Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

Tampereen Ilves 2012-13

<< < (14/175) > >>

keigykedy:

--- Lainaus käyttäjältä: Raul7 - Toukokuu 30, 2012, 12:00:53 ---Niin kyllähän se kuulostaa kivemmalta kun sanoo että lähti omasta tahdostaan. Itse olen lähteestäni kuitenkin sen verran varma että uskallan sanoa että Raunio nimenomaan sai kenkää. Meskanen lähti omasta tahdostaan. Suurelle yleisölle voi tietenkin näyttää siltä että Hiitelä on siellä ollut se pahin puuhastelija, mutta kyllä se vaan niin on että kyllä tämä poistunut kaksikko on siellä nimenomaan ollut ne pahimmat puuhastelijat. Ja tiedän kyllä että Meskanen on pumpannut sinne rahaa ties kuinka paljon mutta ne rahat on suurimmalta osin mennyt omien mokien paikkailuun.

--- Lainaus päättyy ---

Ajankohta herättää kyllä täysin vastakkaisia ajatuksia. Minkä takia annettiin adidasta vasta tässä vaiheessa ? Tiedotteessa todettiin myös että Ilves rupeaa etsimään korvaajaa lähiaikoina (tjsp). Luulisi että jos toimitusjohtaja heitetään h-vettiin niin olisi uusi toimari jo valmiiksi scoutattuna, tai edes muutama ehdokas.
Voihan olla että Raunio on ilmoittanut siirtyvänsä toisiin hommiin ja lupautunut jatkamaan irtisanomisaikansa loppuun asti kun taas Ilveksen johto on katsonut parhaaksi että Raunio voi lähteä samantien.

Anyhoo, mulle aivan sama. Mielenkiintoista ja hieman huvittavaahan tämä Ilveksen touhun seuraaminen on nyt kun liigarintamalla ei tapahdu muuten mitään.

Hemuli:
Niille, jotka ei naapurin palstaa silmäile, niin entisen hpj:n kommenttia asiaan.


--- Lainaus käyttäjältä: Hannu Meskanen @ Ilveksen juttutupa ---Tervehdys kaikille,

Olen erittäin pahoillani Ilveksen ja sen fanien puolesta, että tähän tilanteeseen jouduttiin.

Olimme sopineet, että loanheittoa ei tehdä puolin eikä toisin, mutta tuossa yllä nimimerkki Azathoth kirjoitti kyllä sellaista tuubaa että oksat pois.  Ei uskoisi, että Ilves.comin taustahenkilö voi toimia noin.  

Ville Raunio irtisanoutui maanantaina itse, koska hänellä on jo pitkään ollut tarjous huomattavasti houkuttelevammasta paikasta.  

Olimme sopineet Vincent Manngardin kanssa järjestystä, jossa molempien saatavat muutetaan vaihtovelkakirjalainoiksi.  Perjantaina Manngard ilmoitti kylmästi, että minun lainojani ei muutetakaan vaihtovelkakirjalainaksi (johon olisi sisältynyt 3 vuoden kuluttua oikeus muuttaa laina osakkeiksi, mikäli Ilves ei olisi pystynyt maksamaan lainoja takaisin), vaan minun lainani muutetaankin korottomaksi pääomalainaksi.

Hän siis vaati minua lahjoittamaan rahani vastikkeetta Ilvekselle.  Kaiken lisäksi hän ja jenkkijuristi uhkasivat, että jos en suostu lahjoitukseen, hän ei auta Ilvestä maksuvalmiuslainallaan.  Lähdin huoneesta ovet paukkuen ja totesin eroavani Ilveksen hallituksesta saman tien. Tämä tapahtui perjantaina klo 17.30.

Kysynpä vielä VeePeeltä lopuksi:  Jos olet ostanut Nokian osakkeita hintaan 20€/kpl, myisitkö niitä nyt hintaan 10€?  Varmasti myisit, jos markkina-arvo on 2,4€.  

Terveisin Hannu

--- Lainaus päättyy ---

edit: Linkki viestiin: http://ilves.com/keskustelu/index.php?topic=3885.msg179405#msg179405

Börje:
Melkoista touhua Ilves-leirissä kaikilla osa-alueilla. Nyt heidän keskustelupalstansa on osittain suljettu. Olisiko syynä Meskasen paljastus erään nimimerkin yhteydestä ilves.comin toimitukseen? Ainakin hänen viestinsä ja moderaattorin varoituksen jälkeen koko pääkeskustelualue poistettiin/suljettiin.

soosi:
Ilveksen touhut kuin Salkkarit tai Dynastia.

Jos seura ja omistajat keskenään eivät pidä sopimuksiaan, niin ei ihme, että on kuulat ihan sekaisin koko touhussa. Eipä taida riittää urheilukauppiaan koulutus tuon ###n selvittämiseen.

ollis:

--- Lainaus käyttäjältä: soosi - Toukokuu 30, 2012, 14:14:11 ---Ilveksen touhut kuin Salkkarit tai Dynastia.

Jos seura ja omistajat keskenään eivät pidä sopimuksiaan, niin ei ihme, että on kuulat ihan sekaisin koko touhussa. Eipä taida riittää urheilukauppiaan koulutus tuon ###n selvittämiseen.

--- Lainaus päättyy ---

Koko organisaation touhu on tällä hetkellä niin surkuhupaisaa, että ei tästä voi olla kuin tie ylöspäin. Nyt kun kävin itsekin hieman lueskelemassa naapurin foorumia, niin jotkut jo maalailevat "tosissaan" konkurssia. Tiedä siitä konkurssista, mutta jonkinlainen alasajo voisi olla käynnissä.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta