Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Tapparan peliesitykset kaudella 2012-13

<< < (13/19) > >>

Ljpp:
Eräs tuttava heitti mielenkiintoisen näkemyksen, jonka tilastonikkarit voivat todeta oikeaksi tai vääräksi. Hän tuumasi että alkukaudella joukkue voitti laukaukset otteluissa, vaikka hävisikin paljon pelejä,  kun taas nyt voitokkaassa talvijaksossa tilanne on toisin päin?

vepsu:
Näkemys pitää paikkansa. Olen itsekin kiinnittänyt huomiota otteluiden tilastoja silmäillessä tähän asiaan. Usein ollaan hävitty 50-60 laukauksella ja voitot useimmiten saatu vain reilulla 30 laukauksella, jopa vähemmällä. Esimerkkinä voitoista vaikka 8.1 Tappara-Saipa 3-0 voitto 26 laukauksella ja 18.1. Jokerit-Tappara 1-3 vain 22 laukauksella. Häviöistä vaikka 20.10.2012 TPS-Tappara 4-2 56 laukauksella ja 12.10.2012 Ässät-Tappara 4-2 68 laukauksella. Näiden lisäksi löytyy useita vastaavanlaisia esimerkkejä. Toki aineisto on vielä pieni ja sattumalla voi olla merkitystä, mutta hieman erikoiselta se vaikuttaa. Olen lisäksi katsonut 1-2 peliä lukuunottamatta kaikki pelit joko paikanpäällä tai Urholta ja voitetuissa peleissä varsinkin tammikuulla on Tappara ollut jäätävän tehokas viimeistelyssä. Vaikka vastustaja on näennäisesti hallinnut, Tappara on käynyt tekemässä maalit Nemon tai Sashan johdolla. Varsinkin avauserässä on näin tapahtunut.
Täytynee vielä tehdä tarkemmat tilastot asiasta ja katsoa loppukaudesta toistuuko sama ilmiö. Ja mikä on esim. tilanne muiden joukkueiden osalta? Eikö paljon laukominen enää olekaan maalinteon tae niinkuin aina itsekin on ajatellut ja tuttuna sanontanakin tunnettu jääkiekossa?

Mazza:
Ei se ainakaan Tapparan kohdalla ole. Jos halutaan pitää paljon kiekkoa ja pelata johtoasemassa pitkiä hyökkäyksiä, ei kannata laukoa kaukaa ja sektorin ulkopuolelta koska todennäköisemmin kuin maaliin se johtaa kiekonmenetykseen. Muutenkaan Rautakorven nyky-Tapparalle ajama pelitapa ei perustu isoihin laukausmääriin, sellaisiin näin laadukkaalla avauspelaamisella joukkue varmasti pystyisi mutta olisiko se tehokkain tapa hyökätä? Rautakorven näkemyksen mukaan ei selvästikään ole. SaiPa esim. on täysin vastakohta, joukkue ampuu paljon ja pyrkii irtokiekoille. Lauantaina SaiPa oli yksinkertaisemmalla hyökkäyspelillä parempi, mutta sarjataulukko kertoo näiden joukkueiden voimasuhteista muuta. Ja vaikka monissa voitto-otteluissa vastustaja on saanut enemmän laukauksia maalia kohti kuin Tappara, ei niitä kuitenkaan mitään älyttömän vähää ole ollut kai missään pelissä. Tappara on johtanut pelejä paljon ja joutunut sen takia takaa-ajetuksi, jolloin on luonnollista että vastustaja joutuu ampumaan enemmän hakiessaan maalia.

TPR:
Olen huomannut tämän laukaisutilastoasian jo Rautakorven edellisten valmentajakausien aikana. Tappara tuntui voittavan varmimmin kun vastustajan maalivahdille kertyi vähän torjuntoja ja Tapparan maalivahdille paljon.

Tasakentällismaalit tulevat kuitenkin erittäin usein vastahyökkäyksistä joten vastustajan näennäishallinta ja liian rohkea hyökkäyspelaaminen kääntyykin Tapparan eduksi.

Jos tämän kauden laukaisutilastoja vertaa esim. viimekautiseen, vastustajien laukaukset ovat tulleet paljon huonommista paikoista, usein siniviivalta. Viime kaudella maalin edestä tuli järjestään parikymmentä vaarallista laukausta per peli, nyt niitä tulee murto-osa, vaikka vastustaja hallitseekin laukaisutilastoa.

Screamager:

--- Lainaus käyttäjältä: Mazza - Helmikuu 05, 2013, 12:08:49 ---Kokonaislaukaisumääriä oleellisempaa olisi omasta mielestäni puhua maalia kohti ammutuista laukauksista, en tiedä miksi SM-liigan osalta usein puhutaan noista kaikista laukauksista joita on hirveä määrä maalivahtien torjuntoihin nähden. Ja jos verrataan Willsien ja Aallon prosentteja niin toinen ampuu vetonsa paljon lähempää, ei niitä oikein voi verrata edes.

--- Lainaus päättyy ---

Mää räknäsin tuota "kaikki laukaukset-maalia kohti osuneet laukaukset"-tilastodataa tältä kaudelta Tapparan osalta eilen illalla ja pistän tähän ketjuun tulkinnat myöhemmin sitten kun kerkiän niitä miettimään, ehkä jo tänään.

Sen voin ulkomuistista todeta, että prosenttiosuudet "maalia kohti osuneet laukaukset / kaikki laukaukset" pyöri Tapparalla pääosin 65-70 prosentin tienoilla eli Tapparan laukauksista keskimäärin kaksi kolmesta oli joko maalivahdin torjumia tai maaliin johtaneita.

Pääosa ohi menneistä tai blokatuista laukauksista tuli vähemmän yllättäen siniviivalta, oikealta tai keskeltä.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta