Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Tappara-HPK 26.10.12 (Pe)

<< < (12/15) > >>

J.Alkulan pulisongit:

--- Lainaus käyttäjältä: Harald - Lokakuu 26, 2012, 21:22:10 ---Tappara on takalukossa ja silloin on ihan turha jankuttaa pelisysteemeistä. Päät kun on jumissa niin silloin muodostuu ongelmaksi systeemin toteuttaminen eikä systeemi sinänsä.

Porukka täällä on maansa myynyt ja ymmärtäähän sen, turpaan tulee kotona kerta toisensa jälkeen hyviltä, keskinkertaisilta ja huonoilta vastustajilta. Kuitenkin negatiivisuus hämärtää nyt hieman kuvaa pelitapahtumista, sillä vaikka kiekollisessa pelissä pelaajien liikeradat ovat eriparisia, silti Tappara vei ensimmäistä erää mennen tullen ja loi pelkästään siinä yhtä paljon paikkoja kuin vuosi sitten kokonaisessa ottelussa. Mutta kun maalinteko tökkii, maalivahti sulaa ja puolustuksessa tulee hirveästi henkilökohtaisia virheitä, joukkue häviää jatkuvasti. Sitten kun kaveri tuuttaa 1–2, kamelin selkä katekaa – siitä eteenpäin peli oli karmeaa.

--- Lainaus päättyy ---

Sinä nyt yrität olla yltiöpäisen positiivinen, jos tulee 0-3 nekkuun kahdessa viime erässä, niin mun mielestä se eka erä on ihan sitten se ja sama?

J.Alkulan pulisongit:

--- Lainaus käyttäjältä: Trafan - Lokakuu 26, 2012, 21:27:47 ---Peli olisi saattanut aueta Tapparalle aivan toisella tavalle, jos ne pari kehikko-osumaa olisivat menneet sisään. Vaikuttaa aivan kuin joukkueella olisi armoton takalukko päällä, kun ei mene sisään, menee pelihalukin.

--- Lainaus päättyy ---

Jaa tuolla pelitavalla? Ei ikinä!
Takalukko... Rautakorpi on nyt pahasti epäonnistunut peluutuksessa, väärät herrat väärissä paikoissa.

polvitaklaaja:
Tällä hetkellä tuosta pakistosta peliä pystyvät avaamaan erittäin heikosti Leimu, Saravo ja osittan Aalto. Kaksi ensimmäistä on niin saakelin hitaita (käsistä ja jaloista), että homma kuolee siihen sekä molemmat menettävät kiekkoa aivan liian usein kaksin kamppailuissa.

Tänäänkin niin montaa kertaa "juna meni jo" tilanteita tuli kun kiekko ei irtoa pakin lavasta aikanaan joka aiheuttaa sen omissa kiertelyn ja vauhdin keräämisen. En nyt sano, etteikö tietyssä tilanteessa ole järkevää (kuten Numppa teki TPS pelissä) mennä takaisn omiin mutta tämä Tapparan haahuilu saa kyllä paskaisen naurun päätteeksi ja hyvällä tuurilla soi vielä omissa kaupan päälle.

Saravo ja Leimu hiuksista *ittuun tuolta. Jälkimmäiselle on ainoastaan käyttöä 5-3 ylivoimassa ja silloinkin on aina jännä kakka housussa saako se sen kiekon kiinni vai ei. Jyrkkiö mene molemmista ohi kävelemällä ja Halmeenkin perussuoritustason uskon olevan jämptimpi kuin Bieberin.

Kaikesta huolimatta jos tänään katsoitte kuinka Foster pelaa omalla maalilla niin "seisoo" molarin vieressä valmiina siivoamaan kiekkoa eikä molarin edessä tai takana mistä kiekkoa on mandoton siivota pois. Tuokkola oli ihan ok mutta pakit eivä vain saa siivottua kiekkoa pois kuten JYP:ssä jossa Tuokkolaa suurin osa piti hyvänä...

Ketjut näyttää ihan hyvältä ja uskon täysin, että Connolly-Koskiranta-Erkinjöbö tulee tekemään pisteitä. Tänään taas miekkailupeliä harrastava HPK rikkoin nätisti Barkov-junan peliä niin kiekollista kuin kiekotonta. Ahtola-Makkonen-Venäläinen ei toimi kun yleismies-Makkonen ei saa oikein aikaiseksi ja Venu ohjaa peliä kulmiin ja pelaa kulmissa. Voi luoja miksi on edes ykkösylivoimassa...tämän illan läpi kentän lätystä voisi vetää ranteet teleskooppipatukalla solmuun. Joten miksei Malinen ja Kaksonen Ahtolan kylkeen koska Malinen oli tänään hyvä omassa roolisa ja potkua riitää. Kaksonen menee hukkaan tuolla hiihtelypeliajalla.

Spagettiranne Peltola-Makkonen-Venu toimis ihan hyvin stopperina ja pystys sitten rullaamaan huiliminuutteja tarvittaessa 1-2 ketjulle.

Itse peli oli ihan ok kiekkoa ensimmäisen erän ajan ja siinä oliki hyvä esimerkki kuinka jala tutisee vastustajalla kun viivalla on kaksi rightin kovasti laukovaa pakkia. Vänttinen muistaa ainakin toisen... YV:ssä oli nyt ajatusta ja kiekko liikkui mutta Venu pois tängjuverimats.

Toisessa erässä (kirotut toiset erät) se notkahdus sitten tapahtui joka jostain ihmeen syystä veti koko loppu pelin täydeksi kuraksi ja sitten saatiin katsella hengetön kolmas erä jossa jokainen kävi kokeilemassa itse kun viisikkopeli ei kiinnostanut. Turhatumine oli päivän sana ja se näkyy tulevan melkein jokaisen kasvoille aika helposti.

Vielä kun tuolla radion haastattelusa Rautakorpi puhui jonki yksilön ulkoistuvan porukasta niin eipä sekään kauhean kilvalta kuullosta. En tiedä sitten kenestä puhuttiin mutta ilmeisesti ei tunne itseään osaks joukkuetta tai jotain siihen suuntaan.

No huomenna on aika laittaa rivit uudestaan järjestykseen ja yrittää pelata 1 ja 3 erä hyvin. Vaikean toisen erän pyyntö on selkeä. Ei maalia omiin vaikka coast-to-coast kiekkoa ja parit piruetit mutta niksahdusta ei saa tapahtua.

Pettynyt olo oli pelin jälkeen kun HPK ei esittänyt mitään ihmeellistä ja teki 4 maalia.

soosi:

--- Lainaus käyttäjältä: Ekku#73# - Lokakuu 26, 2012, 20:37:20 ---Semmonenkin tuli vaan mieleen että muut joukkueet on vaan parempia.
Nythän mää sen tajusin.

--- Lainaus päättyy ---

No, säälittävintähän on se, että ne oikeesti ei ole. Tässäkin HPK oli oikeasti ihan neppailija, joka teki kuitenkin kaksi maalia ja me vaan yksi. Sitten tuli kolma maali ja neppailtiin kaikki....

J.Alkulan pulisongit:

--- Lainaus käyttäjältä: Rouhija - Lokakuu 26, 2012, 21:31:11 ---
--- Lainaus käyttäjältä: Trafan - Lokakuu 26, 2012, 21:27:47 ---Peli olisi saattanut aueta Tapparalle aivan toisella tavalle, jos ne pari kehikko-osumaa olisivat menneet sisään. Vaikuttaa aivan kuin joukkueella olisi armoton takalukko päällä, kun ei mene sisään, menee pelihalukin.

--- Lainaus päättyy ---

Näimpä. Pelaajilla on jäätävä apina harteillaan ja itseluottamus aikalailla nollissa. Selkäranka katkeaa jo muutamasta takaiskumaalista täysin. Pitäisikö Tapparan muuttaa hieman suoraviivaisemmaksi pelitapaansa? Kiekkoa vaan suoraan maalille ja karoja sisälle. Kyllä Tapparalla kuitenki on heittää maalille ihan kaksinkamppailuvoimaisia pelaajia. Ei pelaajat varmasti halua näin huonoja olla, mutta pää kun on jumissa niin tältä se näyttää. Kovin kauaa tämä ei voi jatkua enää, tai tämä kausi on taputeltu, se on ihan kylmä tosiasia.

--- Lainaus päättyy ---

Otan kiinni myös tästä, eli ei se selkä katkea ihan heti, mutta jos se pelityyli jota nyt jauhetaan, ei tuota mitään.
Niin miksi sitä sitten jauhetaan, siksikö että Rautakorpi on keksinyt uuden pyörän joka tulee voimaan 2015?
Epäilen, luulen että Herra Jukka Rautakorpi on tehnyt nyt virheen, ravihevoset lähtee voltilla, ei Tappara.
Siitä nyt maksetaan pinnoja, että Herra ei viitsinyt kouluttautua, samalla kun koulutti!

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta