Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Tappara-Ässät 13.10.12 (La)

<< < (4/9) > >>

Kankaantaan profeetta:
Noin alkulämmön perusteella parhaalta näyttää Palolan otteet. Tietenkin Barkov ja Nieminen tulevat olemaan myös tänään kullanarvoisia. Uskon, että Mäntylä nostaa tänään reilusti tasoaan. Ja Ahtola tekee maalin.

Sulttaani:
Vielä kun Venu ja Palola vaihtaisivat paikkoja. Venäläinen on muodostanut hyvän puurtajakaksikon Malisen kanssa ja Palolan tykistä voisi saada enemmän irti hyvän pelintekijän kanssa.

Suoraman Sevon:
Hienosti kesti Porilainen kuuppa lopussa, eli ei.. Vaikeahko peli siittä huolimatta että tekemisen taso oli tasaisen hyvää.. maalin tekeminen on vaikeaa, onneksi tänään 2 riitti..

taakka:
Ihan ok peli Tapparalta. Esitys ei ollut mitenkään erikoinen mutta semmosta tasasen varmaan tekemistä. Peli oli ihan hyvin halllinnassa 5-5 vastaan. Pelin tärkein asia oli varmaan se että selvittiin kohtuullisen pienellä jäähymäärällä eikä vastustaja päässyt rankaisemaan ylivoimalla.

Savinaisen ulosajo pelin lopussa oli ihan ansaittu vakkei kovin törkeä ollutkaan. Periaatteesa "tönäisi" Leimun pää edellä laitaan joten toivotaan että Leimu ei tästä pahemmin loukkaantunut. Tuokkola pelasi tänään ihan hyvin eikä antanut lahjamaaleja vastustajalle.

Henkisesti varmaan tärkeä voitto Tapparalle ja tästä on hyvä jatkaa ensiviikkoa kohti. Pikkaisen lisää juonikkuutta peliin henkilökohtaisia virheitä pois niin hyvä tästä tulee. Mukava että tuli voitto kotonakin koska paikalla oli 6910 katsojaa. Hienosti porukka löysi halliin!!

baldie:
Mielestäni Leimu sai kyynärpäästä päähän. Joensuun ulosajo kampituksesta oli minulle uutta, mutta taisi tahallisuus olla syynä ulosajoon.  ;D

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta