Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

F4 Ässät-Tappara 20.04.13 (La)

(1/12) > >>

Trafan:
Tiukka reissu Poriin
Finaalisarjan kotivoitot jatkuivat Hakametsässä.
Hyvä niin, sillä matka Poriin sujuu "hieman" paremmissa merkeissä.
Ehdottoman hienoa oli ratkaisun syntyminen vain 1,2 sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua.
Kyllä varmaan patapaitoja viiksettää! Melkein kävi sääliksi Porin poikia. Melkein.
Noista asetelmista ei Ässien ole helppoa lähteä seuraavaan peliin näin lyhyellä palautumisajalla.

Ässät tulee epäilemättä taas tuhannen kovaa ottelun alussa, vähän kuin Tappara perjantaina.
Tappara kuitenkin osoitti löytäneensä lääkeet siihenkin.
Veikkaanpa ottelusta tulevan kovasti fyysisen, tai siis niin fyysisen mihin kaksi joukkuetta
lähes olemattomalla palautumisella pystyvät. Ei haittaa, Jukan kesäharjoitteet kantavat satoa.
Itse otteluun tilaisin Tapparalle hieman vähemmän tyhmiä jäähyjä, Ässien työtä ei tarvitse yhtään helpottaa.
Päätuomaripari on muuten sama kuin ensimmäisessä finaalissa.

Tappara on ajanut Ässät seinää vasten: porilaisten täytyy voittaa Tappara ainakin kerran vieraissa,
mutta mikä vielä pahempaa, heillä ei ole varaa hävitä kotonaan.
Ei vaadita suurta ennustajaa toteamaan lauantain ottelun tärkeyttä,
jos Ässät tämän ottelun häviää, se käytännössä häviää myös sarjan.

Ottelusarjaa jatketaan Tampereella maanantaina, mikään muu ei enää olekaan varmaa.

1. Otteluennakot:
Tappara: Finaali 4: Nyt koetellaan joukkueiden kanttia
Ässät: otteluennakko
Ja: Pata pakkovoiton edessä
MTV3/ennakko: Toipuuko Ässät shokkihoidosta?
AL: 4. finaali: Paineet siirtyivät Ässille
IS-analyysi: Köysi kiristyy Ässien kaulalla

2. Kokoonpanot
Tappara: Tapparan kokoonpano neljännessä finaalipelissä
SM-liiga: Kokoonpanot

3. Tuoreimmat joukkueuutiset:
20.04. IS: Ässien painajainen on valmiina Isomäen iltaan
20.04. SK: Ässät teki kaksi muutosta
20.04. Tappara: Jarno Koskiranta kolmannen finaalipelin jälkeen
19.04. Tappara: Tapparalle toinen finaalivoitto
19.04. SK: Videolla Tapparan ja Ässien huoltajat: Tätä et ole näistä joukkueista tiennyt!

4. Kohtaamiset välierissä:
15.04.13: F1 Tappara-Ässät 2-1 (0-0,1-0,1-1)
              Tappara: Tappara dramaattisen lopun kautta voittoon
              Ässät: otteluraportti
              4Pro: Tappara-Ässät 15.04.2013
17.04.13: F2 Ässät-Tappara 5-1 (1-0,2-1,2-0)
              Tappara: Ässät tasoitti sarjan ylivoimalla
              Ässät: otteluraportti
              4Pro: Ässät-Tappara 17.04.2013
19.04.13: F3 Tappara-Ässät 3-2 (1-1,0-1,2-0)
              Tappara: Tapparalle toinen viime hetken kotivoitto
              Ässät: otteluraportti
              4Pro: Tappara-Ässät 19.04.2013

5. Numeroita:
SM-liiga: Tappara/otteluohjelma
SM-liiga: Ässät/otteluohjelma
SM-liiga: Kuntopuntari
Annabet: Statistiikkaa otteluparista Ässät-Tappara
Veikkauksen pitkäveto Ässät-Tappara 2,00-3,80-3,00
Ässät-Tappara, mestari? 2,70-1,40

6. Tuomaristo:
Ottelun päätuomareina Petri Lindqvist (14) ja Aleksi Rantala (25).
Tuomariasettelu

7. Keskustelua muualla
Ja keskustelu/otteluketjufoorumi: La 20.4.2013 Ässät-Tappara (4.finaali)
Pataljoona: 4. finaali Ässät-Tappara 20.4.

Johansson:
Finaaleissa tuntuu olevan järkevämpää analysointia ennen peliä kuin pelin jälkeen. Tulee elettyä pelin aikana niin tunteella, ettei pysty järkevästi analysoimaan peliä.
Tänään meidän kuusysiparin pitää yrittää ehtiä ensimmäisenä päätykiekolle tavoitteena nopeat jalat ja helppo syöttö.
Eiköhän myöhässä olo tilanteista turhauta Patojen hurmosta. Myöskään taklatuksituloa ei pidä pelätä, nyt Leimu sitä kaivattua rohkeutta.

Nyt levy hallitusti täysille ja pata alkaa itkeen.
Ässien pelaajat mainostavat Isomäen yleisön olevan kuudes kenttäpelaaja.
Toivottavasti Tapparan kannattajat pitävät huolta, että tämä johtuu ilman maalivahtia pelaamisesta tappioasemassa.

tapparafaniii:
 Samalla kokoonpanolla jatketaan kuin eilenkin. Ja mikä jatkaessa kun voitto tuli. Samanlainen startti pitää saada tänään Porissa kuin eilen Hakametsässä. Ei saisi päästää kyllä maalia avauserään niin ei pääse Porilaiset mihinkään kunnon hurmioon. Mielellään omassa johdossa ensimmäiselle erätauolle.

17 Ville Nieminen - 40 Jarno Koskiranta - 74 Antti Erkinjuntti
53 Niclas Lucenius - 28 Jarkko Malinen - 34 Olli Palola
27 Elmeri Kaksonen - 81 Jukka Peltola - 84 Dragan Umicevic
44 Jan-Mikael Järvinen - 85 Jussi Makkonen - 38 Sami Venäläinen
 
18 Tuukka Mäntylä - 83 Teemu Aalto
12 Markus Kankaanperä - 56 Dale Clarke
6 Pekka Saravo - 9 Juha Leimu
 
77 Juha Metsola
(35 Mika Noronen)

taakka:
Jokohan alkaa todellisuus paljastua siellä ässä leirissäkin. Jotenkin oli havaittavissa ässien pelaajissa ja faneissa että tästä purjehditaan nyt 4-1 voitoin mestaruuteen kun tuli yksi kotivoitto Porissa. Yleinen käsityshän porilaislla tuntui olevan myös että ottelusarja jyppiä vastaan oli kaikista kovin ja nyt homma helpottuu. Hieman on havaittavissa pientä tuulen suunnan muutosta tuolla jatkoajan puolellakin. ::) Jyppi oli varmaan kova mutta mitä se kovuus auttaa jos ei osaa tehdä maalia.

Onhan tää meidän Tappara vaan sitkeää sorttia. Eilenkin noustiin kovassa paikassa voittoon. Tänään olisi kyllä tärkeää välttää turhaa jäähyilyä. Niitä ei olis varaa ottaa mistään turhista jälkipaineista tai kiekkojen laukomisesta katsomoon.

Yhden huomion tein eilisestä pelistä. Ässillä oli kyllä melko isoja vaikeuksia saada kiekko tuotua ylivoimalla Tapparan alueelle ja kuvio kuntoon. Alivoimatilanteessa oman pään aloitus pitäisi voittaa vaikka väkisin ja kuljettaa se kiekko vaikka hampaiden välissä siniviivan yli. Eilenhän se Savinaisen maali tuli juuri tällaisen omassa päässä hävityn aloituksen jälkeen.

Tänään pitäisi pystyä käyttämään vastustajan henkisesti hankalaa tilannetta hyväkseen. Eilen tiukka peli josta todella kirvelevä tappio. Pystyykö ässät tämän nollaamaan sen aika näyttää. Itse veikkaan että Tappara vie pelin alkua. Ässien pelatessa jyppiä vastaan katselin että porilaisten peli oli kyllä aikamoista repimistä ja roikkumista pelin viimeisessä erässä kun ei luistin liikkunut mutta miten käy tänään.

Tapparan muutkin hieman pimennossa olleet pelaajat näyttivät eilen jo heräämisen merkkejä. Palola, Koskiranta ja huikean peli pelannut Umicevic. Myös ylivoimalla tuli onnistumisia mikä on elintärkeää.

Jos Tappara tänään voittaa pitäisi ässien tämän jälkeen ottaa kolme voittoa peräkkäin. Ei muuten tule tapahtumaan. 8)


Z:
Laaksonen&Hakkarainen eivät vihellä, se on hyvä uutinen.
"Miliisi" Honkasen rooli on mielenkiintoinen. Pelitaidot eivät riitä, ässäpakiston heikoin lenkki, mutta onko tarkoitus ottaa fyysinen kortti käyttöön?
Kivihän sanoi, että voiton eteen on tehtävä mitä vain. Toivottavasti Miliisiä ei usuteta esim. Villen kimppuun.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta