Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Tappara-TPS 07.12.12 (Pe)

<< < (6/11) > >>

KILO:
Kyllä Metsolaa on kiittäminen näistä pisteistä. Ensimmäinen erä aivan suvereenia hallintaa, mitä nyt pieni lipsahdus tuli siinä 14. minuutin paikkeilla, kun pelattiin alivoimaa. Toinen erä vielä hyvää peliä, mutta kolmannessa varmaan yritettiin jäädyttää peliä, eikä siinä onnistuttu. Ei muuten ollut ensimmäinen, eikä viimeinen kerta tällä kaudella, kun vedetään kolmannessa kilpikonnaa johtoasemassa ja joko meinataan tai menetetään peli.

Ahtola ja Hansen olivat tänään pelituulella. Laukaisut vaan jäivät jään pinnalle, mutta hyvää maalipaikoille hakeutumista. Tosin näidenkin ukkojen kohdalla tuo kolmas erä oli sitten harmaata.

Mites tuo hylätty maali. Kiekkohan taisi mennä maaliin – menikö TPS-puolustajan jalasta? Anyways, tuomari levitteli välittömästi käsiään, kun maalia tuuleteltiin. Sitten mentiinkin yllättäen puhelimeen ja syy, miksi maali hylättiin, oli että peli oli vihelletty poikki. Ööö, mitä ihmettä? Jäi jotenkin arvotun oloinen fiilis tuosta. Tuohan ei taida olla mikään maalin tarkastamisen peruste edes, jos sääntöjen mukaan mennään?

Andy:
Hyvä peli se oli, aivan eri meininki kuin ipa-pelissä. Tapparan rutiini on nyt hyvä, viime kaudella olisi hävitty tällä pelillä. Tepsikin pelasi kolmannen erän yllättävän hyvin, mutta Metso oli kyllä loistava!

Mazza:
Ei sitten yhtään mitään jatkumoa Ilves-peliin, vaan alkuhetkistä asti näki että kaukaloon tuli ekstralatautunut Tappara. Viime aikoina hyvin pelannut TPS oli täysin purjeessa 20 minuuttia ja kohtuullisen purjeessa seuraavat 20 minuuttia. Mutta koska lukemat pysyivät heidän kannaltaan siedettävinä ja kavennus tuli parhaaseen mahdolliseen paikkaan, kolmannesta erästä tuli tapparalaisittain vaikea. Näin se vaan pallopeleissä menee vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen, jos selkeästi hallitseva osapuoli ei saa tehtyä tarpeeksi isoa eroa niin jossain vaiheessa myös altavastaaja saa saumansa. TPS sai sen nyt päätöserässä ja pelasi hienolla "desperate hockey"-asenteella loppuun asti. Toisena päivänä peli olisi mennyt jatkoajalle, mutta nyt ei. Tapparalta kuitenkin kokonaisuudessaan hyvä suoritus ja tärkeät kolme pistettä, joten en näe mitään syytä hakea liikaa negaa päätöserän tapahtumista. Joukkue hitsautuu edelleen yhteen ja tällaiset kokemukset tiukoista loppuhetkistä ovat vain hyödyksi loppukautta ajatellen. Ei muuta kuin hyvällä sykkeellä hakemaan pisteet Hämeenlinnasta!

#51:
Melko kamala ottelu, joista kaksi erää olisi jälleen ollut melkein mieluummin kotona kuin katsomossa. Edelleen ensimmäinen erä loistava ja täysin Tapparan hallussa. Sitten toisessa erässä aletaan heittämään punaiselta päätyyn ja kolmannessa ei edes luistella punaselle, vaan aletaan roiskimaan omasta päästä. Sitten ihmetellään, kun ei ole katsojia. Ei tuosta tämänpäiväisestä esityksestä minusta kuuluisi yli kymppiä maksaa, mikäli haluaa rahoille hyvää vastinetta.

++ Metsola.
++ Kolme pistettä.
+ Hansen, Ahtola, Peltola, Malinen.

Muuta positiivista ei oikeastaan löydy. Toki peli olisi voinut paremmalla tuurilla olla kahden erän jälkeen 4-1, jos hylätty maali olisi hyväksytty ja Ahtolan rimaveto olisi hieman keskemmälle painunut.

- Tapparalta puuttuu ykköskenttä. Barkovin taso on pudonnut ja hän oli tänään yksi heikoimmista hyökkääjistä, ainakin odotuksiin suhteutettuna. Huonoon paikkaan tulee notkahdus, kun edessä on nuorten kisatkin. Tänään hävisi liki kaikki aloitukset ja kaksinkamppailut. TPS:lle pitää tosin antaa tunnustusta, että pelasivat hyvin hänet myös pois. Erkinjuntin pyöriminen voi joidenkin mielestä olla hyvää, mutta eipä hän juuri mitään saanut tänäänkään aikaan. Peliaikaan suhteutettuna kolmonen ja nelonen olivat selvästi kärkikenttiä parempia.
- Kukaan puolustaja ei saa puhtaita papereita. Aalto jälleen esimerkillesesti hazardoimassa. Halme oli yllättävän hyvä. Pari kamalaa kiekon menetystä, mutta maali paikkasi paljon.
-- Syöttöjen laatu, syöttöjen vastaanottaminen... Aivan perusasioissa Tapparalla ongelmia. Kiekonmenetyksiä selvästi turkulaisia enemmän.

Mikä siinä on, että lähes AINA nuo kolmannet erät ovat tuollaisia kärsimysnäytelmiä? Oikein v*tuttaa olla katsomossa, kun tietää, ettei ole kuin menetettävää. Onko joukkueen henkinen kantti todella niin heikko, että omaa peliä ei pystytä pelaamaan, kun max 45 minuuttia? Onko pelaajat niin ylimielisiä, että lopettavat työnteon, kun taululla on 2-0? Tuskin Rautakorpikaan tuollaiseen "pelin jäädyttämiseen" on tyytyväinen? Vai loppuuko pelaajilta kunto? MITÄ? Ei tullut taaskaan hirveästi voittoa tuuleteltua, kun puolet pelistä oli mitä oli. Missä on liike ja tunne? Taklauksia varmaan kaksi koko ottelussa. Jos yleisömäärät halutaan pysyvästi sinne 5500 päälle, tulee joukkueen esittää nähtyä parempaa.

Miten voi olla, että perjantaina viimeistä kertaa kotiyleisön edessä reiluun kymmeneen päivään ja fanikatsomossa on n. 10 ihmistä pitämässä ääntä? Sitten vielä huudutaan oravaa ja TPS ei voita koskaan -huutoja melkein enemmän kuin kannustetaan omia. SiniOranssien käyrä on ollut pitkään laskeva ja C3:sta ei viitsi edes puhua. Yritin katsoa kuinka moni sieltä yhtyi SiniOranssien "Tappara"-huutoihin ja huutajia taisi olla nolla ja taputtajia max 1/10. Taitaa Hakametsä olla jälleen tunnelmaltaan liigan heikoin halli. 

Mazza:
Toisaalta voi miettiä että onko tällä kaudella ollut yhtään peliä johon esim. nimimerkki #51 olisi ollut tyytyväinen? Pistää vaan silmään se negatiivisuuden kautta käsitteleminen, ennakolta kaikki matsit ovat lähes mahdottomia ja jos Tappara ei voita suvereenin 60 minuutin hallinnan jälkeen niin kaikki epäkohdat nostetaan esiin. Jos jääkiekkojoukkue käsittelisi pelit näin, mistään hyvistä hetkistä ei saisi energiaa mukaan tuleviin peleihin kun pelkät huonot tilanteet nostettaisiin esiin pelin jälkeisissä palavereissa. Tappara nousi tänään kuuden joukkoon ja löi TPS:n jään rakoon kahdessa ensimmäisessä erässä. Päätöserä ei ollut mukavinta katsottavaa, mutta tällä kaavalla se usein menee myös niissä kevään peleissä. Ei se nyt niiin huono peli ollut todellakaan mitä tuostakin kirjoituksesta voisi kuvitella.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta