Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Tapparan peliesitykset kaudella 2012-13

(1/19) > >>

Ljpp:
Avataanpa tällainen ketju, koska aihetta sivutaan monissa ketjuissa (ottelut, pelaajat, Rautakorpi-ketju, kuntopuntari) mutta mikään näistä ei suoraan sovellu pelin tarkasteluun vähän isommassa kuvassa.

Avaan ketjun otsikolla: En ole huolissani

Totta on se, ettei alkukausi ole alkanut optimistisempien veikkausten mukaisesti. Pitää muistaa, että joukkueen vanha runko on kärsinyt huonosta valmennuksesta viimeiset talvet ja kesät, eikä Rautakorven ajama moderni pelitapa ole vielä selkäytimessä. Myyttisestä "voittamisen kulttuurista puhumattakaan". Viime kausien virheitä ei korjata muutamassa kuukaudessa ja lisäksi joukkueen vaihtuvuus on ollut suurta. Lisäksi on syytä huomata, että ET-turneeseen osallistuneilla on ollut taipumusta aloittaa liiga vaisusti. ET-kiertue luultavasti on kuitenkin raskaampi kuin harjoitusottelukausi, niin henkisesti kuin fyysisestikkin - joukkue on pelannut jonkinasteisia "tosipelejä" jo pari kuukautta, joka voi syödä alkuinnostusta runkosarjasta. Ennakko-odotukset ovat luultavasti myös tuoneet ylimääräisiä suorituspaineta erityisesti kotikentälle.

Nyt on kuitenkin nähty, että joukkue on päässyt viimekauden toivottomuudesta tilanteeseen jossa ottelut hävitään maalilla. Sanotaan että maalin tappiosta on pitkä matka maalin voittoon, mutta niin on myös kolmen maalin tappiosta yhden maalin peliin. Pisteitä on menetetty yksilövirheisiin tai niiden sumaan, mutta ei voida sanoa etteikö joukkue olisi pääsääntöisesti pärjännyt vastustajilleen ihan kohtalaisesti.

Nyt aivan alkukaudesta riittää se että joukkue pysyttelee sarjan puolivälissä, ns. hyvissä kyttäysasemissa (ei mallia Keskisalo). Samaan aikaan pelin pitää kuitenkin pikkuhiljaa kehittyä, sillä vastus kovenee. Historia on näyttänyt, että joulun molemmin puolin jyvät erottuvat akanoista. Ja se paras peli tulee tietysti olla kauden viimeinen ottelu. Uskon, että Rautakorpi kyllä hallitsee kunnonajoitukset ja laadukkaassa valmennuksessa peli ja pelaajat kehittyvät, virheet vähenevät, pelitapa jalostuu ja iskostuu selkäytimiin. Joukkueessa on potentiaalia, jota ei vielä ole saatu esiin, mutta pätevässä komennossa se on mahdollista ja tällä kaudella kesän pohjatyöt on varmasti tehty hyvin.

Yksi uhkatekijä kuitenkin löytyy, eli työsulun myötä kuumentuneet pelaajamarkkinat. Jos työsulku pitkittyy tai NHL-kausi peruuntuu kokonaan, saattavat joukkueiden materiaaliset voimasuhteet heilahtaa radikaalisti. Työttömänä on satoja pelaajia joista suurin osa haluaa ylläpitää ammattitaitoaan. Ennakkoarvioissa Tappara oli selkeästi sarjan paremman puoliskon joukkue materiaaliltaan, mutta jos päävastustajat vahvistuvat parilla-kolmella huippumiehellä, niin kilpailutilanne voi muuttua merkittävästi. Tosin oletettavaa on myös se, että joku/jokunen seura sotkee joukkuekemiansa ja rakenteensa harkitsemattomilla ostoksilla. Floppejakin nähdään NHL-osastolla - se on varmaa.

Rouhija:
Ei Tappara missään nimessä huonosti ole pelannut, jos viime kauteen verrataan, mutta se vertauskuva lienee melko turha kun puoli joukkuetta on vaihtunut.

Alkukauden pelit ovat menneet ihan ok, ja voisi sanoa, että muutamalla pompulla oltaisiin saatu ainakin 5 pistettä enemmän.
Se, että onko näiden pomppujen jääminen sitten tuurista kiinni, vai pelitavasta kiinni? Enemmänkin ehkä pelaajista.
Tapparan puolustuksessa on muutama pelaaja, lähinnä Aalto ja Mäntylä, jotka eivät ole pelanneet omalla tasollaan.

Rautakorpi&co osaavat valmentaa ja tietää milloin pitää olla parhaimmillaan, mutta yleisön silmissä olisi tärkeää olla voittava joukkue jo alkukaudesta ja varsinkin kotonaan. Kaipaisin itse ainakin enemmän aggressiivisuutta kotipeleihin. Passiivinen karvaus ei jotenkin vain sovi kotipeleihin, missä pitäisi olla vastustajassa kiinni saman tien ku he kiekon saavat. Aggressiivisempi peli herättää myös katsojat. Puolustuspeli kuitenkin pääsääntöisesti toimii ihan mallikkaasti, kunhan näistä pienistä virheistä päästään eroon. Niinkuin Ketjun aloittaja sanoi, niin pienet virheet kun kasaantuvat, niin niistä on ne maalit tulleet. Ei siellä jatkuvasti virheitä tehdä. Avauspelaaminenkin on pääsääntöisesti oikein hyvää. Hyökkäyksiin päästään nopeasti. Vastahyökkäyksiin käännetään peli myös nopeasti.

Enemmän olen kuitenkin huolestunut meidän hyökkäyspelaamisesta. Meillä on yksi toimiva kenttä hyökkäyspäähän. Oikeastaan EJ-Koskiranta-CC teki pisteitä vain muutamassa harkkapelissä.  Hyökkäyspelaaminen on toistaiseksi painunut kulmapelaamiseksi, josta maalin eteen ei olla päästy riittävän hyvin. Onko meidän hyökkääjillä riittävästi juonikkuutta rakentaa maalipaikkoja ja onko meillä riittävästi pelaajia, jotka ne maalit tekevät?

crimson:
Täällä ei olla huolissaan tippaakaan. Kärppäpeli osoitti hyvin sen, että peruspalikat ovat enemmän kuin kohdallaan. Nöyrä puolustuspeli ja virheistä rankaiseminen onnistuu jo - kotona ilmeisesti on vielä jonkinlainen kuviteltu painetila viihdyttävästä pelistä joka johtaa yliyrittämiseen ja virheisiin.

Näin hyvin järjestäytynyttä Tapparaa en ole nähnyt Rautakorven edellisen käynnin jälkeen. Uraman kaudellakin peli perustui enemmän yksilötaitoon kuin pelisysteemiin. Nyt näyttäisi siltä, että pelitavan perusteet ovat jo kohdillaan ja kun oma pää saadaan pitämään voidaan panostaa hyökkäyspään tapahtumiin. Kristallipalloni mukaan kahdesta seuraavasta pelistä tulee komeat voitot. Lahdessa siksi, että vieraspeleissä on helpompi olla näyrä ja viikonloppuna yksinkertaisesti siksi, että Ilves voittaa vain taistelulla eikä millään jaksa viikonloppuna painaa tarpeeksi, että saisi kiekkokontrollijoukkueen pelitavan murrettua.

Epäilen myös, että harjoittelun kuormittavuutta on jonkun verran lisätty mikä näkyy virhealttiuden kasvuna. Ja vielä jos saisin päättää lock-out-strategiasta niin nyt olisi syytä olla hissuksiin ja satsata joukkueen kehittämiseen. Jos käy niin, että koko NHL-kausi peruuntuu on takuulla tilanne se, että tasokkaita ukkoja on tarjolla runsaasti. Itse pitäisin tässä vaiheessa pukukopin ovet kiinni ja tilannetta arvioitaisiin sen mukaan, miten homma maailmalla kehittyy. Kevääseen tässä kumminkin tähdätään.

Hende:

--- Lainaus käyttäjältä: Rouhija - Syyskuu 26, 2012, 18:24:47 ---...
Enemmän olen kuitenkin huolestunut meidän hyökkäyspelaamisesta. Meillä on yksi toimiva kenttä hyökkäyspäähän. Oikeastaan EJ-Koskiranta-CC teki pisteitä vain muutamassa harkkapelissä.  Hyökkäyspelaaminen on toistaiseksi painunut kulmapelaamiseksi, josta maalin eteen ei olla päästy riittävän hyvin. Onko meidän hyökkääjillä riittävästi juonikkuutta rakentaa maalipaikkoja ja onko meillä riittävästi pelaajia, jotka ne maalit tekevät?

--- Lainaus päättyy ---

Rouhija vie tässä niin täydellisesti sanat suusta ku mahdollista.

En minäkään huolissani ole pidemmällä tähtäimellä mutta toivoisin näistä voitettavissa olevista peleistä voittoja. Joskus täytyy hävitäkin, sille ei voi mitään mutta noi maalin pelit pitäis voittaa. Ennen kaikkea kotona ois tärkeetä napsia voittoja. Suomalaiset on katsomossa silloin ku voittoja tulee. Tätä kautta lipunmyynti pääsee tavotteeseen ja tätä kautta kausi menee taloudellisesti paremmin. Se taas luonnollisesti ruokkii tulevia kausia.

Unohtamatta voittojen merkitystä itseluottamukselle ja joukkueen pelaamiseen muutenkin. Jos jollekin jäi epäselväksi, nyt tsemppiä niihin peleihin, mitkä on selkeesti voitettavissa. Tämmöset Ipat ja Pelsut pitäis tollakin suorittamisen tasolla olla lähinnä pisteautomaatteja, mutta nää kärkiporukat pitäis pystyä myös välillä voittamaan.

Maalivahtipeli toimii, puolustus vähintään ok tasolla pl. muutamat helpot virheet mitä on joutunut todistamaan mutta hyökkäyspäähän kaivattaisiin parempaa draivia. Tällä hetkellä maalille menee vaan Haapala ja NiemisVille. Ahtola ehkä voidaan myös tähän porukkaan lukea. Toisin sanoen kakkosketjun porukka.
Ykkönen ja kolmonen pitäis saada myös toimimaan. Yhden ketjun tehoilla harvoin kuitenkin voitetaan.

mies12:
Positiivistahan tässä on ollut että pelit ollaan hävitty vain YHDELLÄ maalilla! Mutta sitten taas se huonompi homma et jokasessa pelissä ollaan perseilty voitonmahdollisuudet tyhmillä omanpään virheillä.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta