Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Harjoitusottelut 2013 (pl. ET)

<< < (22/23) > >>

gatecrasher:
Juu, kyllä Ilves oli ensimmäisessä erässä parempi niin kaukalossa kuin katsomossakin. Tappara tuntui olevan aika väsyneellä jalalla pelissä iskien kuitenkin kolmeen otteeseen todella vaarallisesti. Toisesta erästä alkaen Tappara pääsi peliin yhä paremmin mukaan vaikkei viisikkopelaamista vielä ole sen kummemmin harjoiteltu. Selkeimmin tämä näkyi luokattomana ylivoimapelaamisena. Ainoa miinus kuuluttajalle, esim. Ilveksen toisen maalin tekijästä ei saanut mitään selvää.

axe86:
Kyllä minunkin mielestä oli pelillisesti hyvin tasaista eilen enkä pystyisi rehellisesti sanomaan, että Tappara olisi ollut juurikaan edellä. Ilves oli alkupuoliskon todella vahva. Torstaina Tappara oli selkeästi Bluesia edellä, vaikka kiekkoa ei kolmen metrin Koskisen taakse saatukaan kuin vasta jatkoajalla. Liekö sitten torstain väsymys painanut eilen vai oliko Ilves vain Bluesia parempi, vaikea sanoa. Bluesillahan oli jo keskiviikkona peli.

Eikä siis sillä, että vetäisin jotain kauaskantoisia johtopäätöksiä näistä peleistä vaan ihan nyt näistä yksittäisistä peleistä puhuttaessa. Sehän on kuitenkin jo tässä vaiheessa selvää, että Ilveksen tilanne näyttää nyt paljon paremmalta kuin vuosi sitten.

Uskon kuitenkin Tapparan pelin paranevan tästä reippaasti jo seuraavien matsien aikana. Ja tietenkin McRaen odotan loksauttavan ykköskentän pelin vielä pykälän paremmin uomiinsa.

Oijennus:
Ihan hirveän suuria johtopäätöksiä ei kannata vielä tehdä. Tappara on ollut jäällä noin viikon ja varmasti on kovaa menty, viisikkoharjoituksia tuskin on kauheasti vielä ehditty vetää. Ylivoimia ei ole harjoiteltu. Hakametsän jää on tähän aikaan vuodesta aina järkyttävän huono.
En tiedä miten Ilves on valmistautunut ja miten ovat jäällä aikaa viettäneet. Tuskin sielläkään peli kovin valmista vielä on.
Aika näyttää mihin suuntaan joukkueet etenevät. Mutta onhan Ilves nyt edelliskausia mielenkiintoisempi ja varmasti pelillisesti parempi. Se, että riittääkö se haastamaan paikallisvastustajaa, niin aika näyttää. Hyvään suuntaan naapuri on menossa ja hyvä, että saadaan Tampereelle taas oikeasti paikallisvääntöä.

axe76:
Ilveksen fanien mielestä nyt ollaa samalla viivalla. Tasoeroa ei kuulemma ollut eilen. Mestari suosikkeja ilves siis. On se kummaa porukkaa 1 harkka matsi ja tasainen niin heti parhaita.  Parhaiten kuvastaa ilves fanin kommentti viime kaudesta. Ilves sentään päätti kautensa voittoon. Sori meni offtopicciin vähän. Ottaa vaan päähän.

Naapuriseurasta:

--- Lainaus käyttäjältä: Niakku - Elokuu 10, 2013, 13:51:19 ---Tapparan pitäi nuijia ilves jäänrakoon ,pelataan koska vaan ja millä porukoilla vaan ,on tossa materiaalissa niin järkyttävä ero.

--- Lainaus päättyy ---

Onneksi nimet papereilla ei kerro yhtään mitään :), paperilla kun ei kentällä voiteta mitään :). Ässät ;).


--- Lainaus käyttäjältä: axe76 - Elokuu 10, 2013, 12:24:15 ---Ilveksen fanien mielestä nyt ollaa samalla viivalla. Tasoeroa ei kuulemma ollut eilen. Mestari suosikkeja ilves siis. On se kummaa porukkaa 1 harkka matsi ja tasainen niin heti parhaita.  Parhaiten kuvastaa ilves fanin kommentti viime kaudesta. Ilves sentään päätti kautensa voittoon. Sori meni offtopicciin vähän. Ottaa vaan päähän.

--- Lainaus päättyy ---

Eli jos peli oli tasainen ja pelillisesti ollaan samalla viivalla, tarkoittaa se autom, että ollaan mestarisuosikkeja? :D. Tällä hetkellä vain nimien takia Tapparaa rankataan top-6. Tasoeroa ei todellakaan ollut eilen.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta