Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Harjoitusottelut 2013 (pl. ET)

<< < (14/23) > >>

Kadg:

--- Lainaus käyttäjältä: vepsu - Elokuu 08, 2013, 22:15:41 ---Kaikesta muusta olen samaa mieltä, mutta kyllä Peltolaa tarvitaan jatkossakin. Pelasi keväällä loistavat pudotuspelit ja on jatkossakin tärkeä mies Tapparalle, kunhan pelit kovenee.

--- Lainaus päättyy ---

En kai missään vaiheessa sanonut ettei Peltolaa tarvittaisi. Mies pelasi ihan jees pelin tänäänkin. Sanoin vain, että Kallela vaikuttaa samanlaiselta pelaajatyypiltä kuin Peltola/Kaksonen eli hyvä luistelija, vääntäjä ja peruspelaaminen on kaikkialla ihan hyvää, mutta se viimeinen silaus puuttuu jotta pystyisi murtautumaan tehoketjuihin. Ja sitten heitin kommentin, ettei tämän tyylisiä pelaajia tarvita sen enempää tällä hetkellä, joten tällä kaudella Kallelan paikka lienee LeKissä. Mutta huomautan että otanta oli vain tästä yhdestä pelistä, joten voin myöhemmin olla hyvinkin eri mieltä nähtyäni sitten varsinaisia liigapelejä mikäli Kallela niitä pääsee koittamaan.

rännipakki:
Ihan hyvä ensimmäiseksi peliksi Tapparalta. Jää on niin luokattoman huono Hakametsässä, että se väkisinkin vaikuttaa kiekolliseen pelaamiseen. Puolustuksessa oikeastaan kaikki pelasivat ihan hyvin, mutta Westermarck oli aika pahasti jäljessä. Luisteluvoima ei vielä pojalla riitä liigamatseihin.

Tästä on hyvä jatkaa. Tänään kovemmalla draivilla Ilveksen kimppuun, ja voitto kotiin.

coly:
Sieltä voisi Tappara heittää pian kokoonpanot julki niin saisi mutustella kun ajelee Tamperetta kohti.

Jos/kun Nieminen pelaa niin ei varmasti pelaa loppuun asti. Sellainen tunne vain on. Höyryjä päästellään heti irti. Harmillinen homma tämä McRaen puuttuminen, hänen takiaa oikeastaan valitsin tämän Ilves-pelin mitä mennä katsomaan.

KILO:

--- Lainaus käyttäjältä: coly - Elokuu 09, 2013, 12:22:08 ---Sieltä voisi Tappara heittää pian kokoonpanot julki niin saisi mutustella kun ajelee Tamperetta kohti.

--- Lainaus päättyy ---
Ja Tapparahan heittää:

74 Antti Erkinjuntti - 57 Arttu Ilomäki - 61 Chris Connolly
17 Ville Nieminen - 28 Jarkko Malinen - 71 Kristian Kuusela
44 Jan-Mikael Järvinen - 30 Tomas Plihal - 14 Pekka Jormakka
38 Sami Venäläinen - 81 Jukka Peltola - 34 Olli Palola

21 Pasi Puistola - 83 Teemu Aalto
12 Markus Kankaanperä - 33 Nick Bailen
6 Pekka Saravo - 85 Jan Tabacek
24 Atte Mäkinen - 4 Jesse Jyrkkiö

77 Juha Metsola
(29 Zoltan Hetenyi)

coly:

--- Lainaus käyttäjältä: KILO KILO KILO - Elokuu 09, 2013, 12:38:14 ---
--- Lainaus käyttäjältä: coly - Elokuu 09, 2013, 12:22:08 ---Sieltä voisi Tappara heittää pian kokoonpanot julki niin saisi mutustella kun ajelee Tamperetta kohti.

--- Lainaus päättyy ---
Ja Tapparahan heittää:
--- Lainaus päättyy ---

Sehän oli nopeaa toimintaa. Eipä mitään mullistavaa kokoonpanossa. Nieminen ja Venu siis sisään, kun taas Kallela ja Kaksonen katsomon puolelle. Onhan se taas hienoa päästä katsomaan Tapparan kiekkoa.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta