Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

TPS-Tappara 20.10.12 (La)

(1/10) > >>

Trafan:
Miten käy, kun Juupella on vihdoin pelaajia Tapparaa vastaan
Jos katsotaan TPS:n kokoonpanoa, ei voi kun ihmetellä joukkueen sarjasijoitusta.
Ehkä vika oli Pekka Virran, Juupella on joka tapauksessa näpeissään sellainen miehistö että alta pois.
Eikä uusista vahvistuksista, esim. Lauri Korpikoski tai Petteri Nummelin, varmaan ole estettä TPS:n menestykselle.
Täytyy vain siunata, etteivät Koivun veljekset ole vielä tekemässä kiusaa Tapparalle.
Helsingin Kauppiaat -areenalta on tiettävästi kerätty mainospressuja kattamasta katsomoita,
normaalistihan noin puolta katsomoa suojataan pölyltä,
mutta tamperelaisten fanimatkainvaasion johdosta tilaa tarvitaan.
Artukaisten kattilahan on tunnettu siitä, että siellä on eniten tyhjiä paikkoja Suomessa.
Paikkoja toki täytyy olla, onhan Turku gloryhuntereiden ikioma kaupunki:
katsomohan täyttyy "ikiaikaisista" TPS-faneista, tosin vain jos töpselit ovat voittamassa jotain.
Siis aika harvakseltaan, mutta joskus kuitenkin.
Tappara jatkaa ottelusta faniristeilylle, jolla taatusti on ottelua hauskempaa,
ainakin jos otteet ovat samanlaisia kuin SaiPaa vastaan perjantaina.

1. Otteluennakot:
Tappara: Risteilyvaihde päälle vasta iltayhdeksältä
TPs: Tervetuloa takaisin #3
Ja: Petun paluu

2. Kokoonpanot
Tappara: Tapparan kokoonpano TPS-ottelussa
SM-liiga: Kokoonpanot

3. Tuoreimmat joukkueuutiset:
19.10. Tappara: Kankaanperä jäähypörssin ykköseksi
19.10. Ja: Mikko Koivu Turun Palloseuraan
18.10. YLE: Aki-Petteri Berg palaa Tepsiin - huoltajaksi
18.10. TPS: Petteri Nummelin TPS-puolustukseen
17.10. TPS: Viikonloppuna TUPLASTI lätkää
16.10. UL: TPS:n synkkä tulevaisuus - "Saku Koivun leikkikaverit yhtäkkiä mukaan"
16.10. IS: Mikä TPS:aa vaivaa? – seitsemän valmentajaa neljässä vuodessa
16.10. TPS: Kris Russell palaa takaisin TPS:ään
16.10. TPS: Juha Pajuoja TPS:n päävalmentajaksi
15.10. TPs: HC TPS on vapauttanut Virran ja Strömbergin valmennusvastuusta
12.10. TPS: Korpikoski sivussa illan Lukko-ottelusta
3.9. TPS: TPS:n loukkaantumistilanne (TPS:llä on hieno tapa näyttää loukkaantumistilanne)

4. Viime kauden kohtaamiset:
27.09.11: TPS-Tappara 1-4
18.10.11: TPS-Tappara 2-1
29.11.11: Tappara-TPS 2-5
10.12.11: TPS-Tappara 3-2
03.03.12: Tappara-TPS 3-2

4. European Trophyn kohtaamiset:
31.08.12 TPS-Tappara  0-1 (0-0,0-1,0-0)
              Tappara: Tappara edelleen voitokas - nyt nollapeli
              TPS: Tappara iski ainokaisen
              YouTube: 31.8.2012 Maalikooste: TPS-Tappara 0-1
01.09.12 Tappara-TPS 1-2 ja (0-1,0-0,1-0)
              Tappara: Jatkoaikatappio toi yhden pisteen
              TPS: Engren torjui TPS:lle voiton
              YouTube: Maalikooste: Tappara-TPS 1.9.2012

5. Joukkueiden edelliset ottelut:
19.10.12: Tappara-SaiPa 1-2 (0-1,1-0,0-1)
              Tappara: Hakametsässä piti olla peli, näyteltiinkin uusinta
              SaiPa: Huikea taistelu toi pisteet
              NelonenPro: Tappara-SaiPa 19.10.2012
19.10.12: TPS-Jokerit 2-4 (2-0,0-2,0-2)
              TPS: Filppulat kaatoivat TPS:n
              Jokerit: Turusta jauhettiin arvokas vierasvoitto
              NelonenPro: TPS-Jokerit 19.10.2012

6. Kausiennakot isännistä:
13.09. MTV3: TPS vuoden verran viisaampi
13.09. IS: TPS: hunajapurkki on taas raollaan
10.09. YLE: Kasvukivut selätetty - Turun ylpeys astetta vaarallisempi
10.09. YLE: TPS:n pesää siistittiin - "Se on kaikista pahin tilanne"
10.09. HS: Huippuvahdit TPS:n turva
03.09. Ja: Tasaisemmin eteenpäin – TPS 2012-2013
03.09. Ja: Pelaajakartta: TPS - Loukkaantumiset kaatavat joukkueen
03.09. SM-liiga: 10 päivää SM-liigakauden 2012-13 alkuun – esittelyssä TPS

7. Numeroita:
SM-liiga: Tappara/otteluohjelma
SM-liiga: TPS/otteluohjelma
SM-liiga: Kuntopuntari
Annabet: Statistiikkaa otteluparista
Maugen kerroinvertailu (TPS suosikkina)

8. Tuomaristo:
Ottelun päätuomareina Mikko Kaukokari (6) ja Marko Kovanen (10).
Tuomariasettelu

9. Oheistapahtumat:
- Tapparan faniristeily M/S Silja Europalla, siirtyminen laivaterminaaliin tapahtuu 60 peliminuutin jälkeen, pelattiin jatkoaikaa tai ei.
              Tappara: Tappara-risteily 20.10.2012

4_TRA:
Käkeen tulee niin ettei joukkue löydä opastamatta sen paremmin risteilyle kuin kotiokaan. Ei kertakaikkiaan m i t ä ä n saumaa pisteille. Sukellus on päivän sana... millon on maajoukkuetauko? Sitä tarvitaan nyt!

IsotKirvekset:
Eiköhan se ole paras keskittyä pitämään numerot siedettävinä niinkuin tähänkin asti. Sehän tuntuu olevan Rautakorven pelisuunnitelma nykyään.

Täikampa:
Eikö Tapparalle vois antaa yhden tai pari maalia eteen, niikuin pitkävedossakin voi.

IsotKirvekset:
Juu hyvä idea. Ja eikö vastustajalle voitaisi laittaa joku satunnainen katsoja maalivahdiksi niin olisi Tapparankin hyökkääjillä jotkut mahdollisuudet osua.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta