Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

SaiPa-Tappara 03.11.12 (La)

<< < (4/8) > >>

coly:
Oltiin kyllä tyhmiä tänään. Ei voi muuta sanoa. Hienolla väännöllä ja puristuksella saatiin peli 2-2 ja sen jälkeen alkoi järkyttävä ajan peluu ja jatkoajan tavoittelu tasatilanteessa.

Tilanteessa tuli myös hyvin esille se, että SaiPa on kärjessä. Itseluottamus kunnossa ja uskalsivat selvästi enemmän yrittää voittoa kuin Tappara. Alettiin siis pelkäämään nousun menettämistä, ehkä se on ymmärrettävää tässä tilanteessa.

Tuon yhtälönä en tajua jatkoajan pelaamista meidän pelaajilta. Ensin pakitellaan se tasuripiste ja sitten haluttaan idiottimaisella pelillä lahjoittaa mahdollinen lisäpiste heti kättelyssä. Tyhmää peliä.

gatecrasher:
Piste tuli Lappeenrannan reissulta mukaan. Joukkue nousi hienosti 2-0 -lukemista tasoihin. Kahden ensimmäisen erän aikana Tappara oli pelillisesti parempi ja lukemat olisi voineet olla toisinkin päin. Alivoimapeli toimi myös mainiosti yhtä SaiPan ylivoimaa lukuunottamatta. Oma ylivoima toimi ajoittain hyvin, ajoittain taas suuria vaikeuksia ihan alueelle pääsemisessä. Kolmannen erän passivoituminen hiukan ihmetyttää, ilmeisesti pelirohkeutta ei ole vielä tarpeeksi. SM-liigan sivuilta vilkaisin nopeasti peliaikoja; Haapala 8:37, Kaksonen 7:30, Malinen 5:11, Peltola 6:53, Ahtola 7:25. Siis yhteensä viisi hyökkääjää alle 10 minuutin ja Makkonenkin 14:45. Ei siis ihme että ote passivoituu kolmannessa erässä. Tälle pitää tehdä jotain, eihän me voida kahdella kentällä pelata. Roolitukset kuntoon ja peliajat tasaisemmiksi.

Tammos:
Hyvä peli Tapparalta, vaikka ihan samaa vauhtia ei saatu päälle kuin edellisissä kolmessa. Tänään oli yksi syksyn kovimmista vastuksista. SaiPa ei jättänyt senttiäkään tilaa, ja iski todella nopeasti vastaan. Myos ylivoima heillä varsin kädellistä. SaiPa oli paljon parempi kuin Tampereen vierailullaan, mikä varmaan selittyy paitsi kotikaukalolla, myös sillä että heillä monia tärkeitä pelaajia palannut kokoonpanoon.

Ville Nieminen oli aivan liekeissä. Myös Foster ja Aalto pelasivat huippupelit. Haapala joutui vaikeuksiin Saipan tilanvienti-pelissa, ja Barkoviltakin pari epätyypillistä aivopierua, vaikka muuten ihan hyvää peliä. Hansen hakee edelleen parastaan, vaikka onkin jo nyt vahvistus.

Kuitenkin hienoa että viisasten kivi Tapparan peliin tuntuu löytyneen, ja erittäin hyvin mielin voi odotella jatkoa. Muu joukkue pääsee rauhassa lepailemään, ja hiukan harjoittelemaan; mutta Barkov ja Haapala joutuvat maajoukkuepeleihin. Sanon että joutuvat, koska varmasti olisi lepo tehnyt heillekin hyvää.

Jatkoaikamaali menee paitsi ykkösketjun myös valmennuksen piikkiin. Jos pelataan kolmella hyokkääjällä, sitten pitää hyokkääjien päähän olla taottuna että yhden pitää pelata pakkia.

iroj:

--- Lainaus käyttäjältä: gatecrasher - Marraskuu 03, 2012, 20:00:27 ---Piste tuli Lappeenrannan reissulta mukaan. Joukkue nousi hienosti 2-0 -lukemista tasoihin. Kahden ensimmäisen erän aikana Tappara oli pelillisesti parempi ja lukemat olisi voineet olla toisinkin päin. peliaikoja; Haapala 8:37, Kaksonen 7:30, Malinen 5:11, Peltola 6:53, Ahtola 7:25. Siis yhteensä viisi hyökkääjää alle 10 minuutin ja Makkonenkin 14:45. Ei siis ihme että ote passivoituu kolmannessa erässä. Tälle pitää tehdä jotain, eihän me voida kahdella kentällä pelata. Roolitukset kuntoon ja peliajat tasaisemmiksi.

--- Lainaus päättyy ---

6 eniten pelannutta hyökkääjää pelasi 124 minuuttia ja 6 vähiten pelannutta 50 minuuttia.
Näin suurta eroa ei saisi olla mutta tämä oli pakon sanelema tilanne.
Tapparalla oli mahdollisuuksia päästä kuskin paikalle mutta kun jouduttiin 2-0-tappioasemaan niin oli pakko peluuttaa paljon ylempiä ketjuja.
Vaikea uskoa että Makkosen tai Malisen ketjulla olisi eväitä nostaa joukkuetta tappioasemasta.
Epätasaisella peluutuksella noustiin tasoihin mutta lopussa hyydyttiin.

Z-16:
Nieminen on kyllä huikee ukkeli, olis saanu yläripa mennä pussiin, antoi taas monta huippupassiakin. Metsolaa sai taas käydää hakkaamas suojille eikä tuomarit vienyt edes aloitusta keskialueelle, tuomareiden linjattomuus ottaa kyllä aikas paljon päähän.

Pelistä huomas että on Barkov pelannut liikaa, oli hiukan pukinaisen näköistä. Nieminen, Aalto saa kyllä kouluarvosanoin 10 esityksestä, pääosin kaikki pelas helkkarin hyvin 2 erää, vaikka Saipa johtikin niin Tappara jatkoi hallintaa. Kolmas erä oli sitten tasainen jossa näkyi itseluottamusero, Saipa sai helposti tilanteita kun Tapparan pelaajilla iski omassapäässä jarru päälle, henkimaailman hommii... Jatkoaika tuotti sitten hukatun paikan jälkeen pahan virheen ja 3-1 omiin ja maali!

ja sitten "pakollisiin" negailuihin.

Saravo.
Erkinjuntti, koska ymmärtää alkaa pelaan joukkueelle?
Makkonen pää ja kädet jäässä.

1 vs 1 pelaaminen, yrittäkää edes joskus haastaa eikä aina kiekkoa kulmaan, tuo tapahtuu liian usein. Jos muut ukot on pelin alla niin haastamista!

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta