Jääkiekkokeskustelu > Ottelut

Tappara-Ilves 23.02.12

(1/7) > >>

Trafan:
Historiallinen paikalliskamppailu?*)
Tappara saa torstaina vieraakseen yhdeksän ottelun tappioputkessa rämpivän Ilveksen.
Moinen putki pitää sarjajumbon luonnollisesti myös kuntopuntarissa pohjalla.
Raipe totesi päävalmentajaksi nimityksensä yhteydessä projektin olevan kesken ja että:
"Ainakin vuosi jatketaan samaa linjaa." Tuskin hän tällaista kuitenkaan tarkoitti.
Käytännössä paikkansa liigakarsintoihin varmistanut Ilves ei ole Tapparalle helppo vastustaja,
keskinäisten otteluiden pisteet ovat Tapparalle vain 10-8.
Pisteissä laskien Ilves voi suoralla voitolla saavuttaa paikallisherruuden, mikä olisi varsin noloa.
Se olisi myös ainoa muistamisen arvoinen suoritus tupsukorville tältä kaudelta eli motivaatiota varmasti riittää.
Kun muistetaan kuinka Tappara on tällä kaudella sarjajumboja vastaan pelannut, kaikki on mahdollista.
Paikallispelissä on sitä paitsi aina oma jännityksensä.
Tämä täytyy nähdä, onhan kyseessä myös mahdollisesti viimeinen paikallispeli ties kuinka pitkään aikaan:
pahimmassa tapauksessa Ilves siirtyy pelaamaan eri sarjatasolla. Ja jos näin hullusti käy, kukaan ei tiedä paluuaikaa.
Loppuun tietokilpailukysymys: Minkä joukkueen Ilves on voittanut viimeksi SM-liigassa? (Vastaus tässä viestissä.)

*) Déjà vu: Tappara-Ilves 16.03.10

1. Otteluennakot:
Tappara: Tappara vastaan Ilves jo seitsemännen kerran
Ilves: Kaataako Ilves naapurin playoff-haaveet?
Ja: Tamperelainen jumbofinaali
Tappara: Jukka Peltola: "Tärkeä pelijakso edessä"
YLE: Tampereella jumbofinaali - "Ilves sytyttää aina"
AL: Tähän on tultu: Paikallispelinä jumbofinaali
AL/Kirvesmies: Tapparalla alkavat tosipelit!
MTV3: Tapparan oljenkorret vähissä
UL: Sihvonen jyrähtää – ”Seppo Hiitelälle potkut!”
MTV3: Kierrosennakko: Pelicans haastaa tulikuuman SaiPan

2. Kokoonpanot
Tappara: Seitsemäs paikallispelikokoonpano
SM-liiga: Kokoonpanot

3. Tuoreimmat joukkueuutiset:
23.2. MTV3: Tappara-yllättäjälle suitsutusta
22.2. MTV3: Tapparalla yhä monta kysymysmerkkiä
18.2. UL: Pelleilyn kallis hinta - "Ilveksen pitäisi olla suora pudotuspelijoukkue"
30.1. Ilves: Raipe päävalmentajaksi

4. Kauden aiemmat kohtaamiset:
16.09.11: Tappara-Ilves 7-8 (0-3,3-2,4-3)
              Tappara: Hakametsässä eriskummallinen näytös
              Ilves: Piinaava jännitys päättyi Ilves-juhliin
              4Pro: Tappara-Ilves 16.9.2011
28.10.11: Ilves-Tappara 2-3 ja (1-0,1-0,0-2)
              Tappara: Tappara nauroi lopussa
              Ilves: Tappara nousi sillasta jatkoaikavoittoon
              4Pro: Ilves-Tappara 28.10.2011
27.12.11: Tappara-Ilves 5-4 vl (2-1,0-1,2-2)
              Tappara: Tapparalla hurha nousu voittoon
              Ilves: Ilves lahjoitti pisteet Tapparalle
              4Pro: Tappara-Ilves 27.12.2011
19.01.12: Ilves-Tappara 5-2 (0-0,2-1,3-1)
              Tappara: Tapparalle ei mahdollisuus kelvannut
              Ilves: Ilves aloitti voitolla paikallistaistojen sarjan
              4Pro: Ilves-Tappara 19.1.2012
20.01.12: Tappara-Ilves 3-1 (0-0,2-1,1-0)
              Tappara: Tappara nousi kympin sakkiin
              Ilves: Tappara vei jälkimmäisen tasauspelin
              4Pro: Tappara-Ilves 20.1.2012
26.01.12: Ilves-Tappara 1-4 (0-2,1-1,1-0)
              Tappara: Metsola torjui Tapparalle paikallisvoiton
              Ilves: Paikallistaistossa ei rytissyt
              4Pro: Ilves-Tappara 26.1.2012

5. Joukkueiden edelliset ottelut:
21.02.12: Jokerit-Tappara 6-2 (1-0,3-2,2-0)
              Tappara: Jokerit iski tylyt lukemat taululle
              4Pro: Jokerit-Tappara 21.2.2012
18.02.12: Ilves-SaiPa 1-3 (0-1,0-0,1-2)
              Ilves: SaiPa kasvatti Ilveksen tappioputkea
              4Pro: Ilves-SaiPa 18.2.2012

6. Numeroita:
SM-liiga: Tappara/otteluohjelma
SM-liiga: Ilves/otteluohjelma
SM-liiga: Kuntopuntari
Annabet: Statistiikkaa otteluparista
Maugen kerroinvertailu Tappara on asetettu hienoiseksi suosikiksi?!

7. Tuomaristo:
Ottelun päätuomareina Jari Leppäalho ja Jari Levonen.
Tuomariasettelu

8. Ottelun seuraaminen:
- Ottelu on nähtävissä nimellistä korvausta vastaan Livenä Hakametsässä klo 18:30 alkaen.
- Radio 957 selostaa ottelun klo 18:30 alkaen
  (Säästä nettiradion lähetyskapasiteettia, jos olet kuuluvuusalueella:
  Tampere 95,7 MHz, Valkeakoski 87,6 MHz, Vammala 89,5 MHz, Ikaalinen 92,9, Orivesi 96,4 MHz, Ruovesi 103,3 MHz)
- URHOtv Total näyttää maksusta tämänkin ottelun.
- SM-liiga: Tulosseuranta kertoo ottelusta olennaisimman.

Tommyboy:
Vastaus:Tapparan

#51:
Pakkovoiton paikka. Ilves ei kuitenkaan varmasti anna mitään ilmaiseksi ja näissä paikallispeleissä ennakkoasetelmilla ei yleensä ole ollut mitään väliä, joten mitä tahansa voi käydä. Toivottavasti sairastuvalta saadaan apuja etenkin pakistoon, sillä pitkässä juoksussa Halme, Elorinne tai Mäkinen ei vakuuta. Tapparalla alkaa nyt todella tärkeä jakso, jossa vastaan asettuu pääkilpailijat (Ilves, Lukko, HPK, SaiPa, TPS ja Blues). Näistä peleistä on pakko repiä vähintään 12 pistettä, jotta playoffit eivät karkaa. Nyt on joka pelaajan alettava pelaamaan täysillä ja taistelemaan leijonan lailla. Enää ei voi päästää vastustajaa tekemään 5 maalia maalin edestä. Toivotaan, että huomenna nähdään hyvä peli ja mikä tärkeintä poistutaan kaukalosta kolme pistettä plakkarissa.

HAL9000:

--- Lainaus käyttäjältä: Trafan - Helmikuu 21, 2012, 22:05:12 ---po vastustaja,
keskinäisten otteluiden pisteet ovat Tapparalle vain 10-8.
Pisteissä laskien Ilves voi suoralla voitolla saavuttaa paikallisherruuden, mikä olisi varsin noloa.

--- Lainaus päättyy ---

Mistä asti niitä paikallisherruuksia on pistejakaumalla ratkaistu? Voitoilla ne ainakin tähän asti on ratkottu.
Vai onko tässä taas jotain Ilves-matematiikkaa, että käytetään aina sitä logiikkaa, mikä saa Ilveksen näyttämään parhaalta?  8)

janski:
Onks kellään sisäpiiritiatoo,pääseekö äijiä sairasosastolta Ipanoita vastaan?

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta