Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Tappara-TPS 13.11.12 (Ti)

<< < (9/11) > >>

gatecrasher:
Eilisestä matsista voisi vielä todeta, että joukkueen selkäranka on huomattavasti vahvistunut muutaman viime viikon aikana. Jo ennen taukoa noustiin SaiPaa vastaan kahden maalin takaa tasoihin ja sama temppu toistui eilen. No eilen tosin TPS pääsi kuin "vahingossa" johtoon ja Tapparan nousu tasoihin oli vain ajan kysymys. Tasatilanteessa sitten jalka tuntui nousevan vähän kaasulta eikä lopullista irtiottoa nähty.

Saas nähdä kuinka kauan Rautakorpi katselee nykyisen kaltaista maalivahtipeliä, tuo osa-alue on pakko saada kuntoon, tällöin nousu myös kuuden joukkoon helpottuu huomattavasti. Loppuviikosta taitaa olla Tuokkolan vuoro näyttää millaisessa vireessä on.

iroj:

--- Lainaus käyttäjältä: gatecrasher - Marraskuu 14, 2012, 11:45:01 ---Eilisestä matsista voisi vielä todeta, että joukkueen selkäranka on huomattavasti vahvistunut muutaman viime viikon aikana. Jo ennen taukoa noustiin SaiPaa vastaan kahden maalin takaa tasoihin ja sama temppu toistui eilen.

--- Lainaus päättyy ---

Loistavaa oli se että Tappara nousi 3 kertaa tappioasemasta tasoihin.
Siitä on taatusti aikaa kun tähän pystyttiin edellisen kerran.
Asiaa auttoi se että TPS joutui pelaamaan pitkään 5 pakilla mutta toisaalta Tepsiä vastaan ei ole
tehty paljon maaleja viime peleissä ja nähtiin Tepsin alivoiman hyvyys kun ei tehty yv-maalia.

--- Lainaus käyttäjältä: Ioni - Marraskuu 14, 2012, 08:27:14 ---Voisko joku jo viimein perustella, että millä ihmeen pohjalla toi väite makaa? Molempien ura SM-liigassa ollu kokolailla yhtä pitkä Juntilla puolet enemmän pisteitä ja viiden kauden aikana Ahtola tehnyt huikaisevat 10(!!) maalia enemmän kuin Juntti. Viimekaudella Molemmat tekivät 14 ja Juntti tarvitsi niihin 18 (?!?) ottelua vähemmän.

--- Lainaus päättyy ---

Ahtola on fyysisempi hyökkääjä kuin Erkinjuntti ja hän tekisi varmasti enemmän "räkämaaleja" maalin läheltä.
Viime kaudella 1-ketju pärjäsi kelvollisesti joten ehkä kannattaisi siirtää Erkinjuntti Makkosen rinnalle.

Tmo:

--- Lainaus käyttäjältä: Ioni - Marraskuu 14, 2012, 08:27:14 ---
--- Lainaus käyttäjältä: Theoren - Marraskuu 14, 2012, 02:25:47 ---Näin on. Connolly osaa jakaa kiekkoa ja Jerry osaa laittaa sen reppuun, toisin kuin junttipoika.

--- Lainaus päättyy ---

Voisko joku jo viimein perustella, että millä ihmeen pohjalla toi väite makaa?

--- Lainaus päättyy ---

Katsele rohkeasti ihan live-peliä äläkä pelkkiä tilastoja, niin näet maalintekijän ja neppailijan eron.

juti:

--- Lainaus käyttäjältä: Tmo - Marraskuu 14, 2012, 16:02:39 ---

Itse katselin eilisen pelin ja mielestäni Ahtola oli joukkueen huonoin hyökkäjä. Päätöntä kuljetusta kohti kulmaa ja kiekon menetys, tuo kaava toistoi monta kertaa. Tällä kaudella Ahtola ei ole osoittanut mitään sellaista jonka takia hänet pitäisi nostaa ykkösketjuun. Esimerkiksi ylivoimalle mies ei tuo juuri mitään koska ainoa ase on suorasta luistelusta lähtevä tulinen ranne.

Z-16:

--- Lainaus käyttäjältä: juti - Marraskuu 14, 2012, 16:27:37 ---

Menee kyllä paljon ohi aiheen, mutta kyllä, Eipä ole Jerry ollut myöskään kummoinen, olikos paras peli Barkovin vierellä? No jos oli niin sekin kielii siitä, että ketjussa pitää olla pelin rakentajia, ei sellasia Makkosmaisia täysillä joka paikkaan pelaajia.

Miksi siis itse kokeilisin vaihtaa Erkinjuntin ja Ahtolan paikkaa.

Kummankin rooli hakusessa, Erkinjuntti saa peliaikaa paljon mutta tulosta ei tule, Ahtola ollut pienessä roolissa väärän sentterin ketjussa.
Kumpaakaan en puolusta tai hauku, mutta kokeilisin mielelläni vaikka noin
Connolly-Koskiranta-Ahtola
Nieminen-Barkov-Haapala
Hansen-Makkonen-Erkinjuntti
Peltola-Malinen-Venäläinen

no, jos keskiarvolla tulee 2 pistettä/peli, niin saa olla ketjut mitä vaan:) vaikka jatkettais kevään viimeiseen peliin näillä nykyisillä.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta