Jääkiekkokeskustelu > Yleinen kiekkokeskustelu

Tuomarilinja

<< < (6/26) > >>

keijo:
Tuo kiekko katsomoon-sääntö pitäisi viskata mäkeen niin pian kuin mahdollista, Nurmen kaksi jäähyä tämän illan pelissä heti kahden ensimmäisen erän alkuun ja Aarnion jäähy olivat mielestäni osoituksia siitä, että sääntöä pitäisi jälleen hieman viilata (jos sitä voi enää viilata) tai poistaa se kokonaan. Pelaaja ei tahallaan viskaa kiekkoa vaihtoaitioon tai yritä laukoa kiekkoa jonkun muun pelajan mailaan jotta se kimpoaisi ulos kentältä..

Gagarin:
Kiekko katsomoon -sääntö ei kyllä palvele ketään.

Mutta muuten tuomarilinja on ainakin hyvä yritys. Aika näyttää, onnistuuko se, mutta selvästi on koukkiminen ja estäminen vähentynyt ja maalit vastaavasti lisääntyneet. Kunhan vain vielä joukkueet tottuisivat linjaan ja tuomareilta poistuisi pakko näyttää että pienimmästäkin lähtee, niin päästäisiin balanssiin jossa peli olisi toisenlaista kuin ennen mutta kuitenkin enimmäkseen 5-5-peliä.

Yksi aivan ehdoton puoli tässä linjassa on se mikä tänäänkin nähtiin (ja nähtäneen toiseenkin suuntaan jossakin vaiheessa). Peliä johtava joukkue ei voi takertua asemaansa, lyödä kilpikonnaa, roikkumista, kahvaamista, rikkomista jne. päälle vaan jos näin tehdään niin kohta pelataan kolmella viittä vastaan ja omissa soi. Tämä avaa peliä ja auttaa sitä että jos takaa ajava joukkue saa hengen päälle, niin mahdollisuuksia on.

Ljpp:
Suomalaisen juniorityön helmillä on valtavasti parannettavaa niin perusasiassa kuin purkukiekko onkin. Siksi näen kiekko katsomoon säännön hyvänä asiana, joka toivottavasti opettaa pelaajiamme purkamaan jotenkin muuten kuin onnettomilla ropellikaarilla. Esim. Kanadalaiset pelaajat tuntuvat olevan valovuosia edellä tässä.

Kanukit pyrkivät purkamaan 1) laidan kautta 2) kovaa 3) n. polven korkuisena. Tästä seuraa purkukiekko joka epätodennäköisemmin päätyy maalintekosektorille ja korkeutensa puolesta on vaikea katkaista mailalla tai kädellä.

Säännön voimassaolo keskialueella on tietysti vähän siinä ja siinä, mutta kyllä se Nurmi olisi voinut tilanteen jotenkin muuten eilen pelata ja toinen kerta taisi vain osoittaa että ei ollut edes vahinko kun ei kiekkoa saa pysymään kaukalossa.

Fabio:
Tuomarilinja on alkanut viime aikoina selkeästi lipsumaan takaisin siihen samaan vanhaan mikä on jo tuttua aiemmilta kausilta. En tiedä ovatko muut huomanneet samaa? Voi tietysti olla, että Aleksi Rantala vaikuttaa mielipiteeseeni kun hän on nyt tuominnut kaksi viimeisintä peliä, mutta kovin huonoon suuntaan ollaan matkalla. Jokerit pelissä sallittiin paljon koukkimista ja pelicans pelistä päällimmäisinä jäi mieleen Aravirran jo vuosikymmeniä hyödyntämä kärkikarvaajan estämispeli, joka räikeimmillään oli ihan samaa kuin pari kautta sitten kaikilla jengeillä. Miksei näitä voida ottaa pois, vaikka tälle kaudelle kerrottiin erityisesti puututtavan kiekottoman pelaajan estämisiin? Kun sama linja jatkuu, niin playoffeissa ei taaskaan vihelletä muuta kuin ruumiit, ja liiga munaa jälleen kerran itsensä. Ringbom on varmaan enää ainoa joka noudattaa edes suurin piirtein uutta linjaa, mutta ringbomkaan ei ymmärrä sen henkeä vaan viheltää aina jäähyn kun joku kaatuu. Mistä niitä hyviä tuomareita tänne oikein löydettäisiin. Silti olen sitä mieltä, että Ringbom on tällä hetkellä yksi parhaista hakametsässä esiintyneistä tuomareista, vaikka en olisi ikinä uskonut tätä sanovanikaan. Myös TomTom oli kohtuullinen edellisellä visiitillä noin puoli peliä kunnes hänen oli pakko ottaa roolia ja tasoittaa jäähylukemia. Huonoimpia ovat mielestäni olleet Kruus ja Rantala, joiden aikana kentällä on välillä saanut tehdä mitä sattuu ilman vihellyksiä.

Wille:

--- Lainaus käyttäjältä: Fabio - Marraskuu 23, 2006, 23:58:02 ---Tuomarilinja on alkanut viime aikoina selkeästi lipsumaan takaisin siihen samaan vanhaan mikä on jo tuttua aiemmilta kausilta. En tiedä ovatko muut huomanneet samaa?
--- Lainaus päättyy ---
Aamen.

Ja ne kaksi edellistä peliä on viheltänyt Partanen ja Rantala.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta