Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

F2 Ässät-Tappara 17.04.13 (Ke)

<< < (6/11) > >>

taakka:
Hidasta oli Tapparan peli. Tyhmiä jäähyjä jotka sitten kostautuivat. Jotenkin tuo Tapparan kokemattomampi osasto pelaa kuin sukkasillaan. Palola on hukkunut kuvasta täysin, Koskirantakin on ollut hieman hukassa näissä finaaleissa. Pakkipari Leimu-Saravo jatkaa totutulla "tasolla". Taitaa tulla jonkun verran muutoksia kokoonpanoon tämän ottelun jälkeen. Rautakorpi ei ole voittavan joukkueen rosteria viitsinyt ruveta sorkkimaan mutta nyt taitaa olla oikea hetki siihen.

Ylivoimakaan ei ole ottanut onnistuakseen. Harmittaa kun Aalto menee nyt aivan hukkaan kakkosylivoimassa koska se ei tunnu saavan kiekkoa rauhoitettua vastustajan päätyyn ollenkaan. Näin ollen ei päästä ollenkaan hyödyntämään Aallon laukausta. Aalto on kuitenkin ollut kovassa vireessä.

Vaikka nyt tulikin nenään Ässiltä niin eihän tässä tarvitse päätä pensaaseen laittaa. Tapparan tasoitushan oli myös senttien päässä mutta tällä kertaa ei ollut tuurit puolella. Olisihan tästä kehkeytynyt aivan erillainen taisto jos olisi peli ollutkin 2-2. Mutta aina ei voi pomppia sisään.

Ei muuta kuin uutta matoa koukkuun perjantaina ja voitto kotiin!

Koo.Koo:
Niinkuin täällä on sanottu kyllähän Tappara oli tänään huono ja Ässät hyvä, sitä ei sovi kiistää.
Kuitenkin mielestäni peli kääntyi totaalisesti ja viimeistään tuohon täysin turhaan "liikaa pelaajia jäällä"-jäähyyn,
tilanteessa jossa momenttumi oli meillä ja peli oli saatu kavennettua 2-1 tilanteeseen. Taisi vielä ennen tuota jäähyä kiekko käydä tolpassakin, joten huonoa onneakin oli kyllä tänään mukana. Toisessa tapauksessa peli olisi ollu 2-2 ja aivan eri.

Tosi asia on kuitenkin sekin, minkä myös torjunnat kertovat, Ässät hyökkäsi paremmin ja laukoi enemmän.
Tähän kun lisätään se, että Tappara hävisi lähes tulkoon jokaisen kaksinkamppailun ja irtokiekon,  niin laidoissa, keskialueella kuin maalien edustoillakin, ei voi tulos olla kovin hyvä.

Harmittaa melkolailla ja toivon että joukkue löytäisi jostain sen seuraavan vaihteen, koska kyllä Ässät on näissä molemmissa pelatuissa peleissä ollut "selkeästi" parempi ja heidän halu voittaa suurempi.

Tänään positiivisia asioita ei voi etsiä edes yksilöistä juurikaan, ehkä Järvisen yrittäminen, Venäläisen + muun nelosen jokseenkin hyvä taistelu ja yritys, sekä Kankaanperän pelaaminen verrattuna muihin pakkeihin. Tänään kyllä ketutti erityisesti pakistossa Aallon ja Mäntylän pelaaminen, Leimua nyt omasta päästä tuskin tarvitsee edes mainita (toki pari hyvää nousua jalalla, mutta suurimmaksi osaksi hidasta pyörimistä, kiekon menetyksiä ja perässä juoksua). Aallon pelaaminen kuvasti tänään aika paljon Tapparan yleistäkin pelaamista, josta ylempänä mainitsin.

Pahaltahan tämä sarja kokonaisuutenakin näyttää, jossei joukkue saa tasoaan nostettua tarpeeksi.
Perjantain peli voi jopa jo ratkaista paljon tämän sarjan lopputulosta, näin karkeasti sanottuna.
Mikäli Ässät pystyy sen pelin voittamaan, on Tapparan lähes mahdotonta enää pysäyttää junaa.

Perjantaina kaikki halliin ja toivotaan, että Jukka saa joukkueen heräämään.

KILO:
Minusta Ässien YV on ollut jäätävää ja se sai jo ensimmäisessä pelissä Tapparan neliön aivan levälleen niissä kahdessa ylivoimassaan, mutta tuolloin heidän pelissään oli hieman ylienergiaa. Tänään Ässät haki YV:llä maltillisemmin paikkaa, kuitenkin repien puolustusneliön yhtä lailla rikki ja rokottaen kovalla kädellä. Itse siis Mazzan näkemysten vastaisesti epäilen Ässien juurikin kantavan viisasten kiveä, joka kertoo ratkaisun Tapparan alivoimaan.

Tästä Tapparan onkin nollattava itsensä ja turhat huolimattomuusjäähyt pois. Siis pelin viivyttämiset, väärät vaihdot ja tunnepuolen romahtamisesta aiheutuvat jäähyt á la Lucenius.

Hyvä kuitenkin, että saatiin tähän sarjaan hieman tunnetta mukaan, toivottavasti se kantaa perjantaille. Tappara on pelannut kaksi suhteellisen aneemista peliä suunnan ollessa alaspäin sojottava, joten toivottavasti tuosta tunnetilasta saadaan hieman pelihaluja, eikä pelätä enää niin paljoa.

Tässä mennään jo aivan turhan pitkälle, kun mietitään, mitä jos Pata vie perjantain pelin. Aivan tarpeetonta paskanjauhantaa.

67:

--- Lainaus käyttäjältä: Myrrä70 - Huhtikuu 17, 2013, 20:13:21 ---Meillä oli kolme maalipaikkaa, siis kolme. Yhdestä tehtiin.

--- Lainaus päättyy ---
Niin ja maanantain vireessä ollessaan Metso olisi ottanut kaikki muut Ässämaalit kiinni paitsi Koskirannan ohjausta. "Sikaranne" Elonkin maali, huh huh. Alkaisko Tapparan "omat" maalit riittämään? Nyt tulta päin ja perjantaina Ässät kotimatkalle hävinneenä joukkueena.

Suoraman Sevon:
Saakohan Luce "kakkua"? Harmi jos, oli tänään kuitenkin pirteä ja tunteella mukana, jonka lopun tyhmäilykin tavallaan osoitti....kuka tulee tilalle? Haapala? Mun mielestä noita ketjuja pitäis alkaa nyt kattelee uusiksi, mutta miten??

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta