Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

Tampereen Ilves 2013-14

<< < (35/217) > >>

lepals:
Oli Ilves selvästi eteenäin viime vuodesta mennyt tosin se ei kyllä paljoa vaadi.

dorsku:
Positiivisin ajatuksin uutta kautta kohti, tän illan ottelussa paljon hyvää eikä jääty Tapparalle paljon jalkoihin. Corso tulee olemaan aivan jäätävän kova ja Keränen lyö itsenä läpi, tänäänkin todella upea esityö Coburnin maaliin. Tämän illan kokoonpanoon lisäksi vielä Sandell, Pesonen, Marjamäki ja Gysbers niin näyttää vielä paremmalta!

Oijennus:
Pelaako Marjamäki koska?

Calzo:
Tampereen Ilveksen pitkän tähtäyksen projekti "Viiri Viidessä Vuodessa",eli kolme V:tä, etenee aikataulussaan. Projektissa edetään teemakirjain kerrallaan, joiden avulla määritellään harjoitusteemat. Tällä viikolla oli vuorossa "P", jonka mukaan alkuviikosta harjoiteltiin Piirustusta (mm. mainoksien piirtämistä). Puolen viikon paikkeilla harjoiteltiin Paskanjauhantaa (selitettiin muille mitä piirustukset esittävät), ja viikko huipentui loppuviikon harjoitusotteluun Tapparaa vastaan, jonka teemana olikin sitten Paini.
Ensi viikon kirjain on "O", kun Ilves kohtaa perjantaina Oikean KHL- joukkueen. Viikon teemat ovatkin tällöin Onni, Opetus ja Orpo Olo.

Romppa:
Pelillisesti ajatellen Ilveellä voisi olla tulevaisuuskin; (mun silmin) ylempää keskiluokkaa oleva valmentaja ja nippu hyviä pelaajia. Tänään jopa ensimmäisessä erässä pelotti, että kuinka meitin käy kun lähes yhtä päätyä pelattiin.

Mutta on sillä organisaatiolla vielä paljon opeteltavaa, Tappara-twitterissäkin peräänkuulutettu ammattilaisuus puuttuu lähes täysin. Ne torstaina esillä olleet mainokset olivat vain se kuuluisa jäävuoren huippu. "Oikea KHL-joukkue"-hassuttelumainos ja vastustajan maalintekijöiden nimien mumiseminen osoittavat, että oppia mm. vastustajan kunnioittamisesta ja hyvästä huumorista tarvitaan vielä pitkään. Olettaen, että Ilves halutaan takaisin parrasvaloihin nimenomaan perinteikkäänä jääkiekkoseurana, ei yhden kauden vitsinä.

Mutta ei se toivoton urakka ole, kyllä siellä opitaan. Sakkokassan kartuttamisesta ei mainittu enää kuudetta kertaa.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta