajan teoriaan. Tottahan tuo varmaan on isolta osalta. Saispa pelissä liike oli hyvää ja mahdollisuus tehdä maaleja oli suuri, Markkanen oli sitten omaa luokkaansa. Toki jatkossa on onnistuttava maalin teossa vaikka vastustajan kassarilla olisi mainio päivä.

gatecrasher:
Vähän on tukkoisen oloista Tapparan pelaaminen. Luistin ei oikein liiku, kiekollinen pelaaminen hidasta ja huolimatonta, pelaajien reagoinnit käyvät pienellä viiveellä. Isompi huolenaihe on Sawadan, Nemon, Plihalin ja Kangen liikkeen riittävyys. Esim. tänään SaiPaa vastaan Haapala ja Kaksonen toivat tarvittavaa  luisteluvoimaa kentälle. Tapparan osalta tosipelit alkavat 10 päivän päästä eikä varaa ole antaa yhtään etumatkaa vaan playoff-moodin on oltava päällä heti alusta lähtien. No toivottavasti viimeistään ensi viikko herkistellään ja sitä kautta tietty vauhdikkuus koko pelaamiseen saataisin takaisin.

Screamager:
Urheilulehden lyhyt Tappara-analyysi

Ismo Lehkonen on kuullut juttuja Tapparan koventuneesta harjoittelusta ilmeisesti siinä määrin uskottavasta lähteestä, että voi tuoda tietonsa julki Urheilulehden analyysipätkässä. Tämä tieto sopisi mitä mainioimmin viime aikojen peli-ilmeeseen, jossa näkyy tietynlainen huolimattomuus ja ajattelun heikkous pelaamisessa. Vastustaja on ollut viime peleissä suhteessa Tapparaa parempi, siitä kilpaurheilun periaatteiden nimissä kaikki kunnia Jokereille, HPK:lle ja SaiPalle, mutta ei näistä viimeaikaisista peleistä kannata suurempia johtopäätöksiä tehdä, kun ottaa huomioon taustoja ja katsoo tuloksien taakse. Esimerkiksi HPK-tappiopelin takaiskumaalit olivat kaikki melko epätyypillisiä tämän kauden Tapparaa vastaan tehtyjä maaleja, kaikkien syntyessä melko selkeiden Tappara-virheiden jälkeen ja ne tilanteet olivat Tapparalta "liian helppoja" virheitä.

Tiedossa on siis torstain KalPa-pelin jälkeen vielä viikon latautumistauko ennen Tapparan ensimmäistä playoff-sarjaa ja tämän tauon aikana henkinen valmius varmasti pystytään nostamaan vaaditulle tasolle. Pohjatyö on suureksi osaksi jo tehty, kohta nähdään, mihin se riittää.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta