Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

QF4 HIFK-Tappara 25.03.13 (Ma)

<< < (3/5) > >>

taappara:
Tänään varmaan nähdään aikaisempaa fyysisempi HIFK. Näin ainakin toivon. Kunhan pysytään puhtaalla linjalla eikä haeta esim Barkovin polvea tai päätä..



--- Lainaus käyttäjältä: Mazza - Maaliskuu 25, 2013, 15:56:18 ---Ja tekihän Jussi viime keväänä maalinkin Nordiksella, joten hyviä muistoja löytyy, toistaako tempun tänään?


--- Lainaus päättyy ---

Taisipa tekaista kaksikin jos en aivan väärin muista..?

coly:
***** en jaksais enää yhtää peliä noiden mailalla hakkaamista katsella. Mutta Japa sano pelakkaa poijjaat.

Järkyttävän pehmeää puolustusta 2-1 ja 3-2 maaleissa. Ei näin pojat.

Number7:
Ei saatu vielä poikki. Ehkä ihan hyvää koulua joukkue käy jatkoa ajatellen. Tänään oltiin melko syvässä koomassa koko pelin ajan, eikä missään vaiheessa päästy omalle tasolle. Tähän toki vaikutti myös se, että HIFK pelasi paremmin kuin aikaisemmin ja aktiivisella karvauksellaan sekä taklauspelillään pystyi sekoittamaan Tapparan peliä. Lisäksi HIFK voitti niin aloitukset kuin kaksinkamppailut maalin edessä, joten voitto meni ihan oikeaan osoitteeseen. Meidän täytyy nostaa tekemisen tasoa kokonaisvaltaisesti ja ruveta jälleen jakamaan makuupaikkoja maalin edessä. Tänään poikia jännitti liikaa, mutta enää ei ole varaa jännittää vaan seuraavaksi sarja on lyötävä poikki. Tänään myös tuomarilinja suosi selvästi HIFK:ta, ja monia jäähyjä jäi viheltämättä, alkaen heti HIFK:n ensimmäisestä maalista, jota ennen olisi pitänyt jo kaksi kertaa pillin soida. Tuomareiden taakse on kuitenkin turha mennä, siihen ei kaaduttu ja Tappara on ensimmäiset pelit selkeästi hyötynyt linjasta. Tänään meni toisin päin.

Oli Tapparallakin omat etsikkoaikansa, mutta kuten sanottua ratkaisut olivat pehmeitä. Lucenius/Umicevic- akseli jäi kaivelemaan edelleen. Ylivoimassa miehet leipovat kiekkoa silloin kun pitäisi ampua ja ampuvat silloin kun ketään ei ole maskissa. Lisäksi varsinkin Umilla tuntuu kiinnostus puolustuspeliin olevan aika vähäinen. Pakistolle myös todella iso miinus tämän päivän pelistä. Tuukka oli kuin varjo entisestään ja KAIKKI helsinkiläisten maalit survottiin maalin edestä. Tuohon pitää saada stoppi. Metsola myös oli jotenkin epävarma ja pomputti helpoissakin paikoissa kiekkoa vaarallisesti. Nyt se pelko persiiseen ja takaisin oikeille raiteille ! Ei ole syytä päästää HIFK:ta vauhtiin. Plussat ja miinukset:

+ Palola. Energistä peliä ja taas tehoili hyvin. Ei edelleenkään löydä hirveän hyvin ketjukavereitaan, mutta tulosta tulee silti.
+ Halme. Pelasi omaan silmään ihan asiallisesti. Joutui kovaan paikkaan nälkäisen HIFK:n suuhun, mutta pelasi suht virheettömästi.
+ Alivoima. Ollaan suht aktiivisia ja saadaan paljon katkoja. Toki osansa tekee HIFK:n todella surkea ylivoimapeli
+ HIFK:n pelaaminen. Pitää antaa tunnustusta vastustajalle. He pelasivat hyvän ottelun tänään.

- Lucenius/Umicevic. Nyt ei ole tarkoitus syötellä tyhjiin eikä myöskään vetää ylivoimissa ilman maskia veskarin logoon. Tekemisen laatua parannettava paljon. Pelkkä nätti syöttely ei riitä.
- Pakisto(paitsi Halme). Hitaita avauksia, harhasyöttöjä, PEHMEÄÄ pelaamista maalin edessä. Tänään ei oltu hereillä omassa päässä, ensi peliin pitää tulla ihan eri ilmeellä.
- Neljännen voiton pelko. Tänään oltiin kuset housussa avausvihellyksestä lähtien. Enää ei saa pelätä. Omalla pelillä mennään edelleen jatkoon heittämällä.
- Ylivoima. Yhdestä maalista huolimatta loput ylivoimat olivat melko aneemisia. Liikaa huonoja syöttöjä, liian vähän vetoja.
-  Metsola. Ei voinut oikein maaleille mitään, mutta antoi paljon turhia ripareita sekä sähläsi todella vaarallisesti maalin takana. Tuli ihan Lehto mieleen.
- Barkov. Tekee tasaisesti pisteitä ja on todella tärkeä alivoimalla. Juuttuu kuitenkin liian paljon pelin ulkopuolelle niin 5vs5- pelissä kuin ylivoimalla. Ei saa itsestään parasta irti. Vaikuttaako HIFK:n fyysinen pelaaminen ? Ei voita juurikaan kaksinkamppailuja eikä aloituksia. Molemmissa pitää parantaa rutkasti ennen kuin voi edes haaveilla NHL:stä. Hieno pelimies, mutta ei vielä valmis ratkaisemaan näitä pelejä.

Myrrä70:
Lisänä edelliseen puhujaan, meidän maalin edestä tehtiin ruuhkasta 2 maalia. Näitä ei saa jatkossa antaa. Ilmaisia lahjoja vastustajalle. Maalinedessä ei saa olla kuin makuupaikkoja. Oma peli ruotuun ja keskiviikkona poikki, muuten alkaa näyttää huonolta. Jos joudutaan seiskapeliin, niin huh huh.

c-paaty:
Nieminen otti loppupaineissa 5+20. Eihän tuosta automaattisesti vielä huilaa seuraavaa peliä?

Edit:
Vastaan itselleni. Niemisen rangaistus oli pelirangaistus joten tuskin tuosta playoffs hengessä mitään lisäsanktioita tulee.

Wikipedia: "Peli- ja ottelurangaistuksen ero on tyhjentävästi seuraava: "Pelirangaistuksen jälkeen pelaaja on edustuskelpoinen, kunnes kurinpitoelin on käsitellyt asian. Ottelurangaistuksen jälkeen pelaaja EI OLE edustuskelpoinen ennen kuin kurinpitoelin on käsitellyt asian." Ottelurangaistus aiheuttaa ainakin yhden ottelun pelikiellon, ja lisäksi pelaaja voidaan määrätä pidempään pelikieltoon."

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta