Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

European Trophy 2012

<< < (32/64) > >>

jallu_tane:
Näin ottelusta palautuneena voi alkuun todeta, että pisteet lähti kyllä väärään kaupunkiin. Tässä nyt tapahtu se vanha klisee "josset sää tee, niin kaveri tekee".

Tappara kyllä vei matsia pääosin ja TPS:n tilanteet olivat aika vähissä, eikä montaakaan pitkää hyökkäystä saaneet aikaan, johonka P.Virran pelikirja ainakin ennen on perustunut. Joku sano että Tappara oli väsynyt, mutta mun mielestä TPS oli jaloissa ja tosiaan huonoon viimeistelyyn tää matsi hävittiin. Kaiken kaikkiaan peli näyttää hyvältä, ja kyllä tällä pelillä voitetaan 2/3 pelistä liigassa.

Niäminen joo kävi kuumana, ja aika idioottimaista käytöstä katkoilla, muuten kyllä kun keskitty pelaamiseen, niin oli ihan hyvässä vauhdissa. Ulosajo oli kyllä turha, mutta ehkä se oli parempi laittaa Vilu rauhottuun. Leimu oli taas omasta mielestä melko heikko, kiekko poltti viivalla ja ainakin kaks kertaa neppaili viivalla yvllä kiekon pois alueelta. Mihkähän se Juhan itseluottamus ja kiekollinen pelaaminen on kadonnut reilussa vuodessa.

Ja loppuun vielä; Locken kolme tähtee oli lähinnä vitsi, miestä ei näkynyt kuin alotuksissa, ja sitten yks ripari sisään ja that's it.

Mazza:
Oikeastaan harmittaa vaan ettei lohkojohto vankistunut tämän työtapaturman myötä. En ymmärrä tippaakaan näitä ET:n väheksyjiä jotka eivät halua Eurooppaan taistelemaan turnausvoitosta, urheilussa on uitakin arvoja kuin rahapalkinnot.

TPS oli pahasti jäljessä koko pelin ajan mutta rimpuili klassiset vieraspisteet kun kotijoukkue ei käyttänyt paikkojaan. Ja mun mielestä siellä oli ihan tarpeeksi laatupaikkoja viiteenkin maaliin, viitaten siihen kun joku sanoi ettei Engrenin tarvinnut venyä.

Ikävä sanoa mutta samat pelaajat ovat edelleen vaikeuksissa kuin viime kaudellakin. Leimu sai paljon yv-aikaa ja laukaisupaikkoja mutta epävarmuus on läsnä joka puolella kaukaloa. Silloin kun nostaa jalalla ei tunnu näkevän kenttääkään kuten aiemmin. Harmi ettei sitä tuurimaaliakaan osu kohdalle joka voisi aukaista jotain lukkoja, mutta heikolta tuo näyttää. Halme on samaa sarjaa mutta häntä ei enää Leimun tavoin yritetäkään saada peluuttamalla parantamaan vaan reservirooli on selviö.

Koskiranta oli taas hyvä ja Connollykin ok. Jää vaan kokonsa puolesta joissain vaihdoissa ihan näkymättömiin, sitten kun saa tilaa niin pystyy luomaan paikkoja. EJ:tä kaivattiin, Peltola oli näkymätön ja Kaksonen ihan erilaisena pelaajana ei siihen myöskään sopinut ainakaan vielä, tosin montaa vaihtoa ei ehtinyt ykkösessä vetämäänkään. Mielestäni Makkosen ketju luo edelleen liian vähän tilanteita tasakentällisin, ketjusta puuttuu nykyisellään rytmittäjä koska Makkonen ei sitä ole. Hienon yv-maalin kuitenkin värkkäsivät joten jos tehoja tulee jatkossakin niin suurempaan kritiikkiin ei ole aihetta. Barkov oli taas erittäin hyvä ja laukoi muutaman kerran terävästi ranteella eikä Engrenillä aina ollut hajua missä kiekko tarkalleen oli, ei vaan uponnut. Villestä nyt ei jaksa paljon kommentoida muuta kuin että ulosajo oli ylireagointi tuomareilta, tai sitten Koskiranta olisi pitänyt heittää myös suihkuun. Muutenkin kun huomattavasti enemmän kiekkoa pitänyt Tappara istui jäähyllä milloin mistäkin niin tuomareiden työskentely ei vaikuttanut tasapuoliselta.

coly:
Ajoin nähdäkseni uudistuneen Tapparan, mutta samaa sontaa siellä askissa tarjottiin kuin parina viimekin vuonna ja tappio niskassa kotimatkalle. Ei muuta.

Ja sitten asiaan...

Vaikka tappio tulikin ja ei ollut vielä SM-liigaa, niin olihan hemmetin hienoa nähdä kiekkoa. Varsinkin se, että Tappara esitti hyvää peliä jossa erityisesti hyökkäyksiinlähtöjen kanssa tiedettiin kokoajan mitä tehdään, näin varmaan enemmän järjesteltyjä hyökkäyksiä tässä pelissä kuin kolmena viime vuonna aiemmin.

On se jääkiekon pelaaminen huomattavasti helpompaa kun miehet sentään liikkuu tuolla kentällä nykyään, se ilahdutti myös silmää. Oikeastaan nuo kaksi asiaa (Pelitapa ja liike) on se mitkä saa hyvälle tuulelle. Esimerkiksi Männikön liikkeessä on eroa kuin yöllä ja päivällä.

Pelaajista ei oikeastaan kukaan ollut huono, Halmetta ja Jyrkkiötä paha arvioida. Yksi asia joka v-tutti hallilla on tuo Leimun haukkuminen. Menettihän se kiekon pari kertaa YV:ssä helposti omaa räpellyttään, mutta pelashan se hemmetin hyvä pelin kokonaisuudessa jossei anna tuollaisille painoarvoa ja hämätä kokonaissuoritusta.

Tuokkolalla tais olla tylsää kun piti pari kertaa kikkailla melkein kohtalokkaasti. Ville päästeli höyryjä, ekassa erässä ei kulkenut mutta mun mielestä sen peli alkoi toimimaan paremmin kun otti vähän lämpöä. Nieminen teki pari kertaa suoran hyökkäyksen YV:lla samalla kuviolla. Uloasjo todella köykäinen, mutta hiukan voisi pistää jäitä kypärään. Saihan peli tosiassa tuosta hyvin paljon eloa.

Connolly luistelu ja nopeus on kyllä timanttia, eikä huono syöttämäänkään. Voi pojat, kun olisi vaikka 5cm ja 5kg enemmän, on meinaan niin pieni hobitti. Uusista miehistä Malinen oli ihan hyvä ja hoiti ruutunsa. Kaksonen väläytti välillä mutta saisi hiukan olla maltillisempi kiekon kanssa, Koskirannalla vähän heikompi peli ja Kanki oli Kanki, ei ihmeempiä. Aaltohan vaikutti kenties parhaimmalta koskaan Tapparassa?

Vanhoista "patuista" edukseen esiintyi Makkosen Jussi, jonka liike on mennyt paljon eteenpäin, samoin Männiköllä. Barkov on kyllä niin kova ja näyttävä, silmä lepää. Jos pettymyksiä aattelee niin Peltolan Jukka oli taas oma ittensä, tavallaan ihan ok muttei sillä mitään saavuteta.

Levollisin mielin saa odotella liigakauden alkua.

Ranari:
Kummallista nillittämistä muutamalta palstalaiselta koskien Villen ulosajoa. Tappara on ollut useamman vuoden joukkue, jonka yli saa ajaa ja kävellä. Nyt pitkästä aikaa joukkuessa on sydäntä ja taistelutahtoa, eikä taka-askelia oteta.
Joukke on kuin Ville itse - syräntä ja taistelua.
Niin kuin Tappara.fi:ssä sanotaan törkeästi ylireagoitu ulosajo. Linjattomuus paistoi läpi tuomareista koko ottelun. Erhardt sai retuuttaa kympin arvoisesti, kun Villelle samankaltaisesta tilanteesta 5+20.
Ahteriin menee liigapelit silloin kun Leppänen-Salonen viheltää.

tonselmi:
En edes kaikkia kommentteja tälläkertaa jaksanut lukea loppuun, kun alkoi jo vituttamaan. Niemisen ryntäys Engreniä kohtaan täysin kohtuuton, ja Ville olisi törmäyksen kerennyt halutessaan väistämään, ja helposti. Ja Villen ulosajosta... Aivan järjetön huitaisu tilanteen jälkeen. Jos ei kestä kaverin kommentteja, niin siinäs huitoo ja ottaa jäähyjä. Ehkä ulosajo, ja pelkästään Villen ulosajo oli tilanteeen perusteella liikaa, mutta silti.
Tappara oli kuitenkin tänään jäällä selvästi parempi joukkue, siitä ei ole kiistäminen.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta