Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

JYP-Tappara 23.02.13 (La)

(1/7) > >>

Trafan:
Kamppailua liigan kakkospaikasta
Tapparan superviikko päättyy lauantaina Jyväskylän vierailuun.
Samoista sarjasijoituksista kamppailtaessa voittojen arvo korostuu
ja lauantain vastus JYP yhden pisteen turvin Tapparan edellä sarjakakkosena.
Aiemmat kohtaamiset tässä otteluparissa ovat menneet pisteiden osalta tasan,
tosin jos viimeisimmällä kohtamisella on enemmän painoarvoa, on Tapparalla hienoinen etu:
Hakametsässä JYP kaatui joulukuussa selkeästi numeroin 5-1.

Kuluvalla viikolla Tappara on pelannut jo kahdesti: tiistaina kaatui Lukko vasta voittolaukauskilpailussa
ja torstaina Tappara voitti Kärpät aivan ottelun lopussa tehdyllä maalilla.
JYP on pelannut viikolla vasta yhden kamppailun ja se kaatoi KalPan torstaina runsasmaalisessa kamppailussa.
Kuluneen viikon perusteella etu on JYPillä, sitä on rasitettu vähemmän.

Näistä lähtökohdista lauantain ottelusta voi odottaa tiukkaa kamppailua molempien hakiessa jo playoff-asemia.
Voittamalla JYPin Tappara nousisi jo sarjakakkoseksi, tosin JYP on pelannut ottelun vähemmän kuin Tappara.

Tappara näyttää saaneen Mäntylän takaisin kokoonpanoon.

Tappara isännöi Ilvestä ensi keskiviikkona.

1. Otteluennakot:
Tappara: Kovan viikon kolmas kova ottelu
JYP: otteluennakko
Ja: Hippoksella hurjastellaan huippuottelu
KSML/Ennakko: JYP-Tappara - Tulikuumat kohtaavat kärkikamppailussa
MTV3/kierrosennakko: HIFK vs. Jokerit - tätä on odotettu
SM-liiga lauantaina: Kärkiottelu Jyväskylässä – paikallishoitoa Helsingissä ja Satakunnassa

2. Kokoonpanot
Tappara: Yksi muutos pelaajaryhmityksessä
SM-liiga: Kokoonpanot

3. Tuoreimmat joukkueuutiset:
22.02. Tappara: Kankaanperä: Voitoille jatkoa Jyväskylästä
22.02. KSML: Nyt se tuli: JYP-konkari ilmoitti lopettavansa kiekkouransa
21.02: Tappara: Teemu Aalto sai kahden ottelun pelikiellon
14.02. JYP: Harri Laurila ensi kauden JYP-valmennukseen
14.02. JYP: Tarkki, Kalteva, Viitanen, Jääskeläinen ja Jaatinen jatkavat JYP-paidassa
14.02. Tappara: 32 joukkuetta taas mukana European Trophyssa 2013
29.01. JYP: Darryl Boyce JYP-vahvistukseksi
15.01. JYP: JYPin Cory Quirk jatkaa uraansa Hannover Scorpionsissa
14.01. JYP: JYP-puolustaja Jason Lepine siirtyy Saksaan
07.01. JYP: NHL-tähti Lars Eller kiitollinen JYP-ajasta

4. Kauden aiemmat kohtaamiset:
25.09.12: Tappara-JYP 2-3 (1-0,0-2,1-1)
              Tappara: Tapparalle taas maalin kotitappio
              JYP: Otteluraportti
              4Pro: Tappara-JYP 25.09.2012
27.10.12: JYP-Tappara 4-5 vl (1-2,0-1,3-1)
              Tappara: Tapparan hurja muodonmuutos
              JYP: otteluraportti
              4Pro: JYP-Tappara 27.10.2012
16.11.12: JYP-Tappara 4-3 vl. (0-1,1-2,2-0)
              Tappara: JYP ryösti taas lopussa pisteet tuomarien avustuksella
              JYP: otteluraportti
              4Pro: JYP-Tappara 16.11.2012
29.12.12: Tappara-JYP 5-1 (0-0,3-1,2-0)
              Tappara: Tapparan vuoro ottaa isonumeroinen voitto
              JYP: otteluraportti
              4Pro: Tappara-JYP 29.12.2012

5. Joukkueiden edelliset ottelut:
21.02.13: Tappara-Kärpät 3-2 (1-0,1-1,1-1)
              Tappara: Tappara ei suostunut häviämään
              Kärpät: otteluraportti
              4Pro: Tappara-Kärpät 21.02.2013
21.02.13: KalPa-JYP 4-6 (1-1,2-2,1-3)
              JYP: otteluraportti
              KalPa: Tasainen ja tapahtumarikas vääntö päättyi niukkaan tappioon
              4Pro: KalPa-JYP 21.02.2013

6. Numeroita:
SM-liiga: Tappara/otteluohjelma
SM-liiga: JYP/otteluohjelma
SM-liiga: Kuntopuntari
Annabet: Statistiikkaa otteluparista
Veikkauksen pitkäveto JYP-Tappara 2,15-4,05-2,60

7. Tuomaristo:
Ottelun päätuomareina Petri Lindqvist (14) ja Aleksi Rantala (25).
Tuomariasettelu

Bouma:
Tiukka peli taas edessä ja jos nyt pisteitä saatais edes jonnin verran mukaan niin olen tyytyväinen. Harmi kun hippos on loppuunmyyty istumapaikkojen osalta. Kellään kokemusta seisomakatsomosta hippoksella?

Limutus:
Jo kaksi kertaa on tullut todistettua katsomosta käsin Tapparan vierailu Jyväskylässä tällä kaudella, ja molempia visiittejä yhdisti sama kaava: Kolmanteen erään selvässä johdossa -> totaalinen passivoituminen -> Jypin hurja loppukiri -> Tuomarivirheiden avustuksella kotijoukkue tasoihin ja jatkoajalle. Toivottavasti yhtä hermojaraastavaa viihdettä ei ole luvassa huomiseksi.

JoKaGO:
Kyllä JYP menee nyt niin kovaa, että vaikeaa on pysyä rinnalla. Kotivoitolle tuntuu. Tosin flunssaa on liikkeellä koko maassa, joten eihän sitä koskaan tiedä, minkälaisilla kokoonpanoilla peliin päästään.

Jos Tappara voittaa, niin... ajan partani pois!

Suoraman Sevon:
Ketkähän keskisuomalaiset siellä on tällä kertaa ora...tuomaroimassa?

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta