Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

MM-kisat 2012 - Suomi/Ruotsi

<< < (30/38) > >>

Tapparan näköinen mies:
Kyllä Granlund oli selkeästi parantanut tosipelien alkaessa, kuten esim. siitä syötöstä Pesoselle ilmenee. Ja muitakin hyviä suorituksia kiekon kanssa oli. Eihän tuo ihmepoika selvästikään viimevuotisessa vireessä ole ollut, eikä ehkä tulekaan näissä kisoissa, mutta rohkaiseva merkki, että peli alkaa kulkea paremmin. Potentiaalinen "suurten otteluiden mies", tuskinpa Jalonen - tai kukaan muukaan ammattitaitoinen valmentaja - kauheasti harkitsee MG:n tiputtamista joukkueesta. Nyt ei enää tule P-Amerikkalaisia joukkueitakaan vastaan, joten fyysinen painekin helpottaa.

Kontiolan puolesta on kyllä hyvä mieli, hyvän pelin kruunasi tuo Gretzkymäinen syöttö ratkaisumaaliin 8 sekuntia ennen summeria... Kiiskiseltä myös hienoja syöttöjä, sekä Joensuulta tietysti komeat maalit, joten mukavasti saatiin uusia ratkaisijoita. Vaikka kovin paljon ykkösketjun (jossa nyt J. Jokinenkin onnistui) varassa Suomen peli tuntuu edelleen olevan, varmaan liikaakin. Kakkosketju, erityisesti Immonen ja Pesonen, saisi herätä tekemään jotakin kanssa, että pärjätään Venäjälle.

Aikoihin on eletty, Suomi nousee tappioasemasta voittoon sekunteja ennen ottelun loppua, ja Ruotsi vastaavasti menettää pelin lopussa! Nämäkin myytit on siis viimeistään nyt murrettu...

67:

--- Lainaus käyttäjältä: Fever - Toukokuu 17, 2012, 19:57:35 ---Kontiolasta ounastelin että paukuttaa muutaman pisteen kazakstaneja vastaan, mutta mietitytti miten pärjää isoja maita vastaan tuossa roolissa.

--- Lainaus päättyy ---
Aivan väärässä roolissa alunperinkin. Olisi jo alkujaan kuulunut kakkosketjun keskelle. Mutta toivotaan, että itkijä Jalosen silmät jo viimein aukesivat.

#51:
Kolme kenttää toimi hienosti, mutta kakkonen tosiaan on suurin ongelma. Hyökkäyspäässä etenkin Granlund jo väläytteli, mutta puolustuspäässä tuota kenttää viedään aivan 100-0, joten toivottavasti Jalonen rikkoo sen. Tulee viime kauden Tappara mieleen, kun laiturit vain seisovat lähellä siniviivaa ja pitävät puolustajat näennäisesti. Jalonenhan viltitti kakkosen liki koko kolmanneksi eräksi, joten aivan varmasti hänkin tiedostaa, että mikä kenttä ei toimi. Pyörälä ja Tuppurainen Immosen laidoille ja Granlund 13.hyökkääjäksi pelaamaan ylivoimaa. Muuten samoilla kentillä lähtisin Venäjää vastaan.

Bouma:

--- Lainaus käyttäjältä: #51 - Toukokuu 18, 2012, 10:12:32 ---Kolme kenttää toimi hienosti, mutta kakkonen tosiaan on suurin ongelma. Hyökkäyspäässä etenkin Granlund jo väläytteli, mutta puolustuspäässä tuota kenttää viedään aivan 100-0, joten toivottavasti Jalonen rikkoo sen. Tulee viime kauden Tappara mieleen, kun laiturit vain seisovat lähellä siniviivaa ja pitävät puolustajat näennäisesti. Jalonenhan viltitti kakkosen liki koko kolmanneksi eräksi, joten aivan varmasti hänkin tiedostaa, että mikä kenttä ei toimi. Pyörälä ja Tuppurainen Immosen laidoille ja Granlund 13.hyökkääjäksi pelaamaan ylivoimaa. Muuten samoilla kentillä lähtisin Venäjää vastaan.

--- Lainaus päättyy ---

Pesonen-Granlund-Tuppurainen. Immonen ollut kaikista eniten yössä PIG kentästä, kaveri tuntuu todella väsyneeltä. Granlund kun on paikkoja saanut luotua niin Pesonen siinä kiekossa on ollut lähes aina ei Immonen. Pyörälä, niin... Miksi kaveri on 13.hyökkääjä eikä saanut eilen yhtään peliaikaa? Kaveri on niin näkymätön kuin kiekkoilija voi olla. Ei saa mitään aikaan hyökkäyspäässä kuin puolustuspäässä.

EDIT: Tami näköjään samoilla linjoilla kuin meikäläinen. Eli Granlund sentteriksi ja rinnalle Pesonen-Tuppurainen. Linkki vie MTV3 sivuille.

http://www.mtv3.fi/urheilu/mmjaakiekko2012/uutiset.shtml/2012/05/1550707/tami-immonen-sivuun-granlund-sentteriksi

Mazza:
Salmelan tilanteesta vielä miehen oma kommentti otettu AL:n nettiversiosta.

– Yritin ottaa kontaktia kaveriin (Alex Goligoski) kolme metriä ennen laitaa. Tarkoitus oli mennä tilanteeseen olkapää olkapäätä vastaan. Kentällä tilanteet tulevat nopeasti eteen ja taklaus näyttää helposti pahemmalta kuin se oikeasti oli.

Joskus pelaajien selitykset ovat huonoja, mutta tämän voi ostaa. Goligoski ilmeisesti odotti että Salmela menee kiekkoon, kun ei varautunut yhtään tuohon olkapää olkapäätä vasten kontaktiin vaikka siten melko usein kaksi pelaajaa menee kulmaan hakemaan kiekkoa jos kumpikaan ei halua mennä vapaaehtoisesti toisen taklattavaksi. Toivottavasti Salmela on mukana finaalissa.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta