Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

HPK-Tappara 08.12.12 (La)

<< < (4/6) > >>

Kankaantaan profeetta:
Peliä näkemättä, pelkän nenlonenpro-koosteen varassa, on pakko todeta pari asiaa:

- Tuulolan taklaus oli pelottavan vaarallisen näköinen. Kaksonen oli ihan saatanan kyykyssä, kun taklaus osui. Tuossa olisi voinut käydä todella huonosti. Ratkaisu oli aivan oikea, vaikka edelleen olen sitä mieltä, että loukkaantumisen ei pitäisi näytellä MITÄÄN roolia rangaistusten annossa. Teosta pitäisi rangaista, ei seuraamuksista. Toisekseen, Kaksosellakin on vastuu siitä, miten laidan vieressä pelaa.
- Tuomarilinja on taas koetuksella. Selin ja Vänttinen haukkuivat tuomaritoiminnan aivan samalla tavalla, kuin Rautakorpi ja Vänttinen aiemmin. Asiasta uutisoi näin esimerkiksi Jatkoaika. Samaa kertoi mm. Yleisradio. Pitäisikö nyt antaa HPK:lle varoitu Selinin ja Vänttisen hyökkäyksestä? Varmuuden välttämiseksi, laitoin jo postia SM-liigaan Vuoriselle ja Järvelälle. leinonen, Rautakorpi ja Nieminen eivät voi enempää tehdä, meitä ei kukaan voi sanomisesta sakottaa  ;D
- Helkkarin tärkeät kaksi pistettä!!!

coly:
Minun mielestä HPK:n valmennuksen ja pelaajien käyttäytyminen on paljon vakavemmalla tasolla kuin Tappara harrastama. Tässä Selin ilmoittaa kantansa ihan suoraan medialle ja haukkuu tuomarit, sekä Kaksonen. Lisäksi Vänttinen itkee Niemisen ja samalla Tapparan saaneen hyötyä Niemisen orava kommenteilla, jonka johdosta Salminen olisi käytännössä paras kaveri Niemiselle. Ihme on jossei liiga mitenkään reagoi.

Rautakorpi ollut ihan kuoropoika näihin verrattuna. Niemisen orava-kommentti toki halventava, muttei siinä puhuttu tuomarin suosineen jotain, varastaneen kaksi pistettä. Vänttinen laittaa siis mielestäni Nemostakin "paremmaksi".

Piti katsoa peli vasta jälkilähetyksenä ja ajattelin pitää tuloksen piilossa, tietoliikenne yhteiskunnassa se ei aina onnistu. Pitää katsoa peli, jahka se ohjelmakirjastoon ilmestyy. Saa antaa omat tuomiot.

janneojanenonjumala:
Jatkoajasta : Hämeenlinnalaisten pääluotsi Ari-Pekka Selin oli kuitenkin tyytyväinen suojattiensa lauantaiseen esitykseen. HPK, kun onnistui nostamaan tasoaan monta pykälää vihkoon menneen HIFK-koitoksen jälkeen.
– Tasonnosto perjantaista. Vaatimaton esitys perjantaina. Ennen kaikkea se näkyi intohimossa. Pelasimme ja kamppailimme taas, Selin suitsutti.
– Erinomainen taistelu nukutun yön jälkeen. Siihen olen tietenkin tyytyväinen ja ylpeäkin joukkueesta. 

Edelliseen HPK-Tappara matsiin verrattuna Kerho oli umpisurkea ja haluaisin nähdä miten huonoja he olivat IFK vastaan. Väsynyt oli Tapparakin ja ehkä siks jäi ne 3 pinnaa ottamatta, jotka olis ollut helposti otettavissa. Nämä tiukat otteluohjelmat rassaa joukkueita ja tappaa jääkiekon.

Ioni:

--- Lainaus käyttäjältä: #51 - Joulukuu 08, 2012, 20:05:55 ---Tappara hieman parempi ensimmäisessä, Kerho selvästi toisessa ja Tappara kolmannessa erässä, joten pistejako 1-2 oli oikeutettu. Selvästi parempi ottelu Tapparalta kuitenkin kuin eilinen.

++ Nieminen jatkaa loisto-otteita.
+ Metsola. Ei hirveästi töitä varsinaisella peliajalla, mutta muutama paraatipelastus toisessa erässä tapparalaisten seisoskellessa. Rankkareissa muuri!
+ Alemmat kentät saivat useita kulmamyllyjä HPK-päähän. Miksei enempää peliaikaa?
+ Mäntylä tänään mielestäni Tapparan paras pakki, vaikka välillä aika selkä suorana pelasikin. Braunkin paransi eilisestä.
+ AV toimi hyvin.
- Peluutus. Palola jälleen yksi pirteimmistä, vaikka pelasi vain reilut 5 minuuttia, olisi ansainnut enemmänkin peliaikaa. Aalto puolestaan pelaa liikaa otteisiin nähden. No, sinäänsä ymmärretävää, että kärkipelaajia pystyi kuormittamaan enemmän tauon alkaessa, mutta ei etenkään Koskirannan kenttä tänään niin maaginen ollut, ettei peliaikaa olisi voinut alemmille ketjuille enempää antaa.
---- Ylivoima. Kerho sai melkein yhtä paljon maalipaikkoja AV:lla. Kerhon kova karvaus AV:lla yhdistettynä Tapparan seisoviin jalkoihin oli tuskallista katseltavaa. Ja kun kahteen erään YV:llä ei mitään mainittavaa saada aikaan, niin olisiko liikaa pyydetty, että esim. Ahtolaa kokeiltaisiin muutaman kerran?

Kiva aloittaa tauko kuuden sakissa, kiitos Tappara!

--- Lainaus päättyy ---

Kenen tilalle laittaisit? Pelasi ainakin yhden vaihdon YV:aa kun Koskari nuhjas itelleen salomonit. Ei mitään merkittävää lisää tuonut siihen kuvioon ainakaan. Tää Ahtolan huutaminen jatkuu ja jatkuu, vaikka kyseinen herra on nyt ainakin kolmessa viime pelissä sössinyt selkeitä maalipaikkoja ja muutenkin hukkaillut kiekkoa vähintään riittävästi. Mitään ylivoimakuvion pyörittäjää hänestä ei ainakaan saada, joten Koskirannan ketjuun ei voida edes kuvitella ylivoimassa. Korkeintaan viivalle, jos oppis vaan oikeesti ampumaan muutenkin kuin selkeistä paikoista...

Peli itsessään oli aika tasapaksua puurtamista. Jotenkin näytti siltä, että tunnetta puuttui molemmilta. Ymmärrettävää sinällään, kun tauko toisella ja ET toisella edessä. Nämä peräkkäisten päivien pelit ovat kuitenkin, ainakin mun mielestä, hyvää treeniä pleijareita varten. Opitaan näkeen kuka jaksaa polkee ja kenen peli sekoaa siihen toiseen peräkkäiseen matsiin.

Tärkeät 2 pistettä ja paikka siellä missä Tapparan kuuluukin olla - 6 sakissa!

soosi:

--- Lainaus käyttäjältä: Kankaantaan profeetta - Joulukuu 08, 2012, 22:47:17 ---Peliä näkemättä, pelkän nenlonenpro-koosteen varassa, on pakko todeta pari asiaa:

- Tuulolan taklaus oli pelottavan vaarallisen näköinen. Kaksonen oli ihan saatanan kyykyssä, kun taklaus osui. Tuossa olisi voinut käydä todella huonosti. Ratkaisu oli aivan oikea, vaikka edelleen olen sitä mieltä, että loukkaantumisen ei pitäisi näytellä MITÄÄN roolia rangaistusten annossa. Teosta pitäisi rangaista, ei seuraamuksista. Toisekseen, Kaksosellakin on vastuu siitä, miten laidan vieressä pelaa.
- Tuomarilinja on taas koetuksella. Selin ja Vänttinen haukkuivat tuomaritoiminnan aivan samalla tavalla, kuin Rautakorpi ja Vänttinen aiemmin. Asiasta uutisoi näin esimerkiksi Jatkoaika. Samaa kertoi mm. Yleisradio. Pitäisikö nyt antaa HPK:lle varoitu Selinin ja Vänttisen hyökkäyksestä? Varmuuden välttämiseksi, laitoin jo postia SM-liigaan Vuoriselle ja Järvelälle. leinonen, Rautakorpi ja Nieminen eivät voi enempää tehdä, meitä ei kukaan voi sanomisesta sakottaa  ;D
- Helkkarin tärkeät kaksi pistettä!!!

--- Lainaus päättyy ---
Selin on maajoukkuevalmennuksessa mukana. Ei tule varoitusta, ainakaan julkista. Ei vaikka sama mies on tuomareita aiemminkin tällä kaudella arvostellut näin julkisesti.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta