Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

European Trophy 2012

<< < (28/64) > >>

gatecrasher:
Illan pelistä kotiuduttu  8) Onhan tuossa kokonaisuutena eroa kuin yöllä päivällä, kun vertaa viime kauteen.

Tapparan kiekonhallintapeli toimi kyllä varsin näyttävästi ensimmäisessä ja osin vielä toisessakin erässä. Kolmannessa erässä heitettiin jo enemmän päätyä ja Tepsikin sai lopussa muutaman vaarallisen laukaisupaikan Tapparan joukkuerangaistuksen myötä. Kokonaisuutena ihan viihdyttävä peli eikä tarvinnut kertaakaan ihmetellä miksi Tapparan pelaajat ovat hitaita ja jatkuvasti jäljessä.

Ensimmäisessä erässä siis Tappara tuli hienosti syötellen heittämällä yli keskialueen ja loi tukun vaarallisia maalintekopaikkoja, joista olisi paremmalla tuurilla ja taidolla voinut pari maalia iskeä. TPS ei montaa myllyä Tappara päätyyn saanut, muutaman kuitenkin, Niittymäen ollessa joukkueen hahmo pitäessä Tepsin mukana taistelussa. Toinen erä olikin taisaisempaa taistelua, jossa siinäkin Tapparalla oli selkeästi paremmat paikat. Mäntylä iskikin pelin ainokaisen osuman ylivoimalla, maalin edestä kukaan ei sitten ohjannutkaan kiekkoa verkkoon (?). Hetkeä myöhemmin myös toinen, lähes identtinen ylivoimamaali meinasi livahtaa sisään, viivasta veto ja mies vapaana maalilla, silloin kiekko jäi Niittymäen kainaloon. Kolmannessa erässä Tepsi pidettiin pois parhailta maalintekopaikoilta viime minuuteille asti ja iskettiin muutama vaarallinen vastahyökkäys, joista olisi voinut suoraviivaisemmalla pelaamisella tulla maalikin. Pientä jännitystä vierasjoukkue tarjosi vielä ottamalla loppuun pelin toisen liikaa pelaajia jäällä -rangaistuksen. Onneksi tuosta ei tasoitusmaalia nähty. Kummastakin joukkuerangaistus tuomiosta Rautakorpi & co. ripitti tuomareita varsin pitkään.

Metsolle nollapeli muutamalla hienolla torjunnalla. Puolustuksesta ei kukaan varsinaisesti ollut jaloissa, myös kolmosparilta kohtuu esitys. Alivoima tuntui ainakin aiempaa agressiivisemmalta eikä TPS montaa kunnon pyöritystä saanut aikaiseksi. Eipä tässä nyt kauheasti kehtaa kritisoida. No maaleja olisi voinut iskeä muutaman lisää. Parhaiten pelistä jäi mieleen kolmannen erän loppupuolen tilanne, jossa Tepsille oli tulossa jäähy ja Tappara pääsi pelaamaan 6-5 -vastaan varmaan toista minuuttia. Vaikka hyökkäysalueella ei myllytettykään niin aika hienon näköistä kiekonsiirtelyä tuo oli ja Tepsin karvaajat pelattiin nätisti ulos kerta toisen jälkeen. Tulosta ei maalin myötä tuosta tullut, mutta aikaa saatiin ainakin pelattua kellosta pois.

Yleisöä oli paikalle ilmaantunut 2800, vaikka Tepsin kausarilla pääsi peliin ilmaiseksi ja päätyihin liput maksoivat 10e. Että nähtävästi tuo 10e oli liikaa.

Edit: lisäystä

4_TRA:
Onneks muut osaa katsoa ET sivut ja ovat  perillä asioista :)  Epähuomiossa laskin seitsemällä pelillä mutta kahdeksanhan niitä on.
Loppupelit olis tietysti hieno asia... mutta tärkeämpää on raportointien mukaan pelin oleellisesti parempi taso viime kausiin verrattaessa.

hat3breeder:
Muttajoo, tätä samaa rataa ku jatketaan, niin ilman mitään suuria kämmejä ollaan jatkossa.

Paarma:

--- Lainaus käyttäjältä: 4_TRA - Elokuu 31, 2012, 20:40:33 ---Tämänpäivän peliä seurailin tuon ET-sivuston kautta. TPS:llä on veskariosasto kunnossa.
Jos oikeen kattelin niin eikös huomenna kolmen pisteen voitolla varmistu lohkovoitto. Niin tai näin, hallille tulee kuitenkin lompsittua :)

Edit: Minun käsittääkseni hallin lipunmyynti auki normaalisti.

--- Lainaus päättyy ---

Nyt on 3 peiliä jäljellä ja 9 pistettä jaossa ettei tässä ole vielä lohkovoittoja jaettu! Tätänykyä kerran saa hävitä puhtaasti ilman stressiä!

#51:
Maalikooste eiliseltä.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta