Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Tappara-Ässät 18.12.12 (Ti)

<< < (4/7) > >>

Screamager:
Peli ratkesi heikkoon alkuun ja Ässien Raannan hienoon peliin. Yksinkertainen konsepti, kun on käyty Euroopassa pelaamassa pari kovaa peliä, jotka ratkesivat niin perinteisesti kuin kerrasta poikki-pelit voivat ratketa, toinen joukkueen kannalta hienosti ja toinen huonommin. Rautakorpikin sanoi Urholla ennen peliä että takaisin Suomeen tultiin vasta maanantaita vasten. Ässät ei pelannut maajoukkuetauolla ja se näkyi.

Avauserän maalit olivat kaikki perinteisiä merkkausvirheitä, joista pystyy vetämään syy-seuraussuhteen lopputurnausreissuun. Dixon oli 5-3-av:lla jäänyt yksin Metsolan eteen ja Umicevicin hyvän syötön jälkeen Dixonin yksilötaito nousi esiin eikä Metsola voinut mitään. Loput kaksi olivat heikkojen yksilösuoritusten ja ajatatuksenkatkeamisen tulosta. Ajatus oli jäänyt johonkin, mutta onneksi se saatiin takaisin, joskin ei täysimääräisenä, loppupeliin ensimmäisen erän jälkeen. Vain Barkovin kenttä sai ensimmäisessä erässä luotua painetta ja edes jonkinlaista kuviota vastustajan päähän, avaukset lähtivät minne sattuivat, yritettiin luistella keskialueella vastustajan läpi ja kiekonmenetyksiä + hyökkäysten katkeamisia tuli luvattoman paljon. Perinteisiä virheitä, joiden pelkoa pystyi tulkitsemaan Rautakorven pelinalushaastattelusta. Haastattelussa Rautakorpi nosti pelitavallisia eroja esille, että pystyykö Tappara muuntautumaan takaisin SM-liigamoodiin, kun vasta oli kohdattu kaksi SM-liigaan verraten erityyppistä joukkuetta ET-lopputurnauksessa.

Jälkiviisaana känkkäränkkänä voi todeta, että riski ET-lopputurnauksen rasituksesta ja muista vaikutuksista kostautui nyt tähän yhteen peliin. Se ei ole kuitenkaan relevanttia arvostelua, koska mahdollisuudet lopputurnauksessa oli vaikka mihin, pelit siellä ratkesivat yksittäisiin suorituksiin ja tämä oli vain yksi peli SM-liigassa. Aallonpohjia tulee niin joukkueelle kuin pelaajillekin ja isossa kuvassa Tappara pelaa hyvää jääkiekkoa ja pystyy luomaan painetta sekä murentamaan vastustajan peliä. Vastustajallakin on kuitenkin aina reagointikykyä eikä vastustaja pelaa niin kuin itse haluaisi.

Tapparan paineistuskyky nähtiin tänään, mutta Raanta pelasi itselleen hyvää joulumieltä eikä Tappara ole vieläkään välttämättä henkisesti niin vahva, että pystyttäisiin unohtamaan itse tilanne ja tehtäisiin sitä, mitä osattaisiin, vapautuneesti. Ässät antoi varsinkin toisessa erässä Tapparan nousuun hyvät mahdollisuudet, mutta ylivoima oli sanalla sanoen mielikuvituksetonta ja helppohan se on yksittäistä pelaajaa haukkua, mutta meni se Brodinin vitosen ja Malkamäen kakkosen luoman 5-3-yv:n aikana kaikilta turhaksi eestaas-syöttelemiseksi. Alivoimakolmiota ei saatu rikottua tarpeeksi ja siihen ehkä turhauduttiinkin.

Loppuyhteenveto: Ratkaisunpaikat oli, mutta liekö väsymys luonut pientä pelkotilaa joukkueelle ja tämä synnytti mielikuvituksettomuutta ratkaisupaikoissa. Raanta oli erinomainen eikä Metsola maaleille oikein mitään voinut. Tämä peli oli yksittäinen peli eikä tästä kannata suuria päätelmiä vetää ottaen huomioon olosuhteet, jotka Tapparaan vaikuttivat.

edit: yksi a

grassinen:
Harmittelin kyl et lähin peliin kun arvoin et meenkö ku flunssaa, mut ei viittinyt saita taaskaan jättää kausikorttia käyttämättä, olis kyl kannattanut tällä kertaa.
---TAPPARA JOUKKUE
---TAPPARAN YLIVOIMA (voiko edes kutsua siksi, koskahan ylivoima maali viimeks tehty, nyt alkaa oleen hyvin tilastot jo kohdillaan, kohta huonoin yv ja av joukkue).
+ Sparkling Stars joka viimesessä erässä tuli fanikatsomoon ja muuallakin yleisön joukossa istu ja kannusti ja lopuks menivät Sinioranssien lavalle, naikkoset oli ainoita kivoja katteltavia tänään hallilla.

Meinas oikeesti purjo lentää ekan erän jälkeen tai kun tilanne oli 0-3, siis aivan karmein erä mitä oon hetkiin nähnyt Tapparalta, toisessa erässä ja viimesessäkin tarjoiltiin yv2:sta minuuttitolkulla, mutta ei SE TOIMI, TARVISKOHAN JUKKA ALKAA pistään nää kentät ja YV pelaajat uusiks joulutauon aikana. Muuten ei tarvi siitä suorasta playoff paikasta haaveilla keväälläkään.

Kuitti, joulutauko tuli selkeesti tarpeeseen Tapparalle, niin väsynyt spedelauma sielä kendoili et hävetti ja harmitti ja ties mitä.
Palataan asiaan joulutauon jälkeen paremmalla asenteella kaikki.

coly:
Kyllähän tuo Mäntylä oli ylivoimissa täysi vitsi. En tajua miksei Leimu voinut olla hänen paikallaan, kuitenkin kiekollisena paljon parempaa tasoa. Lopun Mäntylän rännikiekko kruunasi taas miehen esityksen, saatana vatvoo kolmeen kertaan kutiaan ja Nieminen painelee jo Ässä-maalin nurkilla ennenkuin laukoo, aika v-tuntuneen Nemo paineli penkille tuon jälkeen.

Oikeastaan ottelun lopullinen kulminaatiopiste oli Tapparan kusema 5vs3 ylivoima, joka oli ihan järkyttävää tasoa. Kukaan ei ottanut vastuuta, laukoakin saa. Olihan Tapparalla paljon paikkoja tulla mukaan peliin toisessa erässä.

Ensimmäinen erä oli kyllä jotain sellaista etten ole hetkeen todistanut miltään SM-Liigassa pelaavalta joukkueelta. Ilveksenkin puolustuspelin olen sekaisena nähnyt tällä kaudella, mutta nyt oli sekin potenssiin kymmenen. Ykköskentässä Connolly aivan kujalla ja kokoajan perseellään. Kolmoskenttä yhtä paska kuin aina ennenkin. Makkonen-Ahtola "tutkapari" alkaa olla niin nähty.

Onneksi alko joulutauko. Sashalle ja Henkalle menestystä Suomen paidassa, tulkaa terveenä kotiin.

Ljpp:
Nieminen oli muuten aivan kujalla 1.erässä. Teki puolentusinaa alokasmaista virhettä, joista yhdestä tuli toinen Dixonin maaleista. Jos joukkueen kokenein osasto on näin heikosti matsiin valmistautunut, niin ei ihme että erä oli mitä oli. Kaksi erää Tappara oli kentällä parempi, tai ainakin aktiivisempi osapuoli. 0-3 vaan yleensä on liikaa kirittävää ammatikiekossa.

coly:

--- Lainaus käyttäjältä: Ljpp - Joulukuu 18, 2012, 22:00:20 ---Nieminen oli muuten aivan kujalla 1.erässä.
--- Lainaus päättyy ---

Totta. Toinen maali lähti ihan täysin Villen virheestä. Jokainen ratkaisu kiekon kanssa oli fiasko. Paransi kuitenkin parin viimeiseen erään niin annetaan hiukan anteeksi.

Kuten sanottua, mitä voi odottaa jos kokeinen kaarti on näin valmistunut? Olikohan joukkueelle Bratislavan yö tullut tutuksi LA-iltana? Sen verran tuli ensimmäisestä erästä mieleen omat höntsyt aikoinaan pienessä darrassa, "pelaillaan nyt pahin olo pois".

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta