Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

Tappara kriisissä - mitä tehtävissä?

<< < (6/25) > >>

isokasi:
Kannattaa täällä vaahtoavien vilkaista vaikka tuota Axen tekemän Pelicans pelin ennakkoa. Tiivistettynä: viime kaudella oli tällä hetkellä 3 pistettä enemmän ja maalisuhde kaksi maalia huonompi. Viime hetkellä hyydyttiin peleissä jne. Pakkipäässä hyöri ABS:ia sun muuta ja Benoit oli muuten aika pihalla.

Eihän mikään takaa, että tällä kaudella homma lähtee luistamaan viime kauden tapaan, mutta jotain rotia tohon epätoivoon. Omasta mielestäni peli on näyttänyt todella iloiselta ja hyvältä. Viimeistely tökkii eniten ja herpaantumisia tulee omassa päässä ajoittain. Huonoa tuuriakin mahtuu mukaan. Joukkueessa on kuitenkin paljon potentiaalia ja olen varma, että Mikiltä tulee vielä tänä vuonna hankintoja varsinkin pakkipuolelle. Nurmi ja Vertsi takaisin kehiin, niin homma vain paranee. Enkä muuten ole edes mikään optimisti..

janneojanenonjumala:
Hämmästelin kovasti tätä otsikkoa selatessa sivustoa. Siis täh-herätkää-uusi valmentaja ja tämänhetkinen rosteri ei ole voinut siivittää ketään odottamaan mitään runkosarjan voittoa. Matsi matsilta yhteispeli paranee ja kuhan kaikki ukot on pois saikulta niin sijoitus tasoittunee sinne 6-8 paikkeille minne tällä porukalla on mahkuja päästä. Toinen vatkaus tulevasta pakkivahvistuksesta ihmetyttää myös. Schneiderin lähdettyä taitaa vaan loppua ylijäämämiesten karaaminen LeKi:ssä ja näillä mennään kunnes Leinonen löytyy jonkun täsmähampaan jostain. Pleijjarit on taas oma maailmansa kuten viime kaudella nähtiin ja kaikki on mahdollista.
Turha lähteä sittenkään arpomaan materiaalien tai pelityylien vahvuuksia, kun Sihvonen vielä eilenkin morkkasi silloisen sarjakärjen pelikirjaa tai sen puutumista eli Rale:n ja RaLu:n.
Tappara pelaa tänäkin vuonna play-off kiekkoa ja yllättää siellä tai ei, ainakin Ville on sellaisessa iskussa että odottaa voi mitä vaan kun tosipelit joskus keväällä alkaa. Se kuka näkee Tapparan taistelevan runkkarin top3 sijoista nykyrosterilla tahi 1-2 vahvistuksellakin on mielestäni liian porkkanalasinen.

Gamla:
Nyt ollaan nenää myöten suossa, no täähän on vain hokia,ei sen tärkeämpää.  :-\

Luuseri:
Ei tässä missään kriisissä eikä suossa olla, kausi vaan lähtenyt vähän nihkeesti käyntiin. Pienestä kiinni niin alkaa kääntyy voitot meille ja varmasti jätkät tekee kaikkensa jäällä ja Mikki toimistolla.

coly:

--- Lainaus käyttäjältä: Luuseri - Lokakuu 02, 2008, 20:32:37 ---Ei tässä missään kriisissä eikä suossa olla, kausi vaan lähtenyt vähän nihkeesti käyntiin. Pienestä kiinni niin alkaa kääntyy voitot meille ja varmasti jätkät tekee kaikkensa jäällä ja Mikki toimistolla.

--- Lainaus päättyy ---

Itseään ei saa sumuttaa silmiin sillä että pienestä kiinni olisi muka ollut. Tosiasiassa meillä on tästä tilasta aika pitkä matka voittojen tielle, varsinkin että se kestäisi useamman kuin 1 pelin kerrallaan.

Mikki kun olisi kesällä hoitanut hommansa toimistolla niin ei tarttisi nyt alkaa huhtomaan ku alkaa olla jo paskat housussa, itselläni ainakin on tämän kauden suhteen.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta