Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

MM-kisat 2012 - Suomi/Ruotsi

<< < (18/38) > >>

Mazza:
En oikein edes tiedä mitä näistä kisoista ajattelisi. Eilen kun pienen etsiskelyn jälkeen löysin tämän Avan omasta telkkarista, niin ensimmäisenä kiinnittyi huomio kuinka korkealta peli kuvattiin. Liigapeliä kun katsoo niin kamerat on selkeästi alempana, nyt näytti alkuun samalta kuin katsoisi matsia piippuhyllyltä. No, siihen tottuu nopeasti joten se siitä. Toinen mihin kiinnittyi huomio oli että yleisöstä ei kuulunut mitään ääniä kuin tasan kerran eli kun Niskala pisti kiekon kaukaa ylös ohi Kovalin. Ajattelin että johtuu ehkä tv-lähetyksen huonosta äänimaailmasta, mutta samaa olivat pelaajatkin pelin jälkeen ihmetelleet. Eli se ennustus on ilmeisesti toteutunut että lippuja on mennyt isot määrät firmoille (mediakin vie yli 1000 paikkaa hallista!!) ja mölyävät faniryhmät loistavat poissaolollaan. Jääkiekko-otteluun kuuluu niin olennaisena osana yleisön kannustus että kun se aspekti viedään pois MM-kisaottelusta, ei alkusarjan melko merkityksetön matsi enää paljoa poikkea perusharkkapelistä. Kun tästä joku nelihenkinen perhe maksaa pitkälti yli 600 euroa kisajärjestäjille, niin ei voi kuin onnitella onnistuneesta markkinoinnista. Onko myytävä tuote todella tuon arvoinen? No eihän se ole.

Ei kyse ole siitä etteikö Suomessa lähes jokaisella olisi varaa mennä katsomaan kisoihin joku matsi. Siinä ei vaan ole noilla hinnoilla mitään järkeä. Kun ajattelee eilistäkin nihkeää 1-0-voittoa, niin kyllä mua olisi harmittanut lähteä sen jälkeen hallista ulos ja pitkälle ajomatkalle kotia kohti.

Jääkiekon nousu Suomessa perustui 90-luvun maailmanmestaruuteen ja siihen että ne kisat olivat ensimmäiset jotka YLE televisioi kokonaisuudessaan suorana kanavillaan. Se buumi joka jääkiekon ympärille syntyi on syynä siihen että meillä on nykyään kaikissa arvokisoissa (MM, Olympia ja World Cup) menestynyt Leijonajoukkue, liitto kylpee rahassa ja jääkiekko on ylivoimainen ykköslaji Suomessa. Tulevaisuudessa nähdään sitten oliko liitolla varaa profiloida jääkiekko Suomessa eliitin lajiksi mm. tällä hinnoittelupolitiikalla joka näissä kotikisoissa on nähty. Jääkiekko on muutenkin kallis harrastus nykyään, ja pahinta mitä lajille voi tulevaisuudessa käydä on että se menettää massojen kiinnostuksen junnutasolla. Sen jälkeen näin pieni maa on ongelmissa.

mrcrowley:
Eläköön markkinatalous ja kapitalismi. Televisio-oikeuksien siirtyminen maksukanaville ei ole koko kansan juttu. Sama koskee kalliita lipun hintoja. Harmi, että kotikisat pilataan tällaisella rahankatkuisella politiikalla. Kuten otteluiden yleisömääristä ja tunnelmasta huomaa, niin yleisö ei ole läpileikkaus kansasta, vaikka näinhän se koko suomen maajoukkueen peleissä kuuluisi olla.

Ikävä aikoja, kun pelit selostettiin koko suomen kattavalla Yle Suomella ja televisioinnit olivat 100% ilmaiskanavilla, eikä otteluiden tunnelmia pilattu lippujen hinnoilla. Jos yleiskustannukset ovat nousseet niin korkeiksi, ettei normaaleilla (10€-100€) lipun hinnoilla kisojen järjestäminen ole kannattavaa, niin olisiko fiksumpaa luovuttaa kisat toiselle järjestäjälle. Tällä politiikalla suomalainen jääkiekko ja Kalervo Kummola osoittavat, että jääkiekko ei ole enää koko kansan laji. Ikävä totuus.

Oma boikottini kisoja kohtaan ilmenee siten, että peleissä en käy enkä maksukanavia omista. Onneksi ilmainen AVA on vielä olemassa, josta sentään suomen pelit pystyy seuraamaan.

taakka:
Lisätään nyt semmoinen asia tänne vielä että kaveri juuri soitteli ja kertoi yrityksestään hommata maksukorttia antennitalouteen että näkisi kisat televisiosta. Gigantista ja Mustasta Pörssistä oli ilmoitettu että kortit ovat loppu koko maasta ja lisää tulee ehkä ensiviikolla ;D. Voi tätä koko kansan juhlaa...

baldie:

--- Lainaus käyttäjältä: taakka - Toukokuu 05, 2012, 12:01:46 ---Lisätään nyt semmoinen asia tänne vielä että kaveri juuri soitteli ja kertoi yrityksestään hommata maksukorttia antennitalouteen että näkisi kisat televisiosta. Gigantista ja Mustasta Pörssistä oli ilmoitettu että kortit ovat loppu koko maasta ja lisää tulee ehkä ensiviikolla ;D. Voi tätä koko kansan juhlaa...

--- Lainaus päättyy ---
Oliskohan sitä pitänyt havahtua pikkusen aikasmmin ostamaan. Suomalaiset seuraa mömmöm-kisoja ihan salettiin, vaikka joutuiskin maksutv-kortin hommaamaan.

Green Hill:
Itse olen kanssa sen verran jääräpäinen paskiainen että katson pelkät Suomen kisat Avalta jos sattuu työvuoro osumaan niinkuin joku tossa kans totesi.Olisihan se hienoa tosin katsella näin viikonloppuna muitakin pelejä kun kerta kerkee,mutta päätökseni olen tehnyt joten se siitä.
KAtsoin nyt aamulla tuon ohjelman yleltä missä Rantanen kouluttaa nätisti Kummolaa.Yle arenalta löytyy jos haluaa katsoa.
Kyllä kasvoi inho vielä enemmän tuota Kummolan pelleä kohtaan.Lippujen hinnosta siinä pääasiassa puitiin ja tapeltiin.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta