Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Pelicans-Tappara 27.09.12 (To)

(1/11) > >>

Trafan:
Tappara ryöstöretkelle Pelikaaninpesään
Viimekauden hopeajoukkue Pelicansin kausi on alkanut melkoisen nihkeästi, varsinkin puolustuksen osalta.
Kuvaavaa on kahden maalin johdon hukkaaminen tappioksi Ilvestä vastaan hieman reilussa minuutissa.
Guru Suikkaselle ei ole tiettävästi vielä ehdotettu kalossinkuvaa ahteriin,
ehkäpä Lahdessa odotetaan Pelicansvalmennuksen vahvistumista Nupella,
jonka arvellaan vapautuvan KHL-hommeistaan Matikaisen myötä, ehkä piankin.
Pelicansin pistepussi on kilahtanut yhden voittolaukausvoiton ja kahden jatkoaikatappion myötä neljästi,
millä pistemäärällä Pelicans on jopa surkean kotimenestyksen rasittaman Tapparan takana.
Tapparan kaikki viisi peliä ovat päättyneet vierasvoittoihin, tätä "perinnettä" olisi hyvä jatkaa vielä torstaina.
Kokoonpanoista ei vielä ole tietoa, saapa nähdä palaako Ville junnujen rinnalle ja millaiset pakkiparit muodostetaan.

1. Otteluennakot:
Tappara: Tapparan vuoro vieraissa
Pelicans: Markus Seikola: Vastus on kova, mutta kaatuu
Ja: Pelikaanien lentorata hukassa

2. Kokoonpanot
Tappara: Iskuryhmä Isku Areenassa
SM-liiga: Kokoonpanot

3. Tuoreimmat joukkueuutiset:
26.9. Tappara: Tuukka Mäntylä pelikieltoon
25.9. Ja: Lucenius Kisaan lainalle
24.9. MTV3: SM-liigan topit ja flopit: NHL-miehet näyttivät kaapin paikan
24.9. Pelicans: Pekka Saarenheimo Pelicansiin
24.9. IL: KL: Pelicansille jättimätkyt alkoholimyynnistä
21.9. Pelicans: Loukkaantumisia Pelicans-hyökkäyksessä

4. Viime kauden kohtaamiset:
30.09.11: Pelicans-Tappara 4-0
29.10.11: Tappara-Pelicans 2-3
17.02.12: Tappara-Pelicans 3-2
15.03.12: Pelicans-Tappara 6-0

5. Joukkueiden edelliset ottelut:
25.09.12: Tappara-JYP 2-3 (1-0,0-2,1-1)
              Tappara: Tapparalle taas maalin kotitappio
              JYP: Otteluraportti
              NelonenPro: Tappara-JYP 25.09.2012
25.09.12: HPK-Pelicans 3-2 (2-1,0-0,0-1) ja.
              Pelicans/ESS: HPK ratkaisi kiistanalaisella maalilla
              HPK: Kiilholma palautti HPK:n voittokantaan
              NelonenPro: HPK-Pelicans 25.9.2012

6. Kausiennakot vierailijasta:
13.09. IS: Pelicans: pelkkiä kysymysmerkkejä
11.09. SM-liiga: 2 päivää SM-liigakauden 2012-13 alkuun – esittelyssä Pelicans
11.09. MTV3: Pelicansissa kävi kova kato
10.09. YLE: Suikkanen vakuuttaa: Turkoosiväri ei valu viemäriin
10.09. HS: Pelicans menetti tehotandeminsa
01.09. Ja: Aivan uusi joukkue – Lahden Pelicans 2012–2013
01.09. Ja: Pelaajakartta: Pelicans - Musta hevonen

7. Numeroita:
SM-liiga: Tappara/otteluohjelma
SM-liiga: Pelicans/otteluohjelma
SM-liiga: Kuntopuntari
Annabet: Statistiikkaa otteluparista
Maugen kerroinvertailu (Kotijoukkue niukkana suosikkina)

8. Tuomaristo:
Ottelun päätuomareina Antti Boman (3) ja Stefan Fonselius (21).
Tuomariasettelu

taappara:
Teen pienen ennustuksen huomisen kokoonpanosta:

Nieminen-Koskiranta-EJ
Ahtola-Barkov-Haapala
Peltola-Makkonen-Venäläinen
Kaksonen-Malinen-Männikkö

Kankaanperä-Aalto
Kaijomaa-Jyrkkiö
Saravo-Leimu

Tuokkola

Z-16:
Nyt on hyvä sauma Jyrkkiöllä ottaa hiukan isompaa roolia parin pelin ajan, ja ehkä se poikii jatkossakin peliaikaa jos pelaa hyvin, Tapparan pakisto pois lukien Kanki on alisuorittanut niin pahasti että ihan kuka voi olla pois niin ei vaikuta mihinkään, ellei paikkaaja ole JussiHalme.

Niemistä kokeilisin jo ykksessä, jos on fluuuu kadonnut kokonaan.

Barkovin ketjun antaisin jatkaa samassa koostumuksessa. Erkinjunttia vois herätellä Makkosen ja Peltolan ketjussa. Venu-Koskis-Nimo.
Tällähetkellä on liian paljon alisuorittamista kokoonpanossa.

Z-16:

--- Lainaus käyttäjältä: Z-16 - Syyskuu 26, 2012, 23:18:53 ---Nyt on hyvä sauma Jyrkkiöllä ottaa hiukan isompaa roolia parin pelin ajan, ja ehkä se poikii jatkossakin peliaikaa jos pelaa hyvin, Tapparan pakisto pois lukien Kanki on alisuorittanut niin pahasti että ihan kuka voi olla pois niin ei vaikuta mihinkään, ellei paikkaaja ole JussiHalme.

Niemistä kokeilisin jo ykksessä, jos on fluuuu kadonnut kokonaan.

Barkovin ketjun antaisin jatkaa samassa koostumuksessa. Erkinjunttia vois herätellä Makkosen ja Peltolan ketjussa. Venu-Koskis-Nimo.
Tällähetkellä on liian paljon alisuorittamista kokoonpanossa.

--- Lainaus päättyy ---
Kokoonpano kuitenkin meni näin

74 Antti Erkinjuntti - 40 Jarno Koskiranta - 61 Chris Connolly
17 Ville Nieminen - 16 Aleksander Barkov - 25 Henrik Haapala
21 Jerry Ahtola - 85 Jussi Makkonen - 81 Jukka Peltola
38 Sami Venäläinen - 28 Jarkko Malinen - 11 Miikka Männikkö

56 Kalle Kaijomaa - 83 Teemu Aalto
6 Pekka Saravo - 9 Juha Leimu
12 Markus Kankaanperä - 4 Jesse Jyrkkiö

58 Pekka Tuokkola

Hiukan harmittaa, Ahtola menee hukkaan Makkosen vierellä, taitaa olla kiveenhakattu tuo ns. ykkösketju.

#51:
Connolly siis palaa kokoonpanoon ja Mäntylä väistyy pelikiellon takia katsomoon. Ykkönen samassa muotissa kuin ennenkin, olisihan sitä Ahtolaa voinut koittaa, mutta Rautakorpi antaa vielä aikaa tuolle koostumukselle. Toivottavasti peluutus on tasaista ja etenkin puolustuksessa kolmosparikin saa kunnolla peliaikaa. Vaikuttaa muuten vähiten hazardilta.

Ennustuksia:

-Ykkökentässä kaikille 0+0.
-Tappara saa enemmän jäähyjä kuin Pelicans.
-Tuokkolalle max 25 torjuntaa.
-Pelin jälkeen ketutusketjuun tulee ainakin 10 uutta viestiä.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta